Otteluennakko: Jatkuuko kiito Lappeenrannassa?

Sunnuntai on pelipäivä ja Lahden Reipas matkaa itään. Viirupaidat kohtaavat vieraskentällä lappeenrantalaisen FC LaPan. Reipas on varmistanut paikkansa nousukarsintasarjaan, FC LaPan osaksi on puolestaan jäänyt olla A-lohkon viimeinen.

Lahden Reipas varmisti edellisellä kierroksella paikkansa nousukarsintasarjaan kaatamalla porvoolaisen FC Futuran Kisapuistossa lukemin 1–0. Ottelun ainokaisen iski Joona Tapani. Reipas loi ottelussa maalipaikkoja liukuhihnalta etenkin Lirinis Hazirin laidalta, mutta pallo ei ensimmäisellä jaksolla uponnut. Tapanin toisen jakson alun maalin jälkeen Futura sai hieman otetta, mutta viirupaidat puolustivat uhrautuvaisesti, eikä Reippaan maalilla ollut suurta vaaraa.

Reipas pääsee Lappeenrantaan paineettomassa tilassa. Kauden alussa tavoitteeksi asetettu sijoitus neljän parhaan joukossa on toteutunut. Lohkokärjessä olevaan Käpylän Palloon eroa on jo yhdeksän pistettä. Noususta kamppailu vaatii täydellisen loppukauden. Se ei tule olemaan helppoa, sillä viirupaitoja riivaavat korttitilien täyttymiset. Lappeenrannasta sivussa ovat pelikieltojen johdosta Onuray Köse ja Ville Jokela.

Kotijoukkue FC LaPa nousi täksi kaudeksi Kakkoseen ja hyppy sarjatasoa ylemmäs on ollut liian vaativa lappeenrantalaisille. Joukkue on kyennyt ottamaan kauden aikana vain yhden voiton. LaPa kaatoi kesäkuun alussa Atlantiksen lukemin 3–2. Kauden aikana joukkue on kärsinyt useita murskatappioita ja LaPa onkin päästänyt kaikista Kakkosen joukkueista eniten maaleja. Joukkueelle tuli edellisellä kierroksella yksi murskatappio lisää, kun FC Kiffen löylytti lappeenrantalaisia 5–0-lukemin.

LaPan tärkeimpiin pelaajiin kuuluu maalivahti Niko Pienmunne, joka on monessa ottelussa torjunnoillaan pitänyt joukkuetta pystyssä. Hyökkäyspään vahva Alexander Odeh osaa luoda tilaa kanssa pelaajilleen ja hän on iskenyt sivussa myös kolme osumaa. Nuori Abah Samson Akoh on joukkueen paras maalintekijä neljällä maalilla.

Joukkueet kohtasivat toisensa kauden avauksessa Kisapuistossa. Reipas iski ensimmäisellä jaksolla viisi osumaa ja nosti jalan pois kaasulta. Lopulta ottelu päättyi Reippaan 7–3 voittoon. Berat Köse, Tim Martinen ja Gullit Zolameso iskivät kaikki kaksi osumaa. Janne Hahl maalasi kertaalleen. Lappeenrantalaisten maaleista vastasivat kaksi maalia viimeistellyt Odeh ja Kolmosessa kovaa jälkeä tehnyt Erkka Partanen.

Reippaalla menossa neljän ottelun tappioton putki, joista kolmessa se on kyennyt pitämään maalinsa puhtaana. Saako Reippaan putki jatkoa sunnuntaina Lappeenrannassa?

FC LaPa – Lahden Reipas 
su 18.9. klo 18:30 
Kimpinen, Lappeenranta

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa