Otteluennakko: Jokisen eväät Espooseen

Lahden Reippaalla on edessään pitkästä aikaa kahden ottelun viikko. Maanantaina joukkue matkustaa Espooseen FC Honka Akatemian vieraaksi ja sunnuntaina isännöidään Nurmijärven Jalkapalloseuraa kotona Kisapuistossa. Onneksi matkaan päästään juhlatunnelmissa. Reippaan Suomen mestaruudesta on tänään kulunut tasan viisikymmentä vuotta. Onnea mestarit vuodelta 1970! 

Tänä kesänä Reippaan riveistä kehitysharppauksen eteenpäin on tehnyt hyökkääjä Sakari Jokinen (s. 1998). Jokinen on tullut tutuksi yleisölle viimeistelijänä ja Reippaan tehokkampaina kärkenä. Vastuuta ja luottoa on ollut tällä kaudella tarjolla, ja Jokinen onkin saanut näkyvän roolin joukkueessa. Hän on kantanut näytön paikat asiallisesti. Maalikuninkaan viitta lepää Jokisen harteilla vielä toistaseksi. Olli Tynkkynen hengittää jo kannoilla. Jokinen kertoo naurahtaen, että maaleista kilpaillaan lähinnä pilke silmäkulmassa. Onnistuminen on tuonut hyvää fiilistä. ”On tärkeää, että maaleja tulee joukkueelle. Maaleista ei ole iloa jos tulostaululla on silti tappio eli pyytäisin lisää voittoja”, Jokinen kuittaa utelut montako kertaa verkko vielä heilahtaa tällä kaudella. Tynkkyselle – tai muillekaan – ei viittaa luovuteta helpolla. Jokinen lupaa vielä paria tyylikästä ylärimasivallusta vastustajan selän taa. 

Sakari Jokinen on viettänyt juniorivuodet FC Reippaassa. Lahden yhdistelmäjoukkuevuosien jälkeen oli aika siirtyä miesten sarjoihin. Silloin oli helppo valita ratkaisuksi Reipas. Jo ensitreeneistä lähtien joukkueessa on ollut mukavaa. Se kertoo, että Reippaalla on kasassa toimiva porukka. Kun Jokista pyytää kuvailemaan Reipasta hän mainitsee ensimmäiseksi hyvän asenteen. Pelaajat ovat ottaneet aina tulijat avosylin vastaan. Jokista maailmalle vie tulevaisuuden opiskelu- ja työelämähaaveet. Reippaassakin olisi paikka vapaana, kun nykyikoneilla alkaa jalka painaa vanhuuttaan. ”Olisi hienoa olla mukana Reippaassa myös tulevaisuudessa”, Jokinen jättää kaikki vaihtoehdot auki. 

Espoossa vastaan asettuu nuori ja varmasti nälkäinen vastus, joka ei ole Jokiselle tosin entuudestaan tuttu. FC Honka Akatemia on pelannut vakuuttavasti. Toisaalta Kakkonen on sarjana todella tasainen. ”Tuloksia on vaikeampi seurata ja jokainen kamppailu Kakkosessa on lähtökohtaisesti tasainen. En ole sen kummemmin sarjataulukkoa katsellut”, Jokinen ajattelee ääneen. Pisteet eivät tule ilmaiseksi huomennakaan. Reipas hakee täyttä kolmea pistettä. Arkipelissä erityisesti esiin nousee asenne ja voitonhalu. Jokisen mukaan peli ratkotaan niiden välityksellä. Moni pelaajista valmistautuu kesken hektisen arjen. Päivän aikana pitää kiinnittää huomiota ruokailuun ja nesterankkauseen. 
”On osattava nauttia pelaamisesta vielä työpäivän päätteeksi”, Jokinen lupaa, että Reipas löytää kyllä taistelutahtonsa. 

FC Honka Akatemia – Lahden Reipas
ma 28.9. klo 19.00
Tapiolan Urheilupuisto, Espoo 

 

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves