Perustaminen – Osa 7

Perustaminen

Lukuisasti nuoria miehiä pyydettiin 130 vuotta sitten Wiipurin Sanomissa saapumaan tiistaina 15.9.1891 työväenyhdistyksen huoneistolle perustamaan Viipuriin suomalaista voimisteluseuraa. Yhdellä pienellä ilmoituksella oli kauaskantoisia vaikutuksia. Tuon pienen ilmoituksen henki vaikuttaa vielä 130 vuoden päästäkin.

Suomessa elettiin 1800-luvun loppupuoliskolla hetkellistä vapauden aikaa. Euroopan uudet aatteet rantautuivat myös Suomeen ja Venäjälle. Suomalaisten, ja etenkin suomea puhuvien kansallistunne nousi. Suomeen perustettiin paljon yhdistyksiä, etenkin vapaapalokuntia, raittiusseuroja ja työväenyhdistyksiä, jotka alkuun olivat koko kansan yhteisiä kansallisen itsetunnon nostattajia. Venäjän hallinto kuitenkin pelkäsi suomalaisten nousevaa kansallistunnetta ja ensimmäisiä merkkejä tulevista sortokausista oli jo ilmassa.

Viipuri oli 1890-luvun alussa voimakkaasti kasvava kaupunki. Retkipyöräily oli keskiluokan villitys. Työläiset puolestaan matkasivat töihin upouudella hevosvetoisella raitiovaunulla 15 pennin hintaan. Viipurin ensimmäistä autoa jouduttiin odottamaan vielä vuosikymmenen loppuun. Viipuri oli tuona viikonloppuna koristeltu juhla-asuun keisarillisen juhlapäivän takia. Tsaari Aleksanteri III:n kunniaksi kaupunki oli valaistu ja ympäri Viipurin rakennuksia liehuivat musta-oranssit keisarilliset värit.

Sunnuntain 13.9.1891 Wiipurin Sanomissa olleen kutsun lisäksi kokouksen kutsuja avasi syitä, miksi Viipuriin tarvitaan suomalaista voimisteluseuraa. Kirjoittaja kertoi, että kaupungissa oli voimisteluseura, mutta suuri osa oli kielikysymyksen vuoksi estynyt siihen liittymästä. Kirjoittaja toivoikin, että paikalle tulisi runsaasti nuoria, jotta seura syntyisi. Hän vetosi vielä lukijoiden kansallistunteeseen ja nuorten miesten tulevaisuudennäkymiin.

Etusivun ilmoituskutsu uusittiin vielä tiistaiaamun lehdessä. Ne suomenkieliset viipurilaiset, jotka olivat lukutaitoisia ja tilasivat Wiipurin Sanomia, saivat lukea lehdestä myös osassa Suomea riehuneesta nälänhädästä. Tämän vuoksi junalippujen hintaa alennettiin väliaikaisesti 75%. Vaikka myös Viipurissa jouduttiin turvautumaan leipäjonoon, varasti kauppias Antonoffille saapuneet uudet ranskalaiset hajuvedet huomion Kannakselle iskeneestä aikaisesta hallasta.

Päivällä venäläinen sotalaivasto harjoitteli Viipurin edustalla. Kaupunkilaiset tosin olivat suurena varuskuntakaupunkina tottuneet sotaväkeen ja harjoituksiin, kuten myös vilkkaaseen meriliikenteeseen. Konerikon takia myöhästynyt Sampo-laiva puhutti satamassa, kuten myös höyrylaiva Electasta ryöstetty ruokalasti, jota myöhemmin päivällä kaupiteltiin Viipurin toreilla.

Kellon lyödessä tiistai-iltana kuutta, oli työväenyhdistyksen huoneistoon kerääntynyt suuri joukko nuoria miehiä. Kokouksen avasi Konstantin Karvinen, joka toimi kokouksen puheenjohtajana. Seura nähtiin tarpeelliseksi ja se päätettiin perustaa. Uuden voimisteluseuran puheenjohtajaksi valittiin Väinö Pynninen, jolla oli kokemusta voimistelusta ja yhdistystoiminnasta Klassisesta Lyseosta ja kauppakoulusta. Seuran jäseniksi kirjautui välittömästi 34 jäsentä.

Ensimmäinen kokous on oletettavasti ollut etukäteen hyvin valmisteltu, sillä venäläinen vakoiluun ja tsaaria vastustavia toimia ilmiantanut santarmilaitos oli tuotu Suomeen kaksi vuotta aiemmin. Santarmilaitos ja poliisi oli usein läsnä kokouksissa ja kuunteli ja raportoi herkällä korvalla kaikista epäilyttävistä toimista, joihin jopa suomalaisen urheiluseuran perustaminenkin on voitu lukea. Ilmiantajia saattoi olla joka puolella, joten tärkeimmät asiat oli varmasti valmisteltu etukäteen.

Varsinainen perustava kokous pidettiin noin viikkoa myöhemmin VPK:n talolla. Samassa yhteydessä äänestettiin uuden voimisteluseuran nimestä. Ehdotuksia oli useita, mutta lopulta suurimman suosion sai Kalle Ferdinand Widgrénin ehdotus Voimisteluyhdistys Reipas. Se hyväksyttiin lopulta pysyväksi nimeksi. Kun kuvernööri vielä hyväksyi seuran säännöt saman vuoden marraskuussa, oli Viipurin Reipas saanut tarinalleen alun.

Reipas ”perustetaan” Lahteen vielä kahdesti

Kun talvi- ja jatkosota katkaisi urheilun ja pakotti Reippaan evakkomatkalleen, oli seuran jatko vaakalaudalla. Talvisota päättyi maaliskuussa 1940 ja reippaalaiset olivat ripoteltuna eripuolille Suomea. Paperilla Reipas oli Helsingissä, kuten myös osa sen naisjaostosta ja johtokunnasta. Urheiluosaston puheenjohtaja Vilho Mankki oli puolestaan päätynyt monen muun viipurilaisen tavoin Lahteen. Elokuussa 1940 Helsingissä keskusteltiin seuran jatkamisesta ja ilmassa oli hitunen optimismia. Reippaan alaosastot toimivat itsenäisesti ja Helsingissä olleiden koko seuran johtokuntalaisten tehtäväksi jäi lähinnä 50-vuotisjuhlan suunnittelu.

Vilho Mankki kutsui marraskuussa 13 karjalaista, pääosin liikemiehiä, kokoukseen Lahteen, jossa etenkin urheilupuolen tulevaisuus oli tapetilla. Kokouksessa Reippaan urheilutoimintaa, etenkin voimistelua ja palloilua päätettiin jatkaa Lahdessa. Reipas juhlikin 50-vuotista taivaltaan suurkilpailuilla Lahdessa lahtelaisten seurojen avustuksella. Moni karjalaisseura jäi paperilaatikkoon pölyttymään, mutta Vilho Mankin ja etenkin Starckjohannin suvun kovalla työllä Reipas perustettiin sota-ajan Lahdessa paperilla olevasta seurasta jälleen toimivaksi ja eläväksi seuraksi.

Noin 20 vuodessa Reipas kotiutui Lahteen. Seuran päälajeina olivat Viipurista tutut voimistelu ja palloilu. Palloiluosasto kasvoi Lahdessa suuresti ja sen edustusjoukkue halusi menestyä. Menestykseen tarvittiin harjoittelun lisäksi myös rahaa ja niinpä palloilupuolella virisi ajatus seuran nimen lahtelaistamisesta sponsorirahojen keräämisen helpottamiseksi.

Viipurin Reippaan johtokunta oli vielä 1960-luvun alussa Viipurissa syntyneiden ja Reippaassa Viipurissa urheilleiden miehittämänä. Johto ei halunnut hylätä kunniakasta nimeä ja sidettä menetettyyn kotiin. Johto totesikin, että kokouksessa ei esitetty painavia perusteita muutoksen puolesta.

Samaan aikaan muualla Suomessa alkoi uusi erikoisseurojen perustamisen aalto. Vanhat yleisseurat menettivät lajijaostojaan, sillä kaupungistuva Suomi oli saamassa suuret ikäluokkansa aikuisikäiseksi ja jokainen laji koki, että sitä kohdellaan kaltoin. Reipas oli selviytynyt ensimmäisestä irtautumisaallosta 1910- ja 1920-lukujen Viipurissa ja selviytyi lopulta myös toisesta, sillä Reippaassa ratkaisut tehtiin etupellossa.

Vuosikokouksessa päädyttiin syksyllä 1961 ratkaisuun, että pallo-osasto rekisteröityy omaksi yhdistykseksi ja kilpailee lahtelaisella nimellä. Samalla uusi Reipas jäisi jäseneksi Viipurin Reippaaseen. Helmikuun 12. päivänä vuonna 1962 Reipasta perustettiin jälleen uudelleen ja perustamiskokouksessa nimeksi saatiin tuttu Lahden Reipas. Seuraavana vuonna uusi seura hyväksyttiin myös yhdistysrekisteriin.

Lahden Reipas perustettiin kehittämään palloilutoimintaa ja lopulta se kasvoi jopa suuremmaksi kuin itse emoseura. Martti Mikkonen teki paljon töitä sen eteen, että Reippaat, sekä Viipurin että Lahden säilyvät kiinni ajassa ja että sen komea historia ja perinteet eivät pääse unohtumaan. Vaikka vuosien saatossa Lahden Reipas ajautui kauemmas Viipurin Reippaasta, vaikuttaa siinä yhä sama henki.

Yleisen harhaluulon mukaan Reipas on perustettu Lahdessa vielä kolmannenkin kerran. Lahden Reippaan ja FC Kuusysin fuusion jälkeen yhdistys säilyi kuitenkin hengissä ja piti yllä ikämiestoimintaa. Kun Reipas palasi miesten edustusjoukkueella pelikentille 2012, ei sitä tarvinnut perustaa uudelleen. Toimintaan lisättiin ainoastaan yksi uusi joukkue.

Jos ne nuoret miehet, jotka Viipurissa kokoontuivat syyskuussa 1891 näkisivät, mikä Reippaasta on tullut, olisivat he ylpeitä. Väinö Pynnisen kylvämä siemen suomalaisesta urheiluseurasta alkoi itää Viipurissa. Se versoi ja kukkii 130 vuotta myöhemmin Lahdessa. Sukupolvesta toiseen Reippaan soihtua on kannettu ylpeästi eteenpäin ja seura on tullut tunnetuksi ympäri Suomea ja maailmaa. Se on menestynyt, se on kestänyt aikaa ja vastoinkäymisiä. Se on 130-vuotias.