Kauden 2018 valmentajat

Kaudella 2018 Lahden Reippaan päävalmentajana jatkaa Petri Järvinen. Alkava kausi on Järälle jo kolmas viirupaitojen peräsimessä. Reippaassa ollaan erittäin tyytyväisiä, että saimme pidettyä Järvisen kaltaisen ammattimiehen toiminnassamme mukana. ”Tässä vaiheessa toivotan kaikki pelaajat, uudet ja vanhat, tervetulleiksi kokeilemaan mukaan 8.11. jatkuviin harjoituksiin.”, kommentoi Järä joukkueen tämän hetkistä tilannetta. 

Lahden Reippaan avuksi valmennukseen tulee myös toinen, kokonaan uusi nimi, Ilkka Jokela. Jokela on aloittanut jalkapallouransa Reippaan nappulakoulussa ja omaa vahvan lahtelaisen jalkapalloidentiteetin. Jokelan Norjan vuosina hankkimaa pelaajakokemusta ei voi myöskään väheksyä kun arvioidaan miehen kompetenssia Lahden Reippaan valmennustiimissä. Valmentajana Jokela on tehnyt hyvää tulosta Lahen Pojissa ja kertomukset Jokelan osaamisesta ja tavasta toimia olivatkin se tekijä, miksi hänet haluttiin Reippaaseen. ”Innolla lähdetään tekemään uudessa porukassa!” , kommentoi Jokela uutta pestiiän Järän johtamassa valmennustiimissä.

Lahden Reippaan harjoitukset jatkuvat avoimilla harjoituksilla keskiviikkona 8.11.2017 Mukkulan hallissa kello 20.30. Kaikki uudet pelaajat ovat tervetulleita harjoituksiimme kokeilemaan toiminnan mielekyyttä ja joukkueen tasoa.

  

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu