Vaikuttaja – osa 5

Urheilu ei koskaan ole ollut muusta yhteiskunnasta oleva irrallinen kupla, vaan yhteiskunnan aatteet, politiikka ja ideaalit ulottavat lonkeronsa urheiluun. Urheilu on ollut myös yksi politiikan työvälineistä. Urheilulla on vastustettu diktatuureja, edistetty aatteita ja osoitettu solidaarisuutta. Sen lisäksi urheilun sisällä seurat ovat käyneet omaa vääntöään urheilupoliittisista asioista liitoissa ja erilaisissa etujärjestöissä.

Reipas ei ole poikkeus tästä, vaan Reipas on ollut osa yhteiskuntaa sen kaikilla osa-alueilla. Sen painoarvo ja ideologiat ovat muuttuneet aikojen saatossa, mutta niin on yhteiskuntakin. Kun Reipas perustettiin 130 vuotta sitten oli Suomi, Viipuri ja maailma varsin erilainen. Monet asiat, joita pidämme meidän yhteiskunnassamme itsestään selvinä, olivat vieraita Reippaan perustajille. Valta ja raha ovat usein kulkeneet käsi kädessä, mutta Reipas on kokenut senkin ajan, jolloin syntyperä ratkaisi enemmän.

Reippaan perustamisen aikoihin Suomi oli osa Venäjää ja tsaari Aleksanteri III hallitsi suurta valtakuntaansa rajattomin oikeuksin. Yhdistysten perustaminen oli miltei mahdotonta, eikä puolueita ollut. Vapaapalokunnista ja urheiluseuroista tuli samanmielisten keino järjestäytyä.

Suomen suurruhtinaskunnassa elettiin vielä säätyaikaa, jossa lakeja valmisteli säätyvaltiopäivät. Edustettuina olivat aateliset, papisto, kaupunkien porvarit ja talonpojat, joten suurimmalla osalla kansasta ei ollut omaa edustusta.

Kunnallisesti valta määräytyi omaisuuden mukaan. Viipurissa valtaa pitivät ruotsinkieliset porvarit saksalaisten tuella. Vuonna 1890 Viipurissa oli vain kuusi kauppiasta, joiden nimi oli suomalainen. Suomenkielisten heräävä teollisuus jäi pahasti alakynteen, koska poliittisia vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi tonttien suhteen ei ollut. Samaan kaatui myös Reippaan seuratalon kohtalo kymmenisen vuotta myöhemmin. Reippaan perustajissa olikin paljon Viipurin suomenkielisiä silmäätekeviä, kuten samana vuonna perustetun Viipurin teollisuusseura Pamauksen johtokuntaan kuulunut Konstantin Karvinen. Reippaan ensimmäisinä vuosina Viipurin suomenkieliset yhdistykset tekivät paljon yhteistyötä ja yhdistysten johtokunnissa ja jäsenissä oli runsaasti päällekkäisyyksiä.

Vuosisadan vaihteessa Viipurissa nousi pinnalle myös suomalaisuusaate. Vaikutusvaltaisia Reippaan jäseniä oli mukana Veljesliiton toiminnassa, jonka tavoitteena oli valmistautua itsenäisyystaisteluun. Olihan suomalaisten näkökulmasta tsaarit Aleksanteri III ja Nikolai II pyrkineet venäläistämään ja alistamaan Suomea, joten Reippaasta tuli samalla osa maanalaista poliittista toimintaa.

Ensimmäisen maailmansodan aalloissa Suomi itsenäistyi ja ajautui sisällissotaan. Ympäri Suomen urheiluseurojen jäsenistö otti osaa aktiivisesti taisteluihin molemmilla puolilla. Etelä-Suomen suurten kaupunkien tapaan punaiset ottivat vallan Viipurissa. Valkoiset pyrkivät linjojen läpi pois kaupungista ja joukossa oli myös noin 30 Reippaan jäsentä. Lisäksi Viipurissa toimi myös maanalainen valkoinen organisaatio, joka teki tihutöitään. Maanalaisesta toiminnasta jäi kiinni kaksi Reippaan jäsentä, jotka molemmat teloitettiin. Rintamalla puolestaan kuoli varmasti viisi jäsentä.

Suomalainen yhteiskunta muuttui vahvasti 1920-luvulla. Kunnallisvaaleihin tuli yhtäläinen äänioikeus ja äänimäärää ei enää sidottu omaisuuteen. Viipurin kaupunginvaltuustoon nousikin entistä enemmän suomenkielisiä ja työläistaustaisia valtuutettuja. Vanhat valtaklikit murtuivat ja uusi jakolinja ei noudattanut kielirajoja, vaan jako tapahtui oikeiston ja vasemmiston välille.

Reipas hyötyi uusista tuulista. Muun muassa seuran ensimmäinen puheenjohtaja Väinö Pynninen nousi Viipurin kaupungin valtuustoon ja oli päättämässä esimerkiksi Viipurin keskuskentän rahoituksesta. Pynninen ei ollut ainoa Reippaan edustaja, vaan seuraava puheenjohtaja Yrjö Nykänen pyrki myös valtakunnan politiikkaan Isänmaallisen Kansanliikkeen riveistä, mutta ei päässyt läpi. Reipas hyötyi poliittisista suhteistaan, mutta samalla myös poliitikot hyötyivät urheiluseuraan kuulumisesta. Urheilu oli ilmaista markkinointia politiikkaan pyrkiville.

Suojeluskunnasta vetoapua

Reipas oli vaikutusvaltainen juuri itsenäistyneessä Suomessa, mutta sen vaikutusvalta kasvoi läpi 1920- ja 1930-lukujen. Seura linkittyi vahvasti Suojeluskuntaan. Viipurin Suojeluskunnan johdossa olivat myös Reippaan johtomiehet. 1890-luvun suomalaismielisten verkostoituminen alkoi maksaa itseään takaisin.

Suojeluskunta-järjestö kannusti jäseniään urheiluun ja kunnon parantamiseen. Viipurissa kohennettiin liikuntapaikkoja Suojeluskunnan tarpeisiin, mutta samalla Reipas sai napsia Suojeluskunnalta yli jääneet vuorot ensimmäisenä. Viipurin Suojeluskunnan ykköslajiksi nousi voimistelu ja viipurilaiset napsivat valtakunnan ja piirin tasolla lukuisia voittoja. Suojeluskunnan voimistelujoukkue oli yleensä koottu Reippaan jäsenistä, olihan Viipurin suojeluskunnan perustajajäsen Oskari Väänänen toiminut 1920-luvun alussa Reippaan voimistelun valiojoukkueen johtajana ja Yrjö Nykänen puolestaan Viipurin Suojeluskunnan urheilujohtajana.

Suojeluskunta käytti myös toisenlaista valtaa. Se saattoi painostaa poliitikkoja tekemään itselleen suotuisia päätöksiä. Järjestö joutui hankkimaan itselleen rahoitusta, mutta usein kunnat tukivat paikkakuntansa Suojeluskuntaa, joko vapaaehtoisesti tai painostuksesta. Rahaa valui myös Reippaan toimintaan esimerkiksi yhteisten kilpailuiden tai iltatapahtumien järjestämisestä.

Suomen itsenäisyyden jälkeen Reipas onnistui vakiinnuttamaan paikkansa Viipurin ykkösseurana, vaikka kilpailu oli kovaa. Reipas oli onnistunut luomaan suhteet paikalliseen talouselämään ja politiikkaan ja osasi hyödyntää niitä omaksi edukseen. Sota kuitenkin katkaisi kehityksen.

Lahdessa Reipas joutui rakentamaan suhteensa alusta. Heti talvisodan jälkeen Lahden Suojeluskunnan ja kaupungin tukilistan kärjessä olivat Lahden Hiihtoseura ja Lahden Ahkera. Kunnallisvaaleja ei sota-aikana kyetty järjestämään, vaan vuonna 1936 valittu Lahden kaupunginvaltuusto istui lopulta yhdeksän vuoden kauden. Reippaalla ei ollut suhteita poliitikkoihin, joskin sota-aikana ei edes kyetty juurikaan urheilemaan.

Lahdessa karjalaiset olivat paljon moninaisempi joukko kuin ympäröivällä maaseudulla, joten viipurilaiset eivät kyenneet kokoamaan kunnallisvaaleissa voimiaan samalla tavalla kuin esimerkiksi Nastolassa. Lahdessa oli oma urheilusta vastaava lautakunta, johon seurat saivat edustusta, mutta Reipas ei saanut omaa edustajaansa välittömästi kyseiseen lautakuntaan, joka jakoi avustuksia seuroille ja päätti liikuntapaikkarakentamisesta. Lahden Hiihtoseura käytti kaupungissa samanlaista valtaa kuin Reipas oli käyttänyt Viipurissa. Eero Tuomela oli ensimmäisiä Reippaan jäseniä, joka pääsi päättäviin asemiin lautakunnassa. Hänen pitkän työn tuloksena Lahteen rakennettiin Urheilutalo, joka tuli kodiksi Viipurin Reippaan voimistelijoille.

Taloudellisen verkostoitumisen Reipas puolestaan osasi myös Lahdessa. Aluksi seuran johtokunta oli liki täydellisesti kotoisin Viipurista, mutta lahtelaiset isot teollisuusjohtajat näkivät paikan markkinoinnille. Lopulta liki kaikki suuret johtajat halusivat Reippaan johtokuntaan saadakseen ilmaista mainosta yrityksilleen ja itselleen.

Vaikka suomalainen yhteiskunta politisoitui 1970-luvulla, kävi Reippaalle juuri päinvastoin. Yksittäiset Reippaan jäsenet nousivat vielä politiikkaan, mutta he eivät enää ajaneet yksinomaan seuran etua. Samalla Reipas halusi toimia yhdistävänä tekijänä, kaikkien seurana, aivan kuten nykyäänkin.

Reipas vastaan Helsinki

Urheilun sisällä käydään myös omaa poliittista vääntöä. Urheilujärjestöissä päätetään urheilun sisäisiä kiistanaiheita säännöistä lähtien. Reipas on osannut pelata kabinettipeliä liki yhtä hyvin kuin kuningaslajia viheriöllä.

Suomessa ensimmäiset yritykset perustaa valtakunnallinen urheiluliitto nousivat jo 1800-luvun viimeisinä vuosina. Heti 1900-luvun alussa liitto saatiinkin perustetuksi, mutta Keisarillinen Suomen senaatti ei antanut lopulta lupaa sen toiminnalle. Niinpä liitto toimi epävirallisena yhteenliittymänä. Reipas oli mukana viritelmissä, koska se halusi olla vaikuttamassa sääntöihin. Etenkin monikulttuurisessa Viipurissa nähtiin tärkeänä suomalaistuneiden venäläisten kauppiaiden pääsy kilpailemaan, olihan heitä Reippaankin jäsenistössä useita.

Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto perustettiin 1906 ja Suomen Palloliitto 1907. Reipas liittyi molempiin varhaisessa vaiheessa. SVUL:n valtakunnallinen toiminta jaettiin pian jaostoihin ja Reipas sai Viipuriin voimistelujaoston päämajan ja johtajuuden. SVUL:n sisällä kyti kieliriita suomen ja ruotsin välillä, joka kesti aina toiseen maailmansotaan asti.

Molemmat liitot olivat varsin Helsinki-keskeisiä. Jalkapallossa Reipas sai ajettua läpi ehdotuksen, jossa kaikkia Suomen mestaruudesta käytäviä Cup-otteluita ei pelata Helsingissä, vaan kotijoukkue arvotaan. SVUL:n puolella Reipas kävi taistelua helsinkiläisseuroja vastaan muun muassa voimistelun olympiavalinnoista. Helsinkiläisseurat olivat laatineet niitä suosivat pituusrajat valittaville urheilijoille, jotka Reipas sai vuosien tappelun jälkeen kumottua. Samankaltaista olympiakandidaattien puolesta käytyä taistelua Reipas joutui käymään myös jalkapallon puolella ja August Syrjäläinen valittiin ainoana ei-helsinkiläisenä Tukholman olympialaisten jalkapallojoukkueeseen. Suomen itsenäistyttyä Reipas onnistui muokkaamaan sääntöjä jälleen itselleen sopivammaksi, kun seuran edustus ei ollut enää sidottuna henkilön asuinpaikkaan. Reipas näet hyötyi Viipurissa sijainneesta varuskunnasta 1920-luvulla, mutta upseerit olivat aiemmin joutuneet luopumaan Reippaan edustamisesta komennon käydessä toiselle paikkakunnalle.

Molempiin liittoihin perustettiin myös piirit ja niissä suurimpana vallankäyttäjänä oli Reipas. Sekä 1910- että 1920-lukujen urheiluvaikuttajat olivat usein monitoimimiehiä ja mukana monessa. Niinpä Reippaan puheenjohtajistosta muun muassa Eino Reponen ja Yrjö Nykänen istuivat myös SVUL:n Viipurin piirin päättävillä paikoilla. Nykänen tosin kuului myös esimerkiksi Wiipurin Voimailijoihin. Piiri kuitenkin päätti seurojen järjestämien kilpailuiden ajankohdista ja usein, jos kaksi samantasoista kilpailua oli suunniteltu lähekkäin toisiaan, voitti Reippaan ehdotus äänestyksen ja naapuriseuran kilpailua siirrettiin.

Aina Reipas ei kuitenkaan onnistunut vaikuttamisessaan, vaikka yritys ja joskus perusteetkin olivat Reippaan puolella. Vuoden 1919 jalkapallomestaruus meni Helsingin Jalkapalloklubille Reippaan nenän edestä lukemin 1-0. Ottelun ainoa maali oli syntynyt rangaistuspotkusta ja rangaistuspotku oli tuomittu erittäin kyseenalaisesti. Vaikka todisteet olivat Reippaan ja uusintaottelun puolella, pysyi mestaruus Klubilla.

Lahteen tullessa Reipas oli vahva järjestötyössä myös uudessa kotikaupungissaan. Palloliittoon perustettiin vuonna 1946 Lahden piiri, jonka yhtenä perustajajäsenenä ja vallankäyttäjänä Reipas oli. Puheenjohtajan nuija siirtyi jo vuonna 1948 Reippaan mahtimiehelle Martti Mikkoselle kymmeneksi vuodeksi. Tuona aikana jalkapallo nousi Reippaan ja Lahden ykköslajiksi. Mikkonen ja toinen Reippaan kasvatti Lauri Hulkko nousevat myös Palloliiton liittohallitukseen ajamaan lahtelaisen ja suomalaisen jalkapalloilun etua. Lahden piiri liitettiin lopulta vuonna 1995 Uudenmaan piiriin, mutta pelkästään oman seuran edun ajaminen piiri- ja liittotasolla oli jo ohi, aivan kuten Palloliitossa ohi on jo piirienkin aika.

SVUL:n puolella piirin kannanotot määrittelivät paljon liikuntapaikkarakentamista. SVUL antoi painavia kannanottoja, joita kunnat pyrkivät noudattamaan. Lahden Reippaan johtokunnassa istunut pankinjohtaja varatuomari Erkki Linko oli SVUL:n Lahden piirin piirijohtajana ja valtakunnallisen liiton liittohallituksessa. Hänen aikanaan SVUL:n alaisessa Jääkiekkoliitossa käytiin keskustelua amatöörisäännöstä luopumisesta ja ammattilaisuuden sallimisesta. SVUL lopulta hyväksyi päätöksen. Linko oli osaltaan tekemässä päätöstä, joka tuli mullistamaan suomalaisen urheilun.

Vaikka Lahden Reippaan painoarvo sekä urheilu- ja paikallispolitiikassa on pienentynyt, on se yhä Suomen Palloliiton jäsenenä päättämässä suurista asioista. Reipas tuskin lähivuosina kykenee estämään uuden Superliigan syntyä tai palauttamaan Suomen Cupia takaisin loistoonsa. Se ei silti vähennä sen painoarvoa Reippaan omalle yhteisölle, sille, joka nautti viirupaitaisen joukkueen näkemisestä Kisapuiston viheriöllä. Aatteellisesta seurasta, joka halusi ajaa suomenkielisten asemaa Viipurissa, on tullut koko kansan, lahtelaisten seura. Seura, joka on kaikkien lahtelaisten juttu ilman VIP-lippuja tai eriarvoisuutta. Seura, joka haluaa tarjota elämyksiä pankkitilin saldoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Se on seura, joka on meidän kaikkien yhteinen.