Mustaoranssia historiaa: Kausi alkaa

Julkaisemme kevään 2026 aikana sarjan tekstejä Reippaan historiasta. Tekstit ovat pääosin osa Reippaan 130-vuotishistoriikin julkaisematonta osaa ”Viipurin poikii”.

Kausi alkaa

Kevät 1939 oli Viipurissa viileä, mutta Viipurissa sattui ja tapahtui. Elävä kaupunki ei nukkunut ja viihdettä oli tarjolla päivittäin jokaiseen makuun. Laivat, junat ja lehtokoneet kuljettivat kaupunkilaisia ja toivat maailmalta uusia tuulia. Eri kielet, uskonnot, kansalaisuudet ja tavat sekottuivat eläväksi kaupunkikulttuuriksi. Seinät loivat merkitystä, olihan kaupungissa sekä modernia arkkitehtuuria että keskiajalta periytyviä maamerkkejä. Samanlaista sekoitusta heijasteli myös Viipurin jalkapallo.

Vappuna viipurilainen jalkapalloelämä käynnistyi todenteolla ja pienetkin seurat pelasivat ensimmäisiä otteluitaan. Suurseurat pelasivat omia reservijoukkueitaan vastaan ja Ilves, Sudet ja ViPS järjestivät vapputanssiaiset. Pienistä seuroista Kadur kohtasi Viipurin Venäläisen Yhdistyksen useammassa lajissa, kristillisen Itä-Toukolan Opiston sisäinen jalkapallosarja käynnistyi Havin kentällä ja oppikoulujen urheiluseurat pelasivat jalkapalloa pesäpallo-otteluidensa lomassa. Myös NMKY ilmoitti jalkapalloharjoitustensa käynnistyneen.

Mestaruussarja käynnistyi Helsingissä 4.5. HIFK:n ja HPS:n välisellä kamppailulla. Myös Viipurissa nähtiin paikalliskamppailu heti jalkapallokauden alkuun, kun sarjatasoa alempana kohtasivat pikaista nousua hakenut Sudet ja paljon heikommaksi arvioitu Pallokerho Papulan kentällä perjantaina 5.5. Sudet lähti otteluun suurena ennakkosuosikkina ja klaarasi ottelun puhtaasti 5–0. Murskalukemista huolimatta Sudet ei saanut otteluraportissa pelkästään kehuja, vaan Susien esitystä kuvattiin näpertelevän veltoksi ja hätäileväksi. ViPK ei ottelussa päässyt kuitenkaan hyökkäämään, vaan Sudet painoi päälle koko ajan. Pallokerho sai ensimmäisen jakson aikana pallon kertaalleen toiseen päähän, toisella jaksolla ViPK sai alussa kaksi hyökkäystä ja lopussa kulman. Harmaapaitaisen Susien maaleista vastasivat kaksi osumaa iskeneet Tauno Paakkanen ja Eino Karhu ja Runo Kilpi.

Samana sunnuntaina Mestaruussarja käynnistyi Viipurissa ja Reipas kohtasi ensimmäisessä pääsarjaottelussaan Helsingin Toverit. Otteluennakossa Karjala-lehti muistutti, että viipurilaisella jalkapallolla on kunniavelka viirupaidoille, sillä Reipas oli tehnyt tarmokkaasti töitä lajin eteen kaupungissa. Nyt raskaiden vuosien jälkeen Reipas oli saanut takaisin paikkansa auringossa ja oli valmis taistelemaan sarjapaikkansa uusimisesta tosissaan. Karjala-lehti muistutti, että kaupungissa ei aikaisemmin oltu nähty niin valmentautunutta joukkuetta ja kauden ensimmäisestä kohtaamisesta povattiin tasaista kahden vauhtijoukkueen kamppailua. Lehti nosti esiin kovakutisen keskushyökkääjän Kaarlo Kallion ja toivoi, että Papulan kenttä olisi loppuunmyyty viimeistä sijaa myöden. Ottelua edeltävänä päivänä Karjala analysoi vastustajan heikkoja otteita Helsingin piirisarjassa, mutta totesi, että paperilla HT näytti niukasti vahvemmalta, sillä helsinkiläisillä oli kokoonpanossaan seitsemän maajoukkuemiestä. Viipurissa kuitenkin luotettiin kotikenttäetuun.

Ottelupäivän sää oli sateinen ja kenttä yhä epätasainen. Ottelupäivää hallitsi myös navakka tuuli. Kelistä huolimatta noin 550 maksanutta katsojaa oli saapunut todistamaan Reippaan ensiesiintymistä Mestaruussarjassa. Ennakoidun mukaan ottelusta tuli vauhdikas ja kotijoukkue sai pelata ensimmäisen jakson myötätuuleen nojaten voimakkaaseen kotiyleisön kannatukseen. Kummankin joukkueen yhteispeli oli vielä ruosteessa ja kentän kunto esti tekniset ja taktiset hienoudet. Peli aaltoili päästä päähän. Reipas sai alkuun pari kulmapotkua ja toisessa päässä Tovereille tuomittiin rangaistuspotkukin. Viirupaitojen kassari Viljo Räty kuitenkin torjui yrityksen. Toverit painoi päälle ottelun edetessä ja ylähirsikin oli Reippaan apuna. Vierailija siirtyikin johtoon noin vartin pelin jälkeen. Lauri Taipale jatkoi pallon suoraan ilmasta takatolpalle Yrjö Kylmälälle, joka siirsi pallon helposti maaliin.

Reipas tuli kuitenkin tasoihin jakson puolivälissä. Onni Ukkonen eteni pystysyöttöön ja pelasi vetopaikan Kaarlo Kalliolle. Kallion puhdas kuti upposi maaliverkkoon ja näin hänestä tuli Reippaan ensimmäisen pääsarjamaalin tekijä. Kallio iski ensimmäisellä jaksolla vielä Reippaan johtoon. Kesken Tovereiden painostuksen Ukkonen tarjoili pallon takatolpalle ja Kallio sai survottua pallon sisään Anatol Hasson avustamana. Reippaan johto kestikin taukoon asti.

Toisella jaksolla Toverit sai pelata myötätuuleen. Reipas kuitenkin aloitti jakson lupaavasti ja Kalliolla oli paikka iskeä hattutemppu. Se kuitenkin jäi Pallokerhon kasvatilta viimeistelemättä ja vierasjoukkue tuli tunnin pelin kohdalla tasoihin. Erkki Gustafsson harhautteli viirupaitoja ja alusti maalin Lauri Taipaleelle. Taipale iski myös ottelun voittomaalin kymmenen minuuttia ennen loppua Gustafssonin esityöstä. Reippaan kiri jäi pariin loppuhetken kulmaan. Karjala-lehti totesikin seuraavana päivänä, että HT ansaitsi voittonsa, mutta Reipas ei aio lähteä Mestaruussarjasta taisteluitta ja piti viirupaitojen esitystä kunniakkaana. Toisaalta lehti arvosteli, että Reipas yritti pelata sille poikkeuksellista lyhytsyöttöpeliä ja se petti.

Sarjatasoa alempana Ilves haki 3–2-vierasvoiton Simpeleen Urheilijoista ja sinipaitainen Viipurin Palloseura kaatoi Papulassa Ylä-Vuoksen Palloseuran 1–0. YVPS hallitsi ottelua, mutta kotijoukkueen keskushyökkääjä Honkanen iski ottelun ainokaisen. Kun vielä Kadur ja NMKY kohtasivat Koulukentällä samoihin aikoihin harjoitusottelussa ja Piirisarjasta oli saatu päätettyä, oli Viipurin jalkapallokesä käynnistynyt vauhdilla.

Vauhtia, mutta ei intoa hidastivat kuitenkin kylmä kevät ja kenttäolosuhteet sekä Viipurissa että muualla Suomessa. ViPS saikin yhden ylimääräisen kotiottelun, kun Kouvolasta ei löytynyt pelikelpoista kenttää. Viipurin keskuskentän stadionin nurmi meni käyttökieltoon kesäkuun alkuun asti. Myös kaupungin nurmipintaiset harjoituskentät olivat kenttämestareiden mukaan liian rasitettuja syksyllä ja kylmä kevät ei auttanut kenttien palautumista talven jäädytyksistä. Kaupunki oli kuitenkin istuttanut stadionille jo uutta nurmea ja sen annettiin vahvistua kesäkuun alkuun asti. Lisäksi jalkapalloväki sai läpi tahtonsa, että Yläkenttä pyhitettiin jatkossa vain jalkapallolle ja vastapainona sen käyttöä tultaisiin rajoittamaan syksyllä.

Kausi jatkuu kiihkeänä – Reipas taistelee sarjapaikasta, Sudet noususta

Reippaan kausi Mestaruussarjassa jatkui kiihkeänä ja toisella ottelukierroksella viirupaidat kohtasivat Papulassa Helsingin Palloseuran. Reippaan säilymishaaveiden kannalta ottelua pidettiin ennakolta erittäin tärkeänä sillä Vihreitä Jääkäreitä pidettiin pääkaupungin seuroista heikoimpana kauden Mestaruussarjassa. Reipas joutui lähtemään otteluun ilman kapteeniaan Eino Louhea ja tilalle nousi Eino Saharla. HPS puolestaan matkusti Viipuriin erittäin raajarikkoisena. Sen suurimmat tähdet, 50 maaottelua pelannut William Kanerva oli poissa kokoonpanosta, kuten myös 31 maaottelua pelannut Pentti Larvo.

Ottelu alkoi ”herttaisessa kevätsäässä” vain reilun 500 maksaneen katsojan edessä. Kenttätapahtumat olivat tasaisia aina puolen tunnin pelin kohdalle, jolloin Reipas onnistui iskemään avausmaalin. HPS purki huolimattomasti Dimitri Borisoffin kulman suoraan Vilho Pirskaiselle. Hän sivalsi täydellä voimalla ja kuten Karjala-lehti kertoi, pallo suhahti komealentoisesti oikeaan yläkulmaan. Maalin jälkeen molempien joukkueiden hyökkäys vapautui ja molemmissa päissä osuttiin kertaalleen pystypuuhun. Tauolle lähdettiin kuitenkin kotijoukkueen 1–0-johdossa.

Toinen jakso alkoi Reippaan hallinnassa ja myös maalipaikkoja nähtiin. Toisen jakson avausmaalia jouduttiin kuitenkin odottamaan viimeiselle kymmenminuuttiselle asti ja sen teki jälleen kotijoukkue. Kaarlo Kallion pystysyöttö tavoitti Dimitri Borisoffin ja Borisoff iski pallon varmasti maaliin. Lisäosumia ei nähty ja Reipas nappasi historiansa ensimmäiset pisteet pääsarjatasolla. Kun toinen ottelukierros oli mennyt sopivasti ristiin, oli Reipas sarjassa kolmantena. Seuraavana päivänä Karjala-lehti otsikoi itse ottelusta tylsällä otsikolla: Reipas voitti ponnettoman HPS:n. Sen sijaan Helsingin Sanomat oli otteluraportissaan runollisempi ja kuvasi Reippaan voittoa otsikolla: Viipurin pamaus.

Myös TUL:n jalkapallosarja käynnistyi Viipurissa. Viipurin Ryhti kärsi kuitenkin avausottelussaan tappion Töölön Vesalle. Helsinkiläiset hakivat Karjalan pääkaupungista 2–0-voiton. Sudet, Ilves ja ViPS olivat miehittäneet ensimmäisillä kierroksilla toisen sarjatason lohkonsa kärkipaikat. Pallokerho puolestaan aloitti kautensa tappioiden sävyttämänä ja oli toukokuun puolivälissä lohkon viimeisenä maalierolla 2–10.

Toukokuun puolen välin jälkeen alkoi myös Piirimestaruussarja, jossa parhaimpien viipurilaisseurojen lisäksi oli edustusta Ensolta, Simpeleeltä ja Sortavalasta. Alemmissa piirisarjoissa olivat reservijoukkueiden lisäksi mukana Viipurista myös NMKY, Venäläinen Yhdistys, Kadur, Monrepos’n Lammenpojat ja esikaupunkialueelta Uuraan Yhtyneet Urheilijat ja Johanneksen Kireät. Avausotteluun suurena ennakkosuosikkina lähtenyt Ilves meni ViPK:a vastaan jo 3–0-johtoon, mutta jalka nousi kaasulta liian aikaisin ja ViPK tuli tasoihin. Loppulukemiksi kirjattiin 3–3-tasapeli.

Reipas matkasi Mestaruussarjassa Helsingin IFK:n vieraaksi kolmannella ottelukierroksella. Ottelu pelattiin Olympiastadionilla ja se oli viirupaitojen ensiesiintyminen, mutta ei viimeinen, lukuisia Reipas-hetkiä tarjonneessa kansallispyhätössä. Reippaan kannalta ottelu alkoi murheellisesti, sillä IFK siirtyi johtoon vain minuutin pelin jälkeen Erik Åbergin maalilla. Ottelun edetessä Reipas kuitenkin sai maalipaikkoja, vaikka kotijoukkue oli hienokseltaan hallitsevampi osapuoli. Vajaa kymmenen minuuttia ennen taukoa viirupaidat tasoittivat. Anatol Hasson komea kaukolaukaus upposi ja tauolle lähdettiin 1–1-tasatilanteessa.

Reipas hallitsi puolestaan toisen jakson alkua ja viirupaitojen johtomaali oli lähellä. Reipas ei kuitenkaan onnistunut, vaan IFK meni menojaan jo 6–1-johtoon. Avausjaksolla osunut Åberg iski vielä kolme maalia ja Holger Salin osui kahdesti. Aivan ottelun lopussa Reipas sai vielä ansaitsemansa maalin, kun Eino Saharla upotti vapaapotkun IFK:n verkkoon. Reippaan ensimmäisestä vierailusta Olympiastadionilla jäi kuitenkin käteen vain pettymys ja Reippaan sijoitus valahti kolmanneksi viimeiseksi. Samaan aikaan sarjatasoa alempana Sudet kylvetti Simpeleen Urheilijoita Papulassa 11–1 ja saman viikon aikana Pallokerho kaatoi Sortavalan Palloilijat ja Ilves kaapi voiton ViPS:sta lukemin 3–2. TUL:n mestaruussarjassa Viipurin Ryhti kärsi murskatappion Maarian Kisaveikoille.

Vaikka Reipas pelasi pääsarjassa, ei se näkynyt olympialaisiin valmistautuvan maajoukkueen pelaajistossa. Kesän 1939 Tukholmaan ja Kööpenhaminaan suuntautuvan maajoukkuereissun kenraaliharjoituksiin kutsuttiin kaksi viipurilaista, Susien Eino Karhu ja Runo Kilpi. Kaksikko pääsi näyttämään taitojaan kahden päivän ajan maajoukkueen harjoituksissa ja ottelussa virolaista seurajoukkuetta vastaan, mutta maajoukkue-edustus jäi kaksikolta haaveeksi.

Helluntain kierros oli Reippaalle murheellinen. Viirupaidat matkasivat Helsingin Jalkapalloklubin vieraaksi. Sateisessa säässä pelatussa ottelussa Reipas jäi jyrän alle ja ensimmäisen jakson puolivälissä ottelu oli kotijoukkueelle jo 6–0. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin vielä neljä osumaa, mutta viirupaitoja ne eivät paljoa lohduttaneet, vaikka Onni Ukkonen ja Anatol Hasso kavensivat Klubin maajoukkuemaalivahdin, Antero Rinteen haparoidessa pelattuaan tilanteet huolettomasti. Klubi iski vielä kertaalleen ja loppulukemat 7–3 aivan jakson lopussa iski toisen maalinsa viimeistellyt Hasso. Tuloksella Reipas valahti Mestaruussarjan viimeiseksi. Ilves tasasi hallinnastaan huolimatta pisteet Itäsarjassa Kouvolan Urheilijain Palloilijoita vastaan 3–3, Sudet haki 8–0-vierasvoiton Sortavalan Palloilijoista ja ViPK voitti piirisarjassa ViPS:n 4–2. Viimeinen kaksikko kohtasi toisensa muutamaa päivää myöhemmin myös Itäsarjassa ja ViPK nappasi toistamiseen pisteet sinipaidoilta lukemin 1–0.

Toukokuun lopussa myös piirin alemmilla sarjoilla junioripitoiset kakkos- ja kolmosjoukkueet pääsivät tuleen. Reippaan kakkosjoukkue kärsi yllätystappion NMKY:lle. NMKY:n voittomaali syntyi erittäin kyseenalaisesti tuomitusta rangaistuspotkusta, jota puitiin paikallisilla urheilusivuilla seuraavana päivänä. Voittoihin ylsivät muun muassa myös Kadur, Ilveksen kolmosjoukkue ja Susien B-juniorijoukkue.

Jos kevät oli ollut jalkapallon suhteen kiireinen, tulisi kesästä vielä kiireisempi. Kentillä syntyi uusia ystävyyssuhteita ja taistelupareja, kuumia paikalliskamppailuita ja solidaarisuutta. Viipurilaisuus eli vahvana ja viipurilainen jalkapallo sen mukana.

Kirjoittaja: Tommi Leirilaakso

Teksti on osa Reippaan 130-vuotishistoriikin julkaisematonta osaa Viipurin poikii. Tekstit tullaan julkaisemaan osissa Lahden Reippaan sivuilla alkuvuoden 2026 aikana.

Uutiset

Kaikki uutiset

Reippaan joukkue kaudelle 2026 julkaistu

Otteluohjelma talteen

Infoa kausikorteista

Arkistojen aarteita: Haastattelussa Olli Heinonen

Joukkueen kuulumisia ja siirtouutisia

Harjoituspelit talvella 2026

Uusi ”Perinteet”-huppari on täällä!

Lohkot arvottu kaudelle 2026

Puheenjohtajan kausarihaaste

Joulumyyjäiset 20.12. klo 12–16 | ANT BREW, Mallaskatu 1 Lahti