Menestyjä – osa 10

Menestyjä

Seitsemän Suomen Cup -mestaruutta kymmenestä finaalista, kolme Suomen mestaruutta, kahdeksan hopeaa ja kolme pronssia jalkapallossa. Suomen ensimmäinen jääkiekon mestaruus, henkilökohtaisia olympiamitaleita, Suomen mestaruuksia, Suomen ja maailman ennätyksiä. Reippaan paita on ollut myös Suomen virallisena edustusasuna olympialaisissa. Meriittilista on pitkä.

Reipas menestyi heti ensimmäisinä vuosinaan. Viipuri oli suomalaisella mittakaavalla suurkaupunki ja sen väestöpohja antoi mahdollisuuden menestyä. Kaupungissa oli sisäistä kilpailua, mutta usein Reipas toimi kaupungissa pioneerina, joissain tapauksissa myös koko maassa. Pääkaupungin Helsingin seurat ja turkulaisseurat kykenivät antamaan Reippaalle vastusta. Viidessä vuodessa Reippaan voimistelijoiden määrä oli kohonnut jo liki sataan mieheen, joten ensimmäisiin varsinaisiin kilpailuihin voitiin 13-miehiseen joukkueeseen nimetä parhaista parhaimmat.

Vuonna 1900 käytyjä Helsingin Ponnistuksen järjestämiä Standaarikilpailuja voidaan pitää ensimmäisinä Suomen mestaruuskilpailuina voimistelussa. Reipas osallistui yhdeksän muun seuran kanssa kilpailuihin ja sijoittui Ylioppilas-Voimistelijoiden jälkeen toiseksi ja sai Viipuriin palatessa juhlallisen vastaanoton jo rautatieasemalla. Reipas oli napannut Viipurin valtikan ja samalla se oli kansallisella huipulla. Kolmen vuoden kulutta Reipas onnistui peittoamaan Ylioppilas-Voimistelijat ja otti kansallisen valtikan itselleen moneksi vuodeksi.

Samoihin aikoihin Reippaassa harjoitettiin ahkerasti joukkuelajeista jääpalloa ja jalkapalloa ja yksilölajeista yleisurheilua ja telinevoimistelua. Telinevoimistelussa Reipas oli pioneeri, ja etenkin Eetu Kosonen ja Iivar Partanen niittivät menestystä. Yleisurheilussa puolestaan menestystä toivat muun muassa Armas Pesonen, joka 1906 teki Suomen ennätykset niin pituushypyssä kuin keihäänheitossa ja kaksikko Uno Häggman – Henrik Åhlman, joka muodosti puolikkaan Ateenan väliolympialaisten Suomen joukkueesta. Lontoon olympialaisissa Reipasta oli edustamassa keihäänheittäjä Pesosen lisäksi muun muassa Partanen, Kosonen ja Lauri Wilksman.

Jalkapalloa Reippaassa oltiin harjoitettu varsin varhain, mutta ensimmäiset virallisemmat ottelut pelattiin kesällä 1907. Reipas nappasi Viipurin seudun mestaruuden kaatamalla Viipurin Tarmon 4-0 16.6. Jalkapallojaoston perustaminen ensimmäisen ottelun innoittamana sai Viipurin Suomalaisen Klassillisen Lyseon palloilijoita liittymään Reippaan riveihin ja tuleviksi vuosiksi viirupaidat saivat kokoonpanoon jatkuvuutta sopivalla uusiutumisella.

Reipas hyötyi osittain Cup-muotoisena pelatusta SM-turnauksesta, sillä helsinkiläisjoukkueet joutuivat pelaamaan enemmän tiukkoja alkukarsintaotteluita ennen varsinaista Cup-kilpailua. Vaikka Reippaalla oli Viipurissa kilpailua, pelasi kaupungin parhaat pelaajat Reippaan riveissä ja lopulta Reipas ei kompuroinut kaupungin karsinnoissa. Reipas selviytyi ensimmäisen kerran finaaliin jo 1910 kaataen matkallaan välierässä Viipurin Pontevan. Åbo IFK oli kuitenkin finaalissa parempi numeroin 4-2.

 

Reippaan edustusasu päätyi myös osittain Suomen jalkapallomaajoukkueen edustusasuksi. Vuoden 1912 Tukholman olympialaisten jalkapallojoukkueeseen valittiin yksi pelaaja, joka ei edustanut mitään helsinkiläisseuroista. Iivar Partaselta maalivahdin roolin perinyt August Syrjäläinen torjui olympiaotteluissa Suomen maalilla. Koska Suomi ei ollut itsenäinen eikä maajoukkueella ollut vielä vakiintunutta edustusasua, pelasivat kenttäpelaajat Helsingin IFK:n punaisissa paidoissa ja maalivahti Syrjäläisellä oli päällään Reippaan edustusasu kaikissa olympiaotteluissa. Syrjäläisen torjuntojen ansiosta maajoukkue venyi kaikkien aikojen suoritukseensa ollen lopullisissa tuloksissa neljäs. Syrjäläinen pelasi uransa aikana viisi maaottelua, joka maajoukkuepalloilun alkuaikoina oli paljon.

 

Reipas menestyi Viipurin aikakaudella jalkapallossa vielä Suomen itsenäistyttyäkin kohtalaisesti. Reipas selviytyi Cup-muotoisissa kilpailuissa neljästi finaaliin, mutta helsinkiläisseurat olivat aina niukasti parempia. Reippaan epäonneksi Suomessa siirryttiin sarjamuotoiseen SM-kilpailuun juuri viirupaitojen pienen alhon aikana, joten Reipas joutui pelaamaan alemmilla sarjatasoilla hakien nousua koko 1930-luvun. Nousu tuli kaudeksi 1939, mutta sarja keskeytettiin Armeijan Ylimääräisten Harjoitusten vuoksi.

 

Suomen itsenäistymisen jälkeen Reipas panosti Viipurissa voimisteluun ja muut lajit tulivat sivussa. Reipas toimi yhä pioneerina ja suurimpana seurana ja nappasi ensimmäisen jääkiekkoilun SM-kullan. Seuraavaksi kaudeksi joukkue hajosi muihin viipurilaisseuroihin, jotka halusivat panostaa lajiin enemmän. Viipurin aikana Reippaan urheilijat napsivat olympiakultia muun muassa painissa ja yleisurheilussa. Kokonaisuudessaan Viipurista ehti tulla yli 80 olympiaurheilijaa, joista suurin osa edusti jossain vaiheessa uraansa myös Reipasta.

 

Vaikka 1930-luvun alussa Reipas oli kansallista kärkeä monissa lajeissa, Reippaassa oli käynnissä sukupolven vaihdos. Se söi hieman vuosikymmenen alun menestystä, mutta vuosikymmenen loppua kohden Reipas oli vahvassa nousukiidossa useassa eri urheilumuodossa. Talvisota ja Viipurin menetys kuitenkin katkaisivat lupaavan kehityksen.

 

Kukkaan puhjennut Lahden Reipas

 

Lahteen saapuessaan Reipas joutui rakentamaan kaiken alusta, mutta hyvin tehdyt perustat toivat myöhemmin mainetta ja voittoja. Ensimmäisenä jaloilleen nousi voimistelu, mutta yhteiskunnan muutos ja kaupungistuminen pelasivat Reippaan jalkapalloilijoiden pussiin. Reipas yritti palauttaa Lahdessa vielä Suomen laajinta lajivalikoimaa, mutta ennestään Lahdessa olleet erikoisseurat ja liikuntakulttuurin muutos yleisseuroista kohti erikoisseuroja oli alkamassa. Reippaan päälajeiksi Lahdessa muodostui jalkapallon lisäksi voimistelu ja jääpallo.

Etenkin jalkapallossa Reipas onnistui luomaan vaatimattomista lähtökohdista dynastian, joka hakee yhä vertaistaan. Pohjat tulevalle menestykselle valettiin jo 1940-luvulla. Seura vahvisti identiteettiään, havainnoi puutteensa ja panosti pikavoittojen sijaan tulevaisuuteen pitkäjänteisesti, joka on usein ollut poikkeus suomalaisessa urheilussa vuosikymmenien ajan. Lisäksi Reippaan tulevien vuosien menestystä tuki Lahden kaupungin asukaspohja. Lahdessa asui paljon nuorta väestöä, joka kaipasi viihdykettä ja harrastuksia.

Identiteetin vahvistaminen sitoi Reippaaseen ensin vanhat viipurilaiset taustaan katsomatta ja varsin pian se muodostui myös suurelle osalle muista evakoista yhdeksi kiintopisteeksi. Maalta Lahteen muuttajan oli helpompi sitoutua Reippaaseen kuin vanhastaan Lahdessa toimineisiin yhteisöihin, koska yhteisö eli. Entuudestaan Lahdessa olleet yhteisöt kyllä hyötyivät kasvavasta kaupungista ja muuttovirrasta, mutta eivät samoissa määrin kuin Reipas. Lisäksi seurayhteisö onnistui sitomaan mukaan yritysmaailmaa ja tärkeille paikoille onnistuttiin valitsemaan oikeita ihmisiä. Liikemies Vilho Mankki aloitti liike-elämän sitouttamisen ja myöhemmin puheenjohtajaksi valittu Martti Mikkonen jatkoi sitä menestyksellä.

Toinen, hieman myöhemmin tullut menestystä pohjustanut teko oli tietotaidon hankkiminen. Jalkapallo-oppeja haettiin lajin huipulta ja niitä jalkautettiin edustusjoukkueen lisäksi myös junioreihin. Juniorit menestyivät jo 1950-luvulla kelvollisesti ja Olli Heinosesta tuli ensimmäinen lahtelaisseurasta valittu nuorten maajoukkueen pelaaja. Heti 1960-luvun alkuun Viipurin Reipas voitti nuorten Suomen mestaruuden.

Kun nuorisotyötä oli kehitetty, oli sen päälle helpompi rakentaa. Seuran puheenjohtaja Martti Mikkonen haki oppia Euroopasta yhdessä rekrytoimansa valmentajan, Martti Kosman kanssa. Tavoitteena oli kuroa sekä kansallinen että kansainvälinen etumatka kiinni ja Mikkosen aikakaudella Reipas ottikin valtavia kehitysloikkia. Mikkonen oli valmis tuomaan Suomeen ammattilaisuuden, joka esimerkiksi Ruotsissa oli ollut arkipäivää jo 20 vuotta, mutta kotimaiset urheilujärjestöt eivät nähneet ammattilaisuudelle tarvetta ja vesittivät suunnitelman. Pinnarahoja ja kirjekuoria toki suomalaisessa urheilussa oli liikkunut miltei 60 vuotta.

Mikkonen kuitenkin onnistui valtaosassa tavoitteistaan ja rakensi koko seuraa pitkäjänteisesti kohti menestystä. Reippaan palloilujaostosta tuli Lahden Reipas sponsorirahojen ja lahtelaisen liike-elämän herättämiseksi kadottamatta viipurilaista perintöä vuonna 1962. Vaikka asiaa oli Reippaan sisällä vastustettu, paljastui se varsin nopeasti menestyksekkääksi liikkeeksi. Jo 1960-luvun lopussa Reippaan mukana olivat lähes kaikki lahtelaiset suuryritykset, joka houkutteli matkaan myös pienempiäkin.

Reipas nousi ryminällä kansalliselle huipulle. Nousu pääsarjaan tapahtui kauden 1960 päätteeksi. Ensimmäinen pääsarjakausi oli haastava, mutta Reipas kykeni napsimaan pisteitä kärkikolmikolta ja näytti, että lahtelaisseura pitää ottaa tosissaan. Seuraavalla kaudella Reipas palasi mitalikantaan yli 30 vuoden tauon jälkeen. Samalla pesäpallon ylivalta Lahdessa lopullisesti ja jalkapallo on siitä asti ollut kaupungin ykköslaji liki kaikilla mittareilla.

 

Vuonna 1963 Lahdessa juhlittiin ensimmäistä jalkapallomestaruutta aikuisissa. Reipas varmisti mestaruutensa viimeisellä kierroksella ja voitti lopullisessa sarjataulukossa lyömättömänä pidetyn Hakan pisteen erolla. 1960-luvun Hakaa voidaan jälkikäteen pitää liki ammattilaisseurana, sillä joukkue pystyi harjoittelemaan liki täydellä miehityksellä myös työpäivien aikana viereisen tehtaan avustuksella. Saman kauden Suomen Cupin finaalissa Haka oli kuitenkin vahvempi.

Reippaan ikärakenne joukkueessa oli hyvä. Suuri osa runkomiehistä oli vasta lähestymässä parhaita vuosiaan ja joukkueen runko pysyi hyvin kasassa. Mikkonen houkutteli yrityselämän kontaktien turvin aina puuttuvat palaset Lahteen ja hankki tietotaitoa ulkomailta ja se teki lopulta 1960- ja 1970-luvuista tuli Reippaan kultavuosia. Reipas selviytyi kymmenesti Cupin finaaliin, joista se poistui voittajana seitsemän kertaa. Viisi Cup-mestaruuksista oli perättäisiä. Se on suoritus, johon kukaan ei ole tänäkään päivänä kyennyt. Mestaruussarjassa mitaleita tuli yhdeksän, kolme kutakin väriä. Välillä 1962-1978 Reipas jäi vain neljästi ilman finaalipaikkaa tai mitalia. Samaan aikaan Reipas pelasi myös Euroopan kentillä säännöllisesti ja tuli yhdeksi menestyneimmäksi suomalaisseuraksi Euroopassa.

Jalkapallon ylivallan lisäksi Reipas oli ajoittain huipulla myös talvilajeissa. Etenkin Viipurissa ja tehdaspaikkakunnilla pelattu perinteinen jääpallo oli suosittua myös Lahdessa. Reipas oli pääsarjassa parhaimmillaan neljäs, häviten pronssimitalin vain maalierolla. Suomalaisen kaupunkikulttuurin muutos ajoi kuitenkin jääpallon monissa kaupungeissa ahtaalle, sillä jääkiekko valtasi alaa. Jääkiekossa Reipas voitti Suomen Cupin 1966 ja sitä voidaan pitää yhä parhaana lahtelaisena jääkiekkosaavutuksena. Jääpallossa Reipas pelasi viimeisen pääsarjakautensa 1967, jonka jälkeen jääkiekko ajoi lajin ohi lopullisesti.

Lahden Reippaan alun aikakaudella Reipas menestyi laajalla rintamalla. Reippaan menestyksen taustalla oli sekä sopiva ympäristö että Mikkosen kyky haalia oikeat ihmiset oikeille paikoille. Myös Mikkosen oman yrityksen kautta laitetut ja lahtelaiselta liike-elämältä kerätyt rahat loivat mahdollisuuden menestykseen. Mikkosen johdolla ei haettu yksittäistä pikavoittoa, vaan vahvistettiin seuraa pitkällä tähtäimellä aina perustuksista lähtien.

 

Aina ei voi voittaa

 

Kultavuosien jälkeen pitkään yhdessä ollut runko alkoi väistyä. Myös Mikkonen vetäytyi ansaitulle eläkkeelle. Samaan aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa oli tapahtumassa muutoksia, joka heijastui lahtelaiseen liike-elämään. Lisäksi 1970-luvulla liikuntakulttuurissa kiihtynyt pirstaloituminen hajotti myös Lahden Reipasta. Jääkiekko irtautui omaksi yksikökseen, joten jalkapallo ja jääkiekko kilpailivat rahasta toisiaan vastaan.

Lahden kaupungin kasvu oli hiipunut ja elinkeinot nojasivat perinteiseen raskaaseen teollisuuteen. Ihmisten elintason noustessa vapaa-ajanviettotavat muuttuivat yhteisöllisyydestä yksilöä korostavaksi. Urheilu sai kilpailijakseen TV:n, kesämökit ja etelänmatkat. Koko kulttuurin kenttä pirstoutui yhtenäiskulttuurista alakulttuureiksi. Suomen myöhäinen kaupungistuminen vaikutti myös urheiluun, sillä monella kaupunkilaisella oli vielä toinen jalka maaseudulla ja vapaa-ajan viettäminen maaseudulla kilpaili urheilun kanssa.

Reipas oli tehnyt kuitenkin pohjansa riittävän hyvin selvitäkseen jälleen yhdestä murroksesta. Viirupaitojen kultainen 1970-luku loppui Europeliin lokakuussa 1979 ja seuraavana vuonna kausi päättyi yllätysputoamiseen Mestaruussarjasta, ei seura kaatunut monen muun suomalaisseuran tapaan. Reipas kykeni 1980-luvulla nousemaan tippumisen jälkeen aina takaisin pääsarjaan. Lahtelaista urheilua hallitsi paikallisvastus FC Kuusysi, jonka kultaiset vuodet ajoittuvat juuri 1980-luvulle.

Reipas rakensi jälleen rauhassa runkoaan kohti menestystä. Seuran A-juniorit voittivat kaksi Suomen mestaruutta 1980-luvulla ja tulevaisuus näytti hyvältä. Vaikka seuran taloudellinen selkänoja oli kaventunut, elettiin Suomessa vahvaa taloudellista nousukautta. Ammattilaisuus ja puoliammattilaisuus rantautui hiljalleen myös suomalaiseen urheiluun 20 vuotta Reippaan vision jälkeen. Koko Suomen yllä oli kuitenkin synkkiä pilviä.

Reipas oli hätyytellyt mitalisijoja jo kaudella 1988. Vuonna 1990 pääsarjassa mestaruudet ratkottiin runkosarjan jälkeen pudotuspeleillä ja Reipas laittoi välierässä tulevan mestarin Helsingin Jalkapalloklubin tiukoille. Pronssiottelussa nuorella viirupaitajoukkueella ei vielä ollut yllätysmahdollisuutta, mutta seuraavan kauden piti olla uuden kultaisen sukupolven alku.

 

Kesällä 1990 Suomen talous kääntyi kuitenkin laskuun ja lahtelainen raskas teollisuus joutui suuriin vaikeuksiin. Se heijastui varsin nopeasti myös urheiluun ja Reippaaseen ja seura joutui luopumaan muun muassa kirkkaimmasta tähdestään, Jari Litmasesta. Kaudesta 1991 ei tullut Reippaan juhlaa, vaikka viirupaidat tekivätkin rikkoivatkin monta ennätystä.

Kausi käynnistyi 3-0-tappiolla Rovaniemen Palloseuralle Kisapuiston hiekalla. Myös seuraavasta ottelusta oli tuloksena 3-0-tappio. Kolmannessa ottelussa Mika Polvisen Turun Paloseuran verkkoon iskemä kavennusosuma oli laiha lohtu, sillä kolmesta ensimmäisestä ottelusta oli tuloksena kolme tappiota ja syöksykierre oli valmis.

Ensimmäisen voiton viirupaidat nappasivat yhdeksännessä ottelussaan. Lahden stadionilla pelatussa paikallisottelussa Kuusysiä vastaan Reipas meni yllätysjohtoon paniikkihankinnan, bulgarialaisen Borislav Panovin maalilla ja ottelun lopussa Mika Sandberg tuplasi viirupaitojen johdon. Reipas voitti ottelun, Kyykkä lopulta mestaruuden. Sekä Kuopion Palloseura että HJK kurittivat Reipasta 8-2-lukemin ja elokuussa RoPS voitti Reippaan 11-0. Kauden aikana Reipas kykeni voittamaan vain kaksi ottelua ja viirupaidat hävisivät 29 kertaa. Maaleja Reipas päästi huimat 118. Kahdeksalla pisteellä seura putosi pääsarjasta. Reipas sivusi tai rikkoi kauden aikana monta pääsarjan ennätystä ja osa ennätyksistä on yhä nykyäänkin voimassa.

Seuraavalla kaudella Reipas sukelsi Ykkösen viimeiseksi, mutta kykeni vielä nousemaan takaisin Ykköseen. Lama oli kohdellut lahtelaista urheilua taloudellisesti kovalla kädellä, eikä pikaiseen nousuun nähty edellytyksiä. Kun kausi 1996 päättyi jälleen putoamiseen Ykkösestä, nähtiin Lahdessa parhaaksi ratkaisuksi lyödä kahden menestyneen seuran edustusjoukkueet yhteen, pelastaakseen sen, mitä lamassa pelastettavana enää oli. FC Kuusysin tavoin myös Reipas jäi eloon ja lopulta selviytyi.

Reippaan edustusjoukkue palasi pelikentille 2012 ja onnistui lopulta palaamaan myös liiton sarjoihin. Kolmosen kausi 2018 palautti mieleen lopullisesti sen suuruuden, joka viirupaitoihin liittyy. Reipas oli kaudella se joukkue, jonka jokainen halusi voittaa, mutta kukaan ei siihen kyennyt. Ainoaksi kauneusvirheeksi jäi yksi tasapeli. Reipas iski 114 maalia. Myös maalintekijätilaston kaksi ensimmäistä sijaa tulivat viirupaidoille. Olli Tynkkynen iski huimat 40 osumaa ja Teemu Toukonen 20. Viime syksynä Reipas näytti Kakkosessa, että kaikkien seurojen pitää ottaa viirupaidat tosissaan. Reippaalla ei silti ole kiire hakea pikavoittoja.

Reipas on yhä yksi Suomen menestyneimmistä seuroista monella saralla. Menestys ei silti määritä Reipasta, se on vain seurausta hyvin ja pitkäjänteisesti tehdystä työstä. Pitkään historiaan kuuluu myös synkkiä hetkiä, mutta kerran valettu alusta kestää yhteisönsä avulla jälleen valoisampiin aikoihin. Toisille menestys tarkoittaa suuria pokaaleja, toisille menestystä on se, että Reipas on ja pelaa.

Teksti: Tommi Leirilaakso
Kuva: 1964 Suomen Cup mestaruus

Uutiset

Kaikki uutiset

Kansainvälinen Reipas – osa 9

Vastustaja – osa 8

Kausi 2021 paketoituna

Syyskokouksen päätöksiä

Otteluraportti: Voitto ei ollut tärkein

Otteluennakko: Viimeistä erää tällä kaudella

Ikämiehistä mestareita

Lahden Reipas juhli lauantaina

Otteluennakko: Juhlat tiedossa!

Otteluraportti: Pisteet jäi Kotkaan