Ennen nyt ja aina.
Perhe – osa 3
Perhe
Reipas ei ole vain urheiluseura. Se on ollut kautta historiansa myös perhe, ennen, nyt ja aina. Seura on rakennettu vahvaksi yhteistyöllä ja sukupolvien jatkumolla. Se on ollut, ja tulee olemaan Reippaan vahvuus.
Tulevallakin kaudella Lahden Reippaan riveissä viilettää useita vähintään toisen polven reippaalaisia, jotka kantavat tuttua raitapaitaa samalla ylpeydellä kuin edellisetkin polvet. Samalla seura luo jälleen uusia sukupolvikokemuksia ja toimii kasvualustana seuraaville reippaalaisille suvuille, jotka liittyvät luontevasti vanhojen sukujen jatkumoon.
Vaikka Reippaan perustivat Viipurissa nuoret miehet, ovat myös naiset liittyneet seuraan Suomen mittakaavassa varhaisessa vaiheessa. 1890-luvun puolivälin taitteilla ensimmäiset Reippaalaiset perustivat perheitään. Koska Suomen suurruhtinaskunnan säätyjärjestelmä eli viimeisiä hetkiään, löytyi puolisot usein yhteisestä saman luokan ystäväpiiristä. Viipurin kirkonkirjoissa onkin havaittavissa samojen sukunimien yhteyttä Reippaan ensimmäisten jäsenten ja heidän puolisoidensa välillä.
Miesten harjoittaessa voimistelua, tai muuta urheilua, ryhtyivät heidän vaimonsa ompelemaan yhdessä. Reippaan naiset ompelivat seuralle ensimmäisen lipun vuonna 1895. Kun ensimmäiset urheilijat viettivät puolisoineen banketteja esimerkiksi Espilässä, olivat useimmat sukua toisillensa tai vähintäänkin perhetuttuja. Näin ollen Reippaan ensimmäinen perheyhteisö oli syntynyt.
Kun vielä Reipas otti naisvoimistelun mukaan lajivalikoimaansa 1800-luvun viimeisinä vuosina, tuli monessa perheessä Reippaasta koko perheen yhteinen harrastus. Ensimmäiset toisen polven reippaalaiset tulivat seuran jäseniksi Suomen itsenäistymisen aikoihin, mutta seura kasvoi vauhdilla myös alkuperäisten perheiden ulkopuolelta ja loi näin ollen uusia Reipas-perheitä.
Kaikkien jäsenten perheet eivät urheilleet tai osallistuneet muuhunkaan toimintaan, mutta usein perheenjäsenistä tuli tuttuja. Reippaalaisten lähipiirissä tehtiin kauppaa ja solmittiin tärkeitä yhteiskunnallisia verkostoja. Pitää myös muistaa, että Suomen itsenäistyessä myös Suojeluskunta oli Reippaan jäsenille tärkeä osa toistensa tapaamista. Viipurin suomalaistuessa monella merkittävässä asemassa olevalla viipurilaisella olikin siteitä Reippaaseen.
Viipurin viimeisinä suomalaisvuosina Reipas oli kasvanut jo niin suureksi, joten oli mahdotonta, että kaikki olisivat tunteneet kaikkia jäseniä tai heidän perheitään. Myös lajivalikoiman runsaus aiheutti eriytymistä, jossa jokaisen lajijaoston sisällä perheet toimivat sulavasti yhteisönä tapaamatta välttämättä edes koskaan muiden lajijaostojen jäseniä. Toisaalta lajit eivät aina periytyneet suoraan vanhemmilta lapsille, joten lajijaostojen ja muiden alajaostojen sisään ei päässyt syntymään vaarallisia sisäpiirejä. Lajijaostojen itsenäinen kehittyminen alkoi Viipurissa, mutta kunnolla se pääsi vauhtiin vasta Lahdessa.
Lahdessa Reipas palaa takaisin tiiviiksi perheeksi
Lahdessa Reipas palasi takaisin tiiviimmäksi olosuhteiden pakosta. Mastokaupunkiin tulleiden viipurilaisten ja muiden evakkojen kodit löytyivät usein tiiviiltä uusilta asuinalueilta. Karjalaisten asuinalueita Lahdessa olivat Pikku-Viipurin lisäksi Västerås, Kerinkallio, Pirttiharju, Kiveriö ja Hennalasta Miljoonakylän eli Milkin ja Tornatorin eli Tornan alueet. Lisäksi viipurilaisia ja muita evakkoja asettui paljon Nastolan nopeasti kasvavaan Ahtialaan ja Hollolan Renkomäkeen ja Okeroisiin.
Reipas ei saanut Lahteen kaikkia jäseniään, ei edes kaikkia jaostojakaan, joten jäljelle jääneen seuran toiminta tiivistyi jälleen muutaman vahvan lajin ympärille. Vaikka voimistelu säilyi seuran lajistossa, jäivät naiset taka-alalle kolmesta suuresta syystä. Yhteiskunta piti yhä voimaa vaativia lajeja naisille sopimattomina ja monet naisille ja tytöille hyväksytyt lajit jäivät Lahdessa Reippaan lajivalikoimasta pois, joko siksi, että Lahdessa oli jo entuudestaan lajin erikoisseura tai siksi, että Viipurissa lajia harjoittaneet toimijat olivat päätyneet muille paikkakunnille. Erityisesti Reippaan naisosaston päätyminen Helsinkiin vaikeutti Lahteen muuttaneiden mahdollisuuksia harrastaa. Lahdessa ei myöskään ollut Viipurin tasoisia suorituspaikkoja.
Sota avasi naisille myös työelämän täysin uudella tavalla ja yhteiskuntaluokkien merkitys väheni. Viipurilaiset porvarisnaiset pääsivät Lahdessa työelämään ja vapaa-aika väheni, sillä työnteko oli sosiaalisesti hyväksyttyä myös ylemmän keskiluokan naisille. Reippaaseen liittyneet alempien yhteiskuntaluokkien jäsenet puolestaan olivat olleet enemmän kosketuksissa työelämään, joten heillä ei Viipurissa ollut ollut samankaltaista mahdollisuutta urheilla. Uudet kodit vaativat laittoa ja se jäi usein naisten hartioille.
Kolmas ja suurin syy naisten jäämisessä hetkellisesti marginaaliin oli perhe. Heti sotien jälkeen Suomessa syntyi viidessä ja puolessa vuodessa yli puoli miljoonaa lasta. Lahdessa syntyvyys oli koko maan keskiarvoa korkeampi, sillä kaupunkiin oli muuttanut paljon nuorta työikäistä väestöä. Lahdessa oli pulaa sekä kouluista, että kunnallisista hoitopaikoista, eikä työpaikoillakaan aina ollut järjestää tarvittavaa lastenhoitoa. Osa naisista joutui jäämään kotiin hoitamaan omia ja usein myös naapureiden lapsia.
Lahteen oli muuttanut paljon pitkäikäisiä Reipas-sukuja ja osa näistä edusti jo kolmatta polvea. Uudet tulijat kietoutuivat näiden sukujen ympärille nopeasti tiiviillä asuinalueilla. Lapset leikkivät ja pelasivat suurissa parvissa pihoilla ja kaduilla ja tutustuivat toisiinsa. Naapuruston vanhemmat tutustuivat myös toisiinsa ja Reipas sai valtavasti uusia jäseniä ja kannattajia. Etenkin äitien merkitys vahvemman Reipas-perheen luomisessa oli merkittävä, sillä naiset olivat vähemmän tekemisissä alkuperäisten lahtelaisten kanssa kuin miehet, joten heidän yhteenkuuluvuuden tunne oli usein vahvempi. Toisaalta samalla naiset sopeutuivat uuteen asuinkaupunkiinsa nopeammin.
Kaupunkiin muutti koko ajan uutta työikäistä väestöä ja uudet tulijat sulautuivat entistä helpommin osaksi Lahtea. Raja-aidat evakkojen, lahtelaisten ja muualta muuttaneiden kesken hälvenivät nopeasti. Lapset eivät tehneet suurta eroa ihmisten alkuperän suhteen, vaan pelasivat siellä, missä oli myös muita lapsia. Lasten ollessa tarpeeksi vanhoja, liittyivät ensimmäiset Reippaaseen usein kavereiden houkuttelemana tai jopa painostamana, sillä Reippaan toiminta keskittyi vahvasti tiettyjen kaupunginosien yhteyteen.
Kun isät ja lapset pelasivat tai voimistelivat jäi äitien tehtäväksi rakentaa Reipas-perhettä. Äidit ruokkivat, pesivät varusteet ja olivat läsnä katsomoissa. Ennen kaikkea äidit loivat Reipas-henkeä toistensa kanssa. Suurista ikäluokista tulikin nopeasti määrästä huolimatta tiivis perhe, jopa tiiviimpi kuin se oli koskaan Viipurissa ollut. Samalla jatkui ja sai alkunsa runsaasti tunnettuja Reipas-sukuja.
Kosma nostaa myös naiset osaksi seuraa
Valmentajalegenda ja toiminnanjohtaja Martti Kosma uudisti Lahden Reipasta 1960- ja 1970-lukujen taitteessa kaikilla rintamilla. Reipas oli suuren kasvun myötä alkanut jälleen jakautua itsenäisiksi lajijaostoiksi. Kosma nosti taustalle jääneet naiset, jotka eivät urheilleet tasavertaiseen asemaan kaikkien muiden seuran jäsenten kanssa. Kosma kutsuikin seuran miespelaajien puolisot ja tyttöystävät ja junioripelaajien äidit mukaan rakentamaan seuraa.
Kosmalla oli ideassa kaksi taka-ajatusta. Ensimmäiseksi tuli talous. Naisten tekemä talkootyö oli tehokkaampaa, kun se oli koordinoitua ja jokaisen osaamista pystyttiin hyödyntämään. Samalla tuottoja voitiin jakaa etenkin junioreille. Toinen ja tärkein syy oli nostaa pirstaloituvan seuran yhteishenkeä. Yhdessä yhteisten asioiden tekeen työskentely teki seurasta ja sen jäsenistä vahvempia. Naisjaosto järjesti koko seuralle tapahtumia, jotka lähensivät entisestään palloilupuolelle jäänyttä perhettä. Kosma korosti myös periaatetta, jossa kaikki olivat läsnä. Kun naiset pelasivat, katsoivat seuran miehet ja juniorit, kun juniorit pelasivat, katsoivat miehet ja naiset ja kun seuran miesten edustusjoukkue pelasi, katsoi sitä koko Lahti.
Reippaan valmennus perustui myös pitkälle perheeseen. Isät valmensivat lastensa ja heidän kavereidensa joukkueita. Kaikki vanhemmat kykenivät toimimaan huoltajina ja rahastonhoitajina tai muissa tärkeissä tukitoimissa. Pienemmät sisarukset toimivat usein maskotteina. Ja loppujen lopuksi kaikki olivat vähintään kannattajina kenttien reunoilla. Juniorivuosista yhdessä olleet perheet nivoutuivat toisiinsa. Pelikavereista tuli toistensa lapsien kummeja ja häissä oli usein läsnä koko joukkue. Reippaan jäsenten elämän ilot ja surut olivat yhteisiä.
Kosma ei kuitenkaan kyennyt muuttamaan ympärillä muuttuvaa yhteiskuntaa ja siinä sivussa liikuntakulttuuria. Reipas jatkoi pirstoutumista, mutta Kosman luoma henki säilyi jokaisessa seuran osassa. Yhden perheenjäsenen harrastus on koko perheen yhteinen ja jokainen uusi tai vanha perhe on seuralle yhtä tärkeä.
Osa Reippaan kokoonpanossa vilisevistä sukunimistä on tuttuja jo seuran Viipurin ajoilta, osa puolestaan kultaisesta sukupolvesta, osalla pelaajista juuret ulottuvat seuran alkuvuosille, osa puolestaan on sukunsa ensimmäinen ja luomassa kenties uutta menestystarinaa, ovat samat perusperiaatteet säilyneet jo liki 130 vuotta. Reipas on perheiden. Tänäkin päivänä Reippaan eri jaostoissa äidit, isät, lapset, puolisot ja ystävät tukevat toisiaan ja ovat yhdessä suuri perhe. Esimerkiksi Reippaan naiset ovat edelleen merkittävä pala edustusjoukkueen ottelutapahtuman järjestämisessä. Reipas on perhe, jota puolueettoman katsojankin on helppo rakastaa.
Teksti: Tommi Leirilaakso