Kurkkaus A-lohkon vastustajiin

Lahden Reippaan sarjakausi Kakkosen A-lohkossa vuonna 2021 alkaa vierasottelulla Keravalla tiistaina 1.6.2021. Jalkapallon iloa on tarjolla aina lokakuun loppuun asti, mikäli kaikki sujuu epidemian ja muun maailmantilan kanssa suotuisana.

Tässä lyhyt kurkkaus tuleviin vastustajiimme.

Atlantis FC


Perustettu: 1980

Päävalmentaja: Tommi Ekmark

Kotipaikka: Helsinki

Mestaruudet: –

Cup-voitot: 1 (2001)

Viime kaudella viidenneksi B-lohkossa sijoittunut helsinkiläisnippu on tällä kaudella vahvistunut. Edesmenneen muusikkolegendan Gösta Sundqvistin ideoima seura sai talvella riveihinsä muun muassa mikkeliläisnelikon Santeri Suutari – Niko Parkkari – Viljami Jurvanen – Ali Al-Musawi. Lisäksi joukkueen viimekauden avainpelaajista jatkavat seitsemän maalia viime kaudella iskenyt Konan Kouakou ja kokenut puolustaja, jalkapalloilevien kolmosten Miika Ekmark, jonka identtinen veli Tommi valmentaa helsinkiläisryhmää. Kokenut Obi Metzger kantaa kapteeninnauhaa. Keväällä joukkueeseen liittyi viime kaudella Ykkösessä palloillut, mutta loukkaantumisista kärsinyt Norsunluurannikon nuorisomaajoukkueessakin esiintynyt kookas Bauraux Amiri, joka on helsinkiläisten puolustuksen kulmakivi tulevana suvena.

FC Kiffen


Perustettu: 1908

Päävalmentaja: Marko Tukiainen

Kotipaikka: Helsinki

Mestaruudet: 4 (1913, 1915, 1916, 1955)

Cup-voitot: –

Nelinkertainen Suomen mestari, Helsingin Kruunuhaan perinteinen boheemi seura pelaa jälleen Reippaan kanssa samassa lohkossa. Viime kaudella Mustat Hurmurit sijoittui A-lohkon viidenneksi. Mako Tukiaisen luotsaama nippu on pysynyt koossa varsin hyvin. Avainpelaajat keskikenttämies Riku Heinonen, kapteeni Severi Murto, viime kauden tärkein puolustuspelaaja Antti Korhonen ja laiturina ja kärkenä viihtyvä Tejan Deen jatkavat Mustien Hurmureiden paidassa. Kiffen vahvistui talvella muun muassa Valtteri Lohella ja Cheikh Tourella, jotka ovat osoittaneet uransa aikana olevansa Kakkoseen oivia maalipyssyjä. Kiffenin valmistautumista kauteen on sotkenut pahoin koronakaranteenit, mutta niistä selvittyään kruunuhakalaiset voivat olla kauden suurin yllättäjä.

JäPS

Perustettu: 1947

Päävalmentaja: Osku Partonen

Kotipaikka: Järvenpää

Mestaruudet: –

Cup-voitot: –

Neljänneksi viime kaudella Reippaan lohkossa yltänyt JäPS on tehnyt talvella kovia hankintoja. Joakim Ärilä siirtyi Ykkösestä sarjatasoa alemmas Järvenpäähän. Lisäksi JäPS hankki parin sadan Veikkausliiga-ottelun Aleksi Ristolan, joka tulee nopeudellaan olemaan uhka jokaiselle Kakkosen puolustukselle. Tulitukea Ristolalle antavat monivuotiset runkopelaajat Ville Ahola, Hedi Khayat ja Tuure Nummi. Ykkösvahdin viittaa kantaa Kakkosen tasolla meritoitunut Altti Mäkinen. Päävalmentaja Osku Partosella on käsissään nippu, jolla voi taistella kaiken sujuessa hyvin jopa noususta.

KuFu98

Perustettu: 1998

Päävalmentaja: Janne Kasurinen

Kotipaikka: Kuopio

Mestaruudet: –

Cup-voitot: –

KuopioFutis-98 nojaa tulevallakin kaudella vahvasti Kuopion Palloseuran pelaajatuotantoon. Viime kaudella se tuotti C-lohkon vitossijan. Yhteistyö KuPS:n kanssa voi tuoda KuFun riveihin liigaringistä paljonkin nuoria ja lupaavia pelaajia hakemaan pelituntumaa, mutta loukkaantumissuman sattuessa KuFu on toisinaan ollut pienoisessa pelaajapulassa. Nuoreen kokoonpanoon kokemusta tuo tarvittaessa Tero Taipale, jonka pelaajalisenssi uusittanee myös tänäkin vuonna. Kuopiolaiset pelaavat tälläkin kaudella miellyttävää taitojalkapalloa.

KäPa

Perustettu: 1956

Päävalmentaja: Ossi Virta

Kotipaikka: Helsinki

Mestaruudet: –

Cup-voitot: –

Käpylän Pallo nousi viime kaudella suvereenisti Kolmosesta. Hyvänä kasvattajana tunnettu helsinkiläisseura hävisi kauden aikana vain kerran. Kolmosesta tuttu valmentaja kuitenkin vaihtui Kalle Vassesta Ossi Virtaan. Joukkueeseen on nostettu parin edellisen vuoden BSM-mitalisteja ja muutamasta heistä voi kasvaa kauden aikana tärkeitä runkopelaajia. Lisäksi maalinsuulle saapui Besart Mustafa, jolla on potentiaalia ylempiin sarjoihin. Lisäksi hyökkäyspää vahvistui Karim Jmaalilla ja junnumaajoukkueputken läpi käyneellä Patrick Aaltosella. Avainpelaajista Tuomas Mustonen, seitsemän osumaa viimeistellyt Tuukka Alavaikko ja kahdeksan maalin mies Brian Mansaray jatkavat Käpylässä.

MYPA

Perustettu: 1947

Päävalmentaja: Marko Honkanen

Kotipaikka: Kouvola

Mestaruudet: 1 (2005)

Cup-voitot: 3 (1992, 1995, 2004)

Kouvolalainen MYPA tippui katastrofikauden päätteeksi Ykkösestä. Joukkue kärsi kovia menetyksiä, sillä maisemaa vaihtoivat niin Anttoni Huttunen, Nuutti Laaksonen kuin Tomas Turunenkin. MYPAn runko on nojautuu vahvasti paikallisiin pelaajiin. Parin vuoden takainen Kakkosen maalikuningas Jussi-Pekka Rämä ja Somalian maajoukkuemies Ahmed Said Ahmed kuuluvat Kakkosen tähtipelaajiin. Muuten MYPA odottaa vastuunkantajia nuorista kasvateistaan, kuten Sasu Hernesniemi, Väinö Hietala ja Arttu Jormakka. Kolmikko on syntynyt vuonna 2003 ja heistä Hietala onnistui viime kaudella maalinteossa Ykkösessä. Kakkosessa heidän läpimurtoaan voi odottaa jo tulevana kesänä.

MiPK

Perustettu: 1946

Päävalmentaja: Ozeias Graciano

Kotipaikka: Mikkeli

Mestaruudet: –

Cup-voitot: –

Talvella kovia kokenut mikkeliläisryhmä lähtee uuteen kauteen uuden päävalmentajan alaisuudessa. Pitkään Suomessa vaikuttanut Ozeias Graciano otti vetovastuun uusiutuneesta joukkueesta. Pallo-Kissat menetti talvella muun muassa Santeri Suutarin, joka pelasi mikkeliläisryhmässä viime kaudella kaikki minuutit. Myös Mikkelissä tähdeksi noussut kymmenen maalia iskenyt Gerald Ben jätti Pallo-Kissat. Mikkeliläisten runkopelaajista jatkavat Artturi Lehkonen lahtelaistaustainen Eero Karjalainen ja Tama Sutthirak. Puolustusta vahvistamaan saapui Miika Kolsi. Pallo-Kissoilla on tulevalla kaudella suuri työ yltää viime kauden kuudenteen sijaan.

NJS

Perustettu: 2004

Päävalmentaja: Teemu Savukoski

Kotipaikka: Nurmijärvi

Mestaruudet: –

Cup-voitot: –

Nurmijärven Jalkapalloseura säilyi viime kauden päätteeksi täpärästi Kakkosessa. Nurmijärven Palokärkiryhmä menetti talvella 55 ottelua Kakkosessa NJS:n paidassa pelanneen laiturin Tony Lehtimäen sarjatasoa ylemmäs. Joukkueen muu runko on pysynyt hyvin kasassa ja nuori joukkue on askeleen valmiimpi haastamaan suurempiaan. FC Lahdessakin testillä käynyt Vico Salminen voi olla kauden yllätysnimi. Maalivahti Otso Knuuttila ja kymmenen osumaa viime kaudella iskenyt Miro Salminen ovat Palokärkien menestyksen kulmakiviä ja heidän puuttumisensa voi aiheuttaa nuorelle joukkueelle ongelmia. Salminen sai sopimuksen Valkeakosken Hakan kanssa, mutta pelaa lainalla kasvattajaseurassaan. Salmisen puuttuessa maalintekovastuu lankeaa Akseli Pohjantähdelle, joka hyvänä päivänä voi kantaa joukkuettaan reppuselässä.

PEPO

Perustettu: 1958

Päävalmentaja: Janne Muhli

Kotipaikka: Lappeenranta

Mestaruudet: –

Cup-voitot: –

Lappeenrantalainen PEPO tavoittelee tänäkin vuonna nousua Ykköseen. Viime kaudella se jäi niukasti kakkoseksi A-lohkossa. Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa. Oskari Kekkonen vaihtoi PeKaan ja Jonathan Jäntti, Alieu Ceesay ja Jens Harju siirtyivät sarjatasoa ylemmäs. PEPO puolestaan vahvistui Ykkösestä tulleella Zachary Sukundalla. Lappeenrantalaisilla on riveissään Milos Josimovin ja Samu Suoraniemen kaltaisia ylemmillä sarjatasoilla meritoituneita pelaajia. Lisäksi lahtelaistaustainen Jerry Särkkä ja Markus Koistinen tuovat joukkueeseen kokemusta. Nuoret vastuunkantajat Joona Viskari, Arttu Kotanen ja Nikke Veikkanen ovat vuoden vanhempia ja kokeneempia. Leon Augusto kykenee ruokkimaan taidoillaan lappeenrantalaishyökkääjiä aina lohkon maalikuninkuuteen asti. Päävalmentaja Janne Muhlilla onkin kasassa nippu, joka taistelee noususta.

PKKU

Perustettu: 2005

Päävalmentaja: Rami Hakanpää

Kotipaikka: Kerava

Mestaruudet: –

Cup-voitot: –

Viime kauden viimeisessä ottelussa sarjapaikkansa varmistanut Pallokerho Keski-Uusimaa on jälleen tiukan paikan edessä. Joukkue menetti kirkkaimman lupauksensa, kuusi maalia iskeneen Willem Haapiaisen lisäksi myös Daniel Rökmanin. Nuorukaisten lähtö syö PKKU:n hyökkäyspeliä merkittävästi ja lähtijät on korvattu omilla junioreilla. PKKU on tehnyt hyvää juniorityötä vuosia ja sen kasvateista muun muassa Santeri Hostikka ja Teemu Jäntti ovat lyöneet läpi pääsarjassa. Tulevalla kaudella Kakkosen läpimurtoa hakee Hugo Toivonen. Rami Hakanpään valmentaman joukkueen kulmakiviä ovat puolustaja Joonas Puljujärvi ja Richard Tiberi. Nuoret Sebastian Kamara ja Topi Forss saivat viime kaudella totutella Kakkosen vauhtiin ja nyt heiltä odotetaan jo enemmän.

PeKa

Perustettu: 1945

Päävalmentaja: Samuli Nieminen

Kotipaikka: Kotka

Mestaruudet: –

Cup-voitot: –

Kotkan Karhulasta kotoisin oleva Peli-Karhut voitti viime kaudella suvereenisti Kaakon Kolmosen ja nousukarsinnoissa kaatui pitkään nousua hakenut porvoolainen FC Futura. KTP:n kanssa yhteistyötä tekevä PeKa vahvisti keskikenttäänsä Oskari Kekkosella, joka palasi kasvattajaseuraansa Lappeenrannasta ja puolustustaan entisellä liigapelaajalla Juuso Laitisella. Lisäksi tolppien väliin PeKa kiinnitti Ykkösessä viime kaudella torjuneen Tomas Turusen. Viime kaudella 23 maalia Kolmosessa iskenyt Nico Pietiläinen pääsee kokeilemaan ruutinsa kuivuutta nyt sarjatasoa ylempänä. PeKan runko on pelannut pitkään yhdessä Kolmosessa ja KTP:stä lainalle tulevat pelaajat voivat tehdä Samuli Niemisen valmentamasta nipusta vaikean voitettavan.

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves