Mustaoranssia historiaa: Toiveiden kevät

Toiveiden kevät

Viipuria voidaan luonnehtia jopa Suomen urheilupääkaupungiksi ja sitä se todella oli keväällä 1939. Kesä lähestyi ja talvilajien kaupunkimestaruudet ratkaistiin maaliskuun aikana. Jääkiekossa Reipas kohtasi Viipurin Oppikoulujen Urheilijat ja jääpallossa Viipurin mestaruutta olivat ratkomassa Sudet ja Viipurin Ilves. Molemmat ottelut pelattiin Salakkalahdella ja kaupungin mestareiksi selvisivät VOU lukemin 4–3 ja Ilves lukemin 5–2. Kaupungin ehdottomilta suurseuroilta oli riistetty talvilajien valtikat ja kaupungin sisäinen herruus.

Kuningaslajissa valmistauduttiin kiihkeään kesään. Jalkapallon alkuvuosien kestomenestyjä Reipas oli noussut ensimmäistä kertaa sarjamuotoisessa järjestelmässä pääsarjaan. Sudet puolestaan tippui ensimmäistä kertaa kaudeksi 1939 pääsarjasta oltuaan siellä vuodesta 1931 ja voittaen kertaalleen pronssia. Toseksi korkeimmalla sarjatasolla paluuta pääsarjaan hamusi myös Viipurin Palloseura, joka oli ollut mukana korkeimmalla sarjatasolla ensimmäisellä sarjamuotoisella kaudella 1930. Susia ja ViPS:a olivat valmiina kiusaamaan Ilves ja vuonna 1935 perustettu sarjanousija Viipurin Pallokerho. Kahdella ylimmällä sarjatasolla helsinkiläisiä joukkueita oli kuusi, viipurilaisia viisi ja turkulaisia neljä.

Eikä sovi unohtaa myöskään Työväen Urheiluliiton seurojen omaa sarjaa, jossa Talikkalan Toverit, Sorvalin Veikot ja Viipurin Ryhti olivat taistelleet TUL:n mestaruudesta ja Toverit sen jopa kahdesti voittivat. TUL:n pääsarjassa pelasi tosin kaudella 1939 vain Ryhti. Lisäksi käytännössä Viipuriin kuuluneessa esikaupungissa Uuraassa tehtiin keväällä 1939 seurojen fuusio, mutta uusi seura, Uuraan Yhtyneet Urheilijat ei kerennyt liittyä Palloliittoon, vaikka sen perustajaseurat, Uuraan Pallo-Veikot ja Uuraan Voimamiehet olivatkin Palloliittoon kuuluneet. Mainittujen seurojen lisäksi jalkapalloa harjoitettiin lukuisissa pienemmissä seuroissa ja sen lisäksi monessa toisen lajin erikoisseurassa ilman kilpailullista tavoitetta ja urheilutoiminta ja jalkapallon peluu oli vilkasta myös Viipurin läheisissä kunnissa.

Hieman ennen kauden alkua Viipurissa vieraili Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Gábor Obitz. Hän piti harjoituksia, antoi neuvontaa ja ohjeistuksia muun muassa sisäharjoituksiin neljän päivän ajan. Lisäpontta saivat Reipas, Ilves, ViPS ja Sudet. Obitz kiinnitti huomiota viipurilaispelaajien tekniikkaan ja toivoi, että Viipurissa saataisiin sisäharjoitustiloihin enemmän väljyyttä. Hän antoi yhtenä vinkkinä harjoitteluun myös sen, että jokaisella pelaajalla olisi hyvä olla oma pallo, jotta pallokosketuksia tulisi enemmän ja tekniikka kehittyisi.

Vielä ennen maaliskuun päättymistä viipurilainen urheiluelämä sai ilouutisen. Vuonna 1933 käyttöön vihittylle stadionille myönnettiin kaupunginhallituksen päätöksellä merkittävä rahamäärä. Suunnitelmissa oli ravintolatilojen päivittäminen, katsomon lämmitys ja harjoituskentän rakentaminen. Lisäksi työhön kuului muutama pienempi perusparannus, mutta stadionista oli kovaa vauhtia tulossa moderni ja valtakunnan kakkosstadion viimeistelytöitä vaille valmiina olevan Olympiastadionin jälkeen.

Viipurin suurin sanomalehti Karjala julkaisi ensimmäisen katsauksen tulevaan jalkapallokauteen hieman ennen huhtikuun puoliväliä, heti pääsiäisen jälkeen. Ennakoimassa oli Reippaan kapteeniksi valittu Eino Louhi. Hänen mukaansa Reipas oli nousun myötä panostanut harjoitteluun jo syksystä asti. Talvella oli tehty voimisteluharjoitusten lisäksi kävelyharjoituksia sekä pallon kanssa että ilman. Nykykielellä sanottuna Reipas oli pitänyt siis tekniikkaharjoituksia, joissa palloa käsiteltiin erilaisissa ympäristöissä. Taktisista harjoituksista vastasi viirupaitojen entinen pelaaja ja piirivalmentaja Veikko Kosunen, joka piti luentoja taktiikasta ja keskusteluiltoja, joissa punottiin juonia tulevan kauden vastustajille. Reippaan alkuohjelma olikin hankala, sillä viirupaidat saivat alkuun vastaan kolme kovaa helsinkiläisjoukkuetta. Reippaan miehistö oli pysynyt suhteellisen samana nousun saavuttaneesta miehistöstä. Vain oikean tukimiehen, Eino Saharlan pelaaminen oli perhekiireiden vuoksi epävarmaa.

Louhea, kuten myös muita viipurilaisseuroja huoletti kuitenkin Viipurin kenttäolosuhteet, jotka kuitenkin olivat nykyiseen Lahteen verrattuna edistykselliset. Hänen mukaansa Papulan kentän ja keskuskentän stadionin alustat olivat vielä noin kuukausi ennen kauden alkua heikossa kunnossa. Louhi kuitenkin säilytti positiivisuutensa ja uskoi tulevaisuuteen.

– Kaupunkimme kenttäolot näyttävät tällä silmänräpäyksellä niin kenttäharjoittelua kuin ottelukautta ajatellen arveluttavilta. Papulassa on vielä iljannetta, keskuskenttä ei sekään ole täysin sula ja sitäpaitsi sen nurmikko näyttää viime kevään tapaan ”palaneelta”, minkä takia voi käydä niin, ettei keskuskenttämme vielä sarjan alkuotteluihin ole käytettävissä. Mutta eläkäämme toki uskossa, että kaikki ehtii korjaantua, Louhi totesi.

Lehti avasi myös muiden seurojen valmistautumista. Korkeimmalta sarjatasolta edellisen kauden päätteeksi pudonnut Sudet piti ensin pitkän lepotauon. Pelaajat pitivät itse peruskuntoa yllä, eikä Reippaan kaltaista ohjattua kuntoharjoitusta ollut. Toisaalta monet Susien pelaajista olivat pelanneet talvella jääpalloa. Sudet lähti kauteen luottavaisena ja joukkue sai kauteen kovaksi vahvistukseksi tituleeratun Tauno Paakkasen. Ilves oli valmistautunut jalkapallokauteen Susien tapaan ja useat Ilves-pelurit pelasivatkin talvella jääpalloa, joten talven sisäharjoittelulle ei nähty tarvetta. Ilves kertoi panostaneensa erityisesti taktiseen osaamiseen ja joukkue halusi näyttää kaudella entistäkin näppärämpää peliä. Sekä Palloseura että Pallokerho olivat puolestaan joutuneet valmistautuessaan jalkapallokauteen olosuhteiden uhreiksi. Kumpainenkin oli saanut pidettyä miehistönsä hyvin remmissä ja sisäharjoitustilojen puutteen vuoksi molemmissa seuroissa oli panostettu talven aikana peruskuntoon. Kaikki joukkueet pääsivät kuitenkin kevään edetessä harjoittelemaan ulkona Hirviaukiolla, Koulukentällä tai Paraatikentällä. Karjala-lehti odotti kesästä erittäin vilkasta jalkapallosesonkia jo pelkästään kärkijoukkueiden osalta.

Vaikka kevään myötä poliittinen tilanne Euroopassa oli kiristynyt ja Karjala-lehden sivut täyttyivät huolestuttavista uutisista maailmalta, elettiin Suomessa ja Viipurissa varsin tavanomaista elämää. Erilaiset yhdistykset järjestivät iltamia ja tansseja liki päivittäin ja kulttuurielämä oli muutenkin erittäin vilkasta. Viipurin kaupunkiin ja lähialueille investoitiin ja rakennettiin uusia julkisia ja yksityisiä rakennuksia. Huolimatta siitä, että Suomi investoi puolustukseensa ja väestönsuojeluun, luottivat viipurilaiset valoisaan tulevaisuuteen maailman myrskyistä huolimatta. Viileästä keväästä huolimatta jäät lähtivät, satama aukesi ja kaupunkiin virtasi vanhoja tuttuja tavaroita, kuten banaaneita, ja uusia tuotteita ympäri maailmaa.

Jalkapallokausi 1939 saatiin toden teolla käyntiin Suomessa kahdella Helsingin Eläintarhalla pelatulla harjoitusottelulla 16.4. HJK kaatoi HPS:n 2–1 ja Helsingin Toverit oli IFK:a vastaan etevämpi lukemin 3–2. Karjala-lehden kirjeenvaihtaja antoi oman kuvauksensa seuraavan päivän lehteen molemmista otteluista. Viipurin ensimmäistä ottelua saatiin odottaa vielä vajaa viikko, jolloin Reipas ja Sudet kohtasivat toisensa Koulukentällä maajoukkuevalmentaja Obitzin valvovan silmän alla. Maajoukkuevalmentaja kuvasi joukkueiden tasoeroa huutavaksi. Ylimmällä sarjatasolla pelannut Reipas sai kunnon kylvetyksen sarjatasoa alempana pelaavalta Susilta. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin Susien 6–0-voitto, joten viirupaidoille jäi vielä paljon parannettavaa sarjakautta ajatellen.

Reippaan mahdollisuuksia säilyä sarjassa epäiltiin myös Viipurissa, mutta luottoakin löytyi. Osa jopa uskoi, että kaudella 1940 Viipurissa pelaisi kaksi pääsarjaseuraa ja Karjalan pääkaupunki haastaisi Helsingin myös jalkapallossa ja kaupungissa juhlittaisiin vihdoin ensimmäistä Suomen mestaruutta. Tärkeintä kuitenkin oli, että Reipas oli usean vaikean vuoden jälkeen noussut jälleen suomalaisen jalkapallon valokeilaan, jossa se oli 1910- ja 1920-luvuilla oli.

Kirjoittaja: Tommi Leirilaakso

Teksti on osa Reippaan 130-vuotishistoriikin julkaisematonta osaa Viipurin poikii. Tekstit tullaan julkaisemaan osissa Lahden Reippaan sivuilla alkuvuoden 2026 aikana.