Onko Shala sittenkin parturi?

Lahtelainen urheiluväki on saanut uuden kantapaikan, kun Vapaudenkadulle avautui miesten parturi Shala & Saqi. Liikkeen toinen perustaja Drilon Shala on väläyttänyt terävyyttä jalkapallokentillä viimeisimpänä Lahden Reippaan paidassa. Saksiin hän ei sen sijaan tartu. Parturoinnista liikkeessä vastaa kolmentoista vuoden kokemuksella Shalan yhtiökumppani taitava Taulant Saqi. 

Lahtelaisuus ja lahtelainen urheilu ovat Shalalle tärkeitä, ja siksi liike tukee nuorisourheilua lahjoittamalla tukisumman lahtelaisen juniorityön hyväksi. Shala muistaa, kuinka häntä on tuettu taloudellisesti juniorina. Hyvä on aika laittaa kiertämään. ”Kun nuorena harrastin Reippaassa ja isällä ei ollut satunnaisesti varaa maksaa joukkuemaksua, niin sain tukea jostakin. Aina silloin löytyi apua. Nyt on minun vuoroni.”, Shala muistelee juniorivuosiaan. 

Junioriseurojen kanssa on solmittu yhteistyösopimuksia, joiden mukaan jokaisesta seuran juniorin tai perheenjäsenen leikatusta päästä menee tukikolikko seuralle. Seurat kohdistavat tuen sitä tarvitseville. Shalan mukaan tavoitteena on tukea useita nuoria harrastajia  eri lajeissa. Idean suosio näyttää tällä hetkellä hyvältä ja toivottavasti parturikäynnit myös jatkuvat näissä merkeissä. 

Parturi Shala & Saqia voi pitää todellisena sporttiparturina sekä kohtaamispaikkana. Liike on sisustettu urheiluteemalla. Seiniltä löytyy pelipaitoja FC Kuusysistä aina Pelicansiin asti. Myös urheilijat ovat löytäneet tiensä asiakkaaksi. Shalan mukaan onkin ollut hauskaa, kun fani ja urheilija ovat saattaneet olla samaan aikaan parturoitavana ja kuulumisia on päässyt vaihtamaan suoraan esimerkiksi edustujoukkueiden pelaajien kanssa. 

Parturi Shala & Saqissa onnistuu myös parranajo ja parran trimmaus. Miesten hiustenleikkuu maksaa 15 euroa ja paikalle voi saapua ilman ajanvarausta. Liike sijaitsee Mamma Marian vieressä osoitteessa Vapaudenkatu 10, ja on avoinna arkisin klo 9-18 sekä lauantaisin klo  9-15. 

Onkohan Shalalla hiukset sunnuntaina viimeisen päälle? Tule ottamaan asiasta selvää Reippaan kotimatsiin Kisapuistoon. 

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu