Kohti Ykkösen nousukarsintoja

Lahden Reipas pelaa noususta.

Syksyllä 1980 elettiin suomalaisessa jalkapallossa outoa aikaa. Koko 1970-luvun kotimaista jalkapalloa hallinnut Lahden Reipas putosi pääsarjasta. Reippaan tilalle nousi ensimmäistä kertaa Rovaniemen Palloseura, joka oli perustettu jälleenrakennuksen keskelle 30 vuotta aikaisemmin. Kahden seuran tiet ristesivät ajoittain, mutta usein toinen joukkueista oli suuntaamassa alas. Nyt tiet risteävät jälleen ja molemmat tavoittelevat nousua Ykköseen.

Reipas ja RoPS ovat edellisen kerran kohdanneet viirupaitojen surullisen kuuluisalla kaudella 1991. Tuolloin RoPS nuiji Reippaan Rovaniemellä peräti 11—0-murskalukemin. Voitto on yhä Veikkausliiga-ajan suurin. Samalla kaudella Reipas rikkoi myös monta muuta ennätystä, joista osan rovaniemeläiset rikkoivat puolestaan omalla viimeisimmällä liigakaudellaan osan Reippaan ennätyksistä.

Kumpikin seuroista kuuluu suomalaisen jalkapallon kivijalkoihin ja molemmat ovat saaneet vuosien saatossa juhlia menestystä. Reipas on juhlinut Suomen Cupin voittoa seitsemän kertaa. Myös RoPS on päässyt nostamaan Cupin kannua kahdesti. Viimeksi 2013. RoPS:n edellinen mitali on varsin tuore, sillä rovaniemeläiset sijoittuivat pääsarjassa toiseksi 2018. Molemmat seurat ovat päässeet aikanaan maistamaan kirkkaimpia valoja Euroopan huippuseuroja vastaan.

Tällä kaudella Reipas on pelannut jälleen hyvän kauden ja joukkue osoitti venymiskykyään viimeisellä kierroksella kaatamalla lohkovoittaja JIPPOn vaikeassa vieraspelissä. Reipas nousi voitollaan neljänneksi ja nappasi paikan nousukarsintoihin. RoPS sijoittui C-lohkossa kolmanneksi. Rovaniemeläiset iskivät kauden aikana maaleja tasaisen tappavaan tahtiin ja taakse jäivät muun muassa Vasa IFK ja Kuopion Palloseuran akatemia, jonka RoPS kaatoi päätöskierroksella 2—0.

Kaksi hyvän kauden pelannutta jalkapallon kivijalkaa kohtaavat nyt ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Reippaalla on kalavelkoja maksettavana edellisestä 11—0-lukemiin päättyneestä ottelusta, mutta se vaatii koko Reipas-yhteisön tuen. Tule siis lauantaina Kisapuistoon kannustamaan Reippaalle hyvät lähtökohdat vaikeaan vierasotteluun, sillä nyt pelataan noususta Ykköseen.

Ottelu katsottavissa myös striimistä (ilman selostusta):

Linkki striimiin

 

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu