Kausi jatkuu keskiviikkona Järvenpäässä

Lauantain sarja-avaus oli timanttia. Vastassa yksi sarjan ennakkosuosikeista, ja lopussa Reippaan taistelu sekä yleisön upea kannustus palkittiin yliajalla tehdyllä maalilla. Enempää ei olisi voinut toivoa. Hieno kotiavaus on jo siirretty arkistoihin ja joukkueen katseet ovat seuraavassa paistissa. Aina nälkäiset viirupaidat matkustavat keskiviikkona Järvenpäähän paikallisen palloseuran vieraaksi. Peli pelataan 17.6.2020 Järvenpään Keskuskentällä klo 18.30.  

JäPS on useampana vuonna ollut Kakkosen kärkikahinoissa. Viime vuonna pääsy loppusarjaan, tutuksi tulleet nousukarsinnat ja jatkuva sijoittuminen sarjan kärkipäähän antavat aihetta kutsua järvenpääläisiä sarjan TOP4 -joukkueeksi. JäPS -leiristä on kuulunut viestiä sarjanousun tavoittelusta, mikä sinällään kertoo toiminnan tasosta ja tavoitteellisuudesta. JäPS:n tavaramerkeiksi ovat nousseet tiivis puolustaminen ja vahva erikoistilannepelaaminen unohtamatta kuitenkaan hyökkäyspään taitavia yksilöitä, kuten sambalanne Kron Rexhepia. 
 
Edellisellä kaudella Reipas ja JäPS ottivat voitot päikseen Reippaan ollen parempi Kisapuistossa lukemin 3-1 ja JäPS:n ottaessa 2-1 revanssin omalla kotikentällään. Viimeisin kohtaaminen joukkueiden välillä oli kevään sarja-avaus E-sportin, siis konsolipelien, maailmasta. Syvällisen analyysin perusteella Reippaassa on kuitenkin todettu, että virtuaalijalkapallon ylivoimaisuus ei välttämättä tarkoita samaa, kun mennään vihreällä veralle. Toki nämä tutut murskalukemat kelpaisi myös keskiviikkona. Odotettavissa on todennäköisesti jotain muuta. 
 
Reippaan pelaajistossa on eloa ennen keskiviikon peliä. Kapteeni Markus Hietala on kärsinyt pelikiellon. Lassi Forss siirtyy FC Lahdesta Reippaaseen toistaiseksi. Pienempiä kolhuja on jonkin verran, ja lopullinen kokoonpano julkaistaan somekanavien kautta keskiviikkona.
 
Mikäli olet  matkustamassa Järvenpäähän jalkapalloviihteen perässä ohjeet ottelutapahtumaan saapumisesta ja lippujen ennakkomyynnitä löydät täältä: https://japsedustus.fi/ottelutapahtuma/.

JäPS – Lahden Reipas

ke 17.6. klo 18:30 
Järvenpään Keskuskenttä 

Uutiset

Kaikki uutiset

Uusi verkkokauppa!

Liverpoolin jalkapallokoulu Lahti, 8- 10.8 2025

Talven 2025 harjoitusottelut

Kakkosen lohkojaot kaudelle 2025

Taustatiimi kaudelle 2025

Reippaan joulumyyjäiset

Lahden Reippaalle uusi hallitus

Superkannattajan kausari

Tilaus: Kausikortti 2025

Kiitos Onu!