Otteluennakko: Reipas – JäPS

Hän on täällä taas – kuinka sua kaipasin

Täällä taas – talven yli odotin

Ja täällä taas – Neiti Kevät on tullut kaupunkiin.

 

Tunnelma kauden alla on kuin Sir Elwoodin klassikossa Neiti Kevät. Pitkä odotus on talven jälkeen kääntynyt kevääksi ja Lahden Reipas avaa kauden lauantaina 4.5.2019 kello 15.00 Kisapuistossa Järvenpään Palloseuraa vastaan. Tällä kertaa ilmassa on jotain normaalia kevään taikaa erityisempää, sillä Reipas palaa lauantaina yli 20 vuoden tauon jälkeen liiton sarjoihin. Merkittävä päivä suomifutikselle, Lahdelle ja ennen kaikkea meille viirupaidoille.

 

Reippaan pelaajatilanne näyttää hyvältä ja muutamia loukkaantumisia lukuunottamatta valmentaja Järvisellä on käytössään lähes täysi paletti laadukkaita pelimiehiä. Reipas on peluuttanut talven ajan laajaa pelaajarinkiään monipuolisesti, ja pelaaminen on ollut lupauksia herättävää. Viimeisen harjoitusottelun tappio Salon Palloseuralle toimii toivottavasti herätyksenä sarjatason vaativuustasosta. Sarjanousijalle ei miesten Kakkosessa ole perinteisesti ollut ilmaisia tai helppoja pisteitä.

 

Talven aikana erinomaisia otteita Reippaan keskikentällä esittänyt Onu Köse tunnelmoi harjoituskautta ja lauantaina alkavaa sarjaa seuraavasti: ”Hienoa, että tosipelit alkavat pitkän talven jälkeen. Joukkueessa on ollut hyvä tekemisen meininki. Uskon, että voimme minkä joukkueen tahansa tässä sarjassa. Pre-seasonin pelit ovat todistaneet sen. Odotamme, että lahtelaiset löytävät peleihimme sankoin joukoin sillä pelaamisemme ja asenteemme ei tule jättämään ketään kylmäksi.”

 

Viirupaidat hyppäävät lauantaina suoraan altaan syvään päätyyn, kun vastaan asettuu miesten Kakkoseen rutinoitunut JäPS.  Paljon Järvenpääläisten kyvykkyydestä kertoo viimeisen harjoitusottelun tulos. JäPS mukiloi Kakkosen B-lohkoa pelaavaa Espoon Palloseuraa lukemin 1-4.

 

FC Lahdenkin paidassa esiintynyt JäPS -valmentaja Osku Partonen on saanut keskeiset jalkapallo-oppinsa Lahdessa vietettyinä nuoruusvuosina ja onkin mielenkiintoista nähdä millaiset keitoksen Partonen keittää lauantain sarja-avaukseen. Huolimatta JäPS:n viimevuosien hyvästä menestyksestä Kakkosessa Partonen sysää ehkä hieman kliseisestikin painetta kotijoukkueen niskaan. ”Reipas on laadukas nousijajoukkue, jolta löytyy sekä kokemusta että nuoruuden intoa. Lauantaista on odotettavissa meille erittäin vaikea, sillä Reipas haluaa varmasti näyttää kotiyleisölleen parastaan. On hienoa päästä avaamaan kausi Lahdessa pitkän talven ja odotuksen jälkeen”, Partonen tunnelmoi ennen ottelua. 

 

JäPS on perinteisesti ollut tiiviisti puolustava ja yhteinen joukkue, mutta muutama yksilö on syytä nostaa esiin. Kokenut maalivahti Altti Mäkinen on se lenkki mikä pitää, kun JäPS-puolustus vuotaa. JäPS:n takalinjoilla luutii myös nuoreen ikäänsä nähden paljon kokenut Mahdi Ali. Pallovarma ikiliikkuja lähtee kauteen itsevarman oloisena ja totesi haastattelussa JäPS:n hakevan sarjasta samoja sijoituksia, kuten edellisenä kautena eli kärkisijoja. Haastattelun lopuksi Mahdi kuitenkin vakavoituu: ”Lauantaista tulee haastava, etenkin jos joudun painimaan Reippaan Toukosta vastaan. Toukosen fysiikka ja verbaalinen osaaminen ottelun aikana on yksityiskohta, jonka huomioin valmistautuessani kauden avaukseen”.

 

Miesten Kakkonen

Lahden Reipas – JäPS

Kisapuistossa

LA 4.5 klo 15.00

 Vapaa sisäänpääsy!

 

PS. Lämpimän vastaanoton saanutta Lahden Reipas -olutta tai olutta ylipäätään ei ole myynnissä vielä ensimmäisessä ottelussa lupaprosessin viivästyttyä. Grilli toki on kuumana ja olutta voin käydä maistelemassa ennen peliä tai sen jälkeen Pikku Hanhessa.

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa