Otteluennakko: Jatko-osa kuopiolaisten kanssa

Lahden Reipas taistelee pisteistä jälleen keskiviikkona. Kisapuistoon saapuu tuttu vastus, sillä KuFu-98 tulee hakemaan revanssia. Joukkueet kohtasivat toisensa vasta maanantaina Kuopiossa ja Reipas nappasi komean voiton.

Reipas on tällä hetkellä kolmen ottelun tappiottomassa putkessa. Vastus on ollut kova, sillä viirupaidat ovat kohdanneet neljän edellisen ottelun aikana kärkijoukkueita. Reipas onnistui nitistämään kertaalleen Järvenpään Palloseuran, tasasi pisteet Atlantiksen kanssa ja maanantaina viirupaidat hakivat 4-2-voiton KuFusta.

Reipas oli maanantain ottelussa jo 2-0-tappiolla, kun Viljami Aittokoski ja Luukas Kosunen rankaisivat. Toisella jaksolla Reipas osoitti taistelutahtoa ja loi paikkoja liukuhihnalta. Berat Köse iski ensin kaksi kaunista yläkulmapommia ja Asaad Babiker viimeisteli seuraavat kaksi. Voitollaan Reipas ohitti KuFun ja nousi maalieron turvin viidenneksi.

Kuopion Palloseuran organisaatioon kuuluva vierailija KuFu aloitti kautensa hyvin, mutta KuPS:n kiireiden takia liiga-apuja ei ole viime otteluissa nähty. KuFu hävisi myös Reipas-otteluita edeltävän pelin Nurmijärven Jalkapalloseuralle. Kuopiolaisten sijoitus onkin kahden tappion myötä valahtanut keskikastiin seitsemänneksi, mutta eroa Reippaaseen on piste ja kolmossijalla majailevaan PEPOon neljä pistettä.

Vaikka KuFu kärsikin Reippaalle lopulta tappion, oli joukkue vahva ensimmäisellä jaksolla. Eelis Varis, Joel Vartiainen ja Otto Ruoppi pyörittivät peliä keskialueella hyvin ja ruokkivat Aittokoskea ja Kosusta. KuFu pelasi rohkeasti maata pitkin koko ottelun ajan ja pyrki hakemaan tilaa ja murtoja lyhyiden ja nopeiden syöttökombinaatioiden avulla. KuFun nuorella joukkueella onkin paljon henkilökohtaista taitoa ja joukkue hyödyntää sitä pitämällä palloa pienessäkin tilassa.

Molemmat joukkueet joutuvat miettimään myös palautumista. Reipas oli Lahdessa vasta tiistain puolella, eikä lepoaikaa jää juuri enempää myöskään KuFulle. Väsyneillä jaloilla pelatessa korostuvat peliälyn lisäksi myös taistelutahto ja periksiantamattomuus. Kotiyleisön merkitystä ei voi tämänlaisissa otteluissa väheksyä. Toisaalta kuopiolaiset halunnevat kuitata lahtelaisille maanantain ottelun välittömästi.

Joten kaikki Kisapuistoon kannustamaan Reipas toiseen perättäiseen voittoon!

Lahden Reipas – SC KuFu-68
ke 11.8. klo 18.30 Kisapuisto stadion
Liput 5e / kortti, käteinen
Striimi: ess.fi (€)

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu