Otteluennakko: Härkäviikon päätös

Lahden Reippaan pelit jatkuvat jo lauantaina. Viirupaidat saavat Kisapuistoon vieraaksi jälleen kovan vastuksen, kun sarjakakkonen helsinkiläinen Atlantis FC haastaa kuudentena sarjassa olevan Reippaan. Kolmas ottelu viikon sisään vaatii lahtelaisilta venymistä, mutta Reipas on valmis taistelemaan pisteistä.

Reipas palasi keskiviikkona voittokantaan Järvenpään Palloseuran kustannuksella. Voitto tuli lopulta vaikeimman kautta lukemin 3-2. Reipas oli sarjajohtajaa vastaan jo 2-0-tappiolla, mutta viirupaidat osoittivat taistelutahtoa ja nousivat voittoon. Maalintekijöinä toimivat Miska Verkko, Tomi Kult ja Berat Köse. Reipas kykeni iskemään sarjajohtajan verkkoon kolme osumaa ja nappaamaan kolme pistettä.

Keskiviikkona maaliin osunut Kult on kovassa vireessä. Hän on iskenyt viimeiseen neljään otteluun kolme maalia. Lauantaina Reipas tarvitsee jälleen maalipaikkojen tehokasta hyödyntämistä, sillä sarjan kärkijoukkueita vastaan viirupaidat eivät ole paikoilla juhlineet. Toisaalta Reipas on onnistunut riisumaan kovia vastustajia aseista.

Otsikoissa lähiaikoina ollut vierailija Atlantis FC ei antanut kohun vaikuttaa otteisiin kentällä. Atlantis nappasi viime lauantain 2-0-voiton Nurmijärven Jalkapalloseurasta. Atlantis ratkaisi ottelun 20 minuutissa, kun Konan Kouakou ja Chijioke Ibekwe iskivät maalit. Helsinkiläiset puolustivat tiiviisti ja maalivahti, liigassakin esiintynyt Sammy Ndjock hoiti varmasti loput.

Voitto nosti Atlantiksen jo iskuetäisyydelle JäPS:sta. Atlantis on pelannut neljä ottelua järvenpääläisiä vähemmän ja helsinkiläiset ovat vain kuuden pisteen päässä. Atlantiksen menestyksen takana on ollut erittäin tiivis puolustus. Helsinkiläiset ovat päästäneet ylivoimaisesti vähiten maaleja A-lohkossa ja joukkue on pelannut neljä edellistä ottelua päästämättä maaliakaan. Atlantis on myös pelannut tähän mennessä tappioitta ja ainoa pistemenetys tuli avauskierroksella 1-1-tasapelillä PEPOa vastaan.

Atlantiksen etuna ottelussa on pidempi lepoaika. Reipas pelaa seitsemään päivään kolme ottelua, kun taas vieraat ovat saaneet levätä viikon. Viirupaidat kykenivät talvella laittamaan Atlantiksen ahtaalle harjoitusottelussa. Miska Verkko vei helmikuisessa ottelussa viirupaidat johtoon, mutta Atlantis rokotti vajaamiehisenä erikoistilanteesta, kun vapaaksi jäänyt Max Mäkipää nousi omiin korkeuksiinsa ja puski päätösnumeroiksi 1-1. Samankaltaisiin virheisiin Reippaalla ei ole varaa lauantaina.

Lahden Reipas – Atlantis FC
la 31.7. klo 17.00 Kisapuisto stadion
Livestriimi ess.fi
Liput 5 e / kausikortti / alle 18 v. maksutta
Käteinen ja kortti käy.
Kioski, anniskelukatsomo ja fanituotemyynti

Uutiset

Kaikki uutiset

Syyskokouksen päätöksiä

Pronssinen ansiomerkki Kautoselle ja Vekkelille

Otteluraportti: Kausi päättyi voittoon ja hyvään sijoitukseen

Otteluennakko: Viimeinen taistelu Kisapuistossa

Otteluraportti: Romahdus Helsingin kirkkaassa päivässä

Otteluennakko: Nousukarsinta jatkuu Helsingissä

Otteluraportti: Tappio kirvelee

Otteluennakko: Nousukarsinta alkaa

Otteluraportti: Runkosarja päättyi kolmanteen sijaan

Otteluennakko: Suuria pisteitä jaossa päätöskierroksella Kuopiossa