Olli Heinonen

Lahteen evakkoon joutunutta Olli Heinosta voidaan pitää kolmantena Reippaan nousun luojana puheenjohtaja Martti Mikkosen ja valmentaja Martti Kosman ohella.

Syntymäpaikka ja -aika

Jääski, 7.1.1937

Pelipaikka

Keskikenttä / puolustaja

Suomen mestaruus

1963

Suomen cup

1964

Lahteen evakkoon joutunutta Olli Heinosta voidaan pitää kolmantena Reippaan nousun luojana puheenjohtaja Martti Mikkosen ja valmentaja Martti Kosman ohella. Heinonen liittyi Viipurin Reippaaseen vuonna 1947 ja nousi edustusjoukkueeseen vuonna 1953. Vuonna 1956 hänestä tuli ensimmäinen lahtelainen maajoukkuepelaaja, kun Heinonen valittiin Suomen nuorten maajoukkueeseen. Keskikentällä ja puolustavissa rooleissa pelannut Heinonen käväisi kahden kauden ajan toisessa evakkoseurassa, tamperelaisessa Ilves-Kissoissa, mutta palasi Lahteen ja Reippaaseen. Hän oli nostamassa Reipasta Mestaruussarjaan toimien joukkueen kapteenina. Reippaassa Heinonen oli voittamassa seuran ensimmäistä Cup-mestaruutta ja Suomen mestaruutta. Pelaajauran jälkeen hän toimi seurassa muun muassa juniorien parissa ja ikämiehissä.

Seuralegendat

Kaikki seuralegendat

Matti Haahti

Olavi Litmanen

Timo Kautonen

Martti Hyvärinen

Kalevi Nupponen

Semi Nuoranen

Martti Kosma

Martti Mikkonen

Jari Litmanen