Otteluennakko: Arkipelin vauhtia

Lahden Reipas matkustaa 10.9.2020 torstai-illaksi PEPOn vieraaksi Kimpisen stadionin iltavalaistukseen
Lappeenrantaan. Ottelun lähtökohdat ovat kutkuttavat: vuodesta 2016 alkaen Kakkosessa yhtäjaksoisesti pelannut PEPO on panostanut kauteen vahvasti, ja janoaa elintärkeitä pisteitä säilyttääkseen mahdollisuudet kärkikahinoihin viirupaitojen hakiessa toisintoa elokuun alun vakuuttavasta 4-1 kotivoitosta. Oman mausteen otteluun antanee myös huomiseksi
Lappeenrannan päälle povattu rankkasade.

PEPO on kerännyt aikaisemmista viidestä kotipelistään yhteensä kahdeksan pistettä voittaen kertaalleen Kultsun sekä Mikkelin Pallo-Kissat, ja tasaten pisteet Honka-Akatemian sekä EPS:n kanssa. Kotijoukkueen kauden ainoa tappio Kimpisen Stadionilla tuli MiPKiä vastaan joukkueiden toisessa kohtaamisessa luvuin 0-1. Edellisellä kierroksella PEPO antoi myrskyvaroituksen kunnostaan ja murskasi paikallisvastustaja Kultsun yhteismaalein 1-5.

Reippaan leirissä tiedetään, että pelistä ei ole tulossa helppo ja joukkueen iskukykyä onkin viritetty kovemmaksi läpi maajoukkuetauon mahdollistaman reilun viikon mittaisen treenijakson. Maajoukkuekutsuja vaille jääminen on myös mahdollistanut joukkueen täyden keskittymisen otteluun ja viime aikoina hieman kapealle materiaalilla operoineet viirupaidat saavat jalkeille kovan miehistön.

Mielenkiintoisena lisänä joukkueessa nähdään seuran vahvuuteen edellisellä viikolla FC Espoosta liittynyt 21-vuotias laitapelaaja Ayoub Sadki. IF Gnistanista Lahteen lainalle siirtynyt maalivahtilupaus Salifu Senghore on ollut koko viikon FC Lahden kanssa, eikä häntä vielä nähdä Reippaan maalinsuussa Lappeenrannassa.

Mikäli matka ei vie Lappeenrantaan huomenna, niin ottelua pääset seuraamaan suorana kotisohvalta
käsin Etelä-Suomen Sanomien tarjoaman striimin välityksellä. Ottelu alkaa klo 18.30 ja sen löydät Etlarin omilta verkkosivuilta ess.fi.

Viikon päästä saadaan nauttia jälleen kotipelin tunnelmasta, kun sunnuntaina 20.9. Lahden Reipas isännöi Joutsenosta saapuvaa Kultsua. Sitä ennen kuitenkin keskittyminen huomiselle ja pisteet kotiin!

PEPO – Lahden Reipas
To 10.9. klo 18.30
Kimpisen stadion, Lappeenranta

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa

Otteluraportti: Lahden Reipas – JJK

Sarjakauden avaus lähestyy – jäljellä olevat harjoituspelit

Otteluraportti : Lahden Reipas – TamU

Kausikortti 2024

Reippaan tiedote Kisapuiston hankesuunnitelmaan

Kahdelle viirupaidalle liigasopimukset

Kausikortti x Jari Litmanen -kaulahuivi 65 €

Otteluraportti: Lahden Reipas – HJS