Yhteisönsä Symboli – osa 1

Ne intomieliset nuoret miehet, jotka perustivat Reippaan eivät varmaankaan voineet aavistaa, miten monenlaisten vaiheitten läpi heidän seuransa joutuisi ajan mittaan kulkemaan.

Liki näillä sanoilla on alkanut Viipurin Reippaan 40- ja 60-vuotisjuhlajulkaisut. Tuo lause, kuten Reipaskin on liki 130-vuotiaana ajankohtainen. Reipas on pitkän historiansa saatossa muodostanut ympärilleen yhteisön. Se on toiminut jäsentensä ja kannattajiensa yhdyssiteenä läpi vaikeiden aikojen ja luonut kaupunkikulttuuria. Lahden Reipas on osa tuota jatkumoa.

Reilu 130 vuotta sitten Viipuri oli kasvava monikulttuurinen kaupunki. Teatteriesityksiä saattoi seurata säännöllisesti kuudella eri kielellä. Maisemaa hallitsivat linna, kaupunginmuurit ja meri ja satama. Tsaari Aleksanteri III hallitsi suurta valtakuntaansa, johon myös Suomi kuului. Viipurissa oli varuskunta, joka näkyi kaupunkilaisille etenkin juhlapäivinä, jolloin myöhemmin tutuiksi tulleilla väreillä, musta-oransseilla nauhoilla koristellut päälliköt vastaanottivat sotilasparaatin.

Viipuri kasvoi ja nopeinten kaupungissa kasvoi suomenkielisten väestönosa. Maaltamuutto ja kielen aseman parantuminen loivat kaupunkiin uutta keskiluokkaa. Ruotsinkieliset olivat perustaneet ensimmäisen seuransa muutamia vuosia aikaisemmin. Niinpä myös suomenkielisten klassillisen lyseon entisissä oppilaissa virisi ajatus omasta seurasta.

Alkuaikoina Reipas oli kaupungin suomenkielisen keskiluokan seura, mutta monikulttuurisessa kaupungissa kielirajat olivat usein häilyviä. Seura sai oman rintamerkkinsä, eli logonsa 1892 ja lippunsa 1895. Logoon kirjailtiin Ernst Launneen suunnitelman mukaisesti seuran nimi, perustamisvuosi, Viipurin linnan figuuri ja W-kirjain symboloimaan kaupunkia. Lippu noudatti pitkälti rintamerkkiä ja samalla Reippaan ensimmäisiksi väreiksi vakiintuivat keltainen ja tumman sininen. Jalkapalloasuihin toki sininen oli jo tummunut mustaksi.

Maailma muuttui, tsaarinvalta luhistui ja Suomi itsenäistyi. Samalla myös Viipuri jatkoi kasvuaan ja oli talousalueeltaan Suomen toiseksi suurin. 1920-luvun nousukausi rikastutti Viipuria ja kasvava teollisuus ja satama vaativat työvoimaa. Reipas pysyi identiteetiltään suomenkielisenä ja keskiluokkaisena urheiluseurana, jolla oli monipuolinen lajivalikoima.

Suomi joutui yhdessä muun Euroopan kanssa toisen maailmansodan kurimukseen. Urheilutoiminta koko Suomessa oli vaikeaa, mutta Reippaan toimintaa hankaloitti entisestään se, että Suomi menetti Viipurin kaupungin kahteen otteeseen. Sodan aikana suomalaiset tekivät poikkeuksellisen suorituksen ja evakuoivat liki kaiken siviiliväestön sotatoimialueilta ja lopulta menetetyiltä alueilta. Lopulta lähes puoli miljoonaa Suomessa asunutta ihmistä joutui jättämään kotinsa. Monien vaiheiden jälkeen Reipas päätyi Lahteen yhdessä usean viipurilaisen yrityksen kanssa.

Lahti – Uusi Viipuri vai uusi mahdollisuus?

Lahti oli sodan aikana kärsinyt paljon pommituksista, koska Lahdessa oli radiomastot ja rautatieristeys. Suomen nuorimmassa kaupungissa oli paha asuntopula, vaikka asuntopula koetteli myös muitakin kaupunkeja oli Lahti omassa luokassaan, sillä kaupunki oli kasvanut voimakkaasti juuri ennen sotia. Toisaalta kaupungin jälleenrakennuksessa tarvittiin paljon työvoimaa ja sitä löytyi evakoista. Jo pelkästään talvisodan jälkeen oli Lahteen koottu Hiihtostadionille 600 rautatievaunullista evakuoitua tavaraa.

Vaikka asunto-olosuhteet olivat Lahdessa kurjat, oli työllistyminen varmaa. Kasvava kaupunki tarjosi mahdollisuuden työskennellä ja yrittää. Lahteen asettuikin paljon viipurilaisia, jotka jatkoivat yritystoimintaansa Lahdessa tai perustivat oman yrityksen. He puolestaan houkuttelivat tuttujaan muuttamaan Lahteen, sillä tuttu työmies oli turvallisempi palkata, kuin täysin vieras. Osasta yrityksistä kasvoi jopa Lahden suurimpien työllistäjien joukkoon. Lopulta 1950-luvulle tultaessa Lahdessa asui liki 10000 entistä viipurilaista, joka oli lähes viidennes Lahden väkiluvusta. Sen lisäksi kaupungissa asui myös paljonmuualta Karjalasta tulleita evakkoja, etenkin työikäistä väkeä. Toimeentulo ja sukulaissuhteet toivat Lahteen muuttajia myös teollistuneista maalaiskunnista, kuten Jääskestä, Salmista ja Suojärveltä.

Lahti kaupunkina suhtautui tulijoihin pääsääntöisesti myönteisesti, joskin ortodoksikirkon rakentamisessa kaupunki oli varsin nihkeä. Osittain kaupunki myös houkutteli evakkoja, sillä kaupungin teollisuutta haluttiin kehittää. Lahtelaiset ottivat tulija vastaan aivan kuten nykyäänkin. Vieraiden uudet tavat tuntuivat oudoilta, mutta yhteinen elo löytyi nopeasti. Kaikkialla Suomessa tilanne ei ollut yhtä positiivinen ja se lisäsi muuttoliikettä esimerkiksi Vaasan seudulta Hämeeseen ja Lahteen.

Karjalaiset evakot pyrkivät jatkamaan elämäänsä Lahdessa mahdollisimman samalla tavalla kuin lähtöseuduillaan. Lahteen kasvoi Pikku-Viipurina tunnettu alue, johon asettuivat monet viipurilaiset instituutiot. Lisäksi kaupungille ehdotettiin pyöreän tornin, sen saman, jonka viipurilaiset olisivat halunneet purkaa 1800-luvun lopussa, rakentamista torille. Karjalaiset kunnostautuivat perustamaan yhdistyksiä uudessa kotikaupungissaan aktiivisesti. Arkisessa elämässä tulijat kohtasivat lahtelaisia, mutta samalla he halusivat säilyttää yhteyttään kotiseutuun muiden karjalaisten kanssa. Tässä etenkin urheilulla oli tärkeä rooli.

Reipas monilajiseurana ja osana karjalaista evakkokertomusta oli helppo kohde kiinnittyä uuteen kotikaupunkiin. Harrastaessa tutustui uusiin ihmisiin ja katsomossa taas saattoi kohdata vanhoja viipurilaisia. Reipas kasvoi valtaosan Lahteen päätyneiden evakkojen yhdyssiteeksi kahdesta syystä. Suomen sisäpoliittisen tilanteen muutoksen takia Reipas luopui vahvasta porvarillisuudestaan ja oli kaikille avoin. Toiseksi seuran lajivalikoimassa oli jokaiselle jotain. Lahteen tuli Reippaan lisäksi viisi muuta urheiluseuraa, mutta yhdelläkään näistä ei ollut yhtä laajaa lajivalikoimaa ja osa seuroista kuului Työväen Urheiluliittoon.

Vuosien ajan Reipas toimi evakkoväestön representaationa menetetystä Viipurista. Vaikka evakot sulautuivat hiljalleen osaksi Lahtea ja lahtelaistuivat, edusti Reipas menetettyä ja kaunista ja vastasi siihen kaipuuseen. Lisäksi sen koettiin yhdistävän karjalaista heimoa, olivathan Reippaassa lopulta mukana niin työmiehet kuin johtajatkin. Reipas oli enemmän kuin seura, se oli karjalaisten näkyvin symboli.

Kaupunkilainen Reipas

Ensimmäinen askel Reippaan lahtelaistumiseen ja kotoutumiseen oli pieni ja huomaamaton. Reippaan sisälle perustettiin Kerin Urheilijat -niminen seura vuonna 1956. Vaikka ulkopoliittisista syistä seurojen nimistä pyrittiin häivyttämään luovutetut alueet, uusia seuroja luovutettujen alueiden nimillä perustettiin yhä. Siksi Kerin Urheilijoiden perustaminen on kertoo siitä, että Reippaan uudempi sukupolvi oli kotoutunut Lahteen ja mielsi sisarseuran toimipaikaksi Kerinkallion alueen. Viisi vuotta myöhemmin Reippaan Pallo-osastolla perustettiin farmijoukkueeksi Lahden Palloseura.

Seuraavana vuonna Reipas lahtelaistui lisää. Pallo-osasto perusti itsenäisen seuran, Lahden Reippaan. Samalla Lahden Reippaan logo koki muutoksia. Viipurista muistuttava W-kirjain korvattiin Lahti-tekstillä ja Viipurin linna korvattiin Eliel Saarisen suunnittelemalla Lahden kaupungintalolla. Vaikka muutos oli radikaali, voidaan myös ajatella, että Saarinenkin liittyi Reippaan historiaan jo aikaisemmin merkittävällä tavalla.

Lahden Reipas oli nimenvaihdoksestaan huolimatta silti yhä vahvasti karjalainen. Se toimi siirtoväen asuttamilla alueilla Lahdessa, kun taas paikalliskilpailija pysyi poissa niiltä sanattoman sopimuksen johdosta. Sama päti myös toisin päin. Seurassa vaikutti vielä vahvasti Viipurissa syntyneet päättäjät. Myös Reippaan ja paikalliskilpailijan Upon Pallon fuusio kaatui, kun Reipas ei halunnut luopua juuristaan.

Lopulta väistämätön oli edessä ja lahtelaisiksi itsensä mieltäneet sukupolvet luotsasivat seuraa eteenpäin. Viipurin Reipas jäi olemaan taka-alalle palaten voimistelujuurilleen ja Lahden Reipas jatkoi omaan suuntaansa. Runollisesti sanottuna Reippaan sielu muuttui lahtelaiseksi. Se oli ylpeä juuristaan, mutta se oli ja tunsi olevansa täysin osa lahtelaisuutta. Ja niin tunsivat myös lahtelaiset.

Ei voida tarkalleen sanoa, milloin tuo hetki oli, mutta siitä lähtien Reipas on ollut yksi symboli nimenomaan lahtelaiselle kaupunkikulttuurille. Se on 130 vuoden jatkumo. Tänä päivänäkin Reipas on tärkeä osa lahtelaista vireää kaupunkikulttuuria ja seuran tapahtumat ovat usein poikkitaiteellisia, aivan kuten 130 vuotta sitten Viipurissa. Samoin värit, jotka tulivat viipurilaisille tutuiksi sotasankareiden juhlanauhoista, ovat meille lahtelaisille tuttuja toisenlaisten sankareiden pukemana.

Reipas 130 -artikkelisarjan kirjoittaja on liikuntakulttuurin historian opiskelija ja intohimoinen lahtelaisen jalkapalloilun ystävä Tommi Leirilaakso.