Otteluennakko: Reipas – PEPO

Viimeistä viedään, kun PEPO saapuu Reippaan vieraaksi kauden viimeisessä kotipelissä ja toiseksi viimeisessä pelissä.

Ottelussa on sopivasti panostakin, sillä molemmilla joukkueilla on vielä mahdollisuus päästä neljän parhaan joukkueen loppusarjaan. Reipas on ennen kahta viimeistä ottelua sarjassa kuudentena 28 pisteessä ja PEPO hengittää niskaan pisteen perässä.

PEPO lähti sarjaan yhtenä ennakkosuosikeista erityisestä vahvan pelaajamateriaalinsa vuoksi. Edellisellä kierroksella PEPO löi Susia vastaan hurjat 8-1 lukemat. Tulivoimaa PEPO:lta siis löytyy. Erityisen valppaana Reipas saa olla lohkon maalitilastoa johtavan Paul Obin kanssa. 13 maalia ei synny vahingossa. Myös Lahdessa jalkapallo-oppinsa saanut liukas keskikenttä ja erikoistilanteiden huippuosaaja Jerry Särkkä on merkattu mies Lauantain kohtaamisessa.

Reippaalla on joitakin pelaajia sivussa loukkaantumisten ja muiden syiden vuoksi, mm keskikentän maestro R. Heini on sivussa alaraajavamman vuoksi. Poissaolot eivät Reippaan kohdalla ole kuitenkaan hidaste vaan mahdollisuus. Lauantain ottelussa nähdään varmuudella nälkäisiä paikallisia pelaajia näyttämässä osaamistaan. Reippaalla on laaja ja laadukas pelaajarinki ja se tulee varmasti näkymään lauantain ottelussa.
FC Lahdesta Reipasta saapuu vahvistamaan Kult, Sadik ja Forss.

Mitä siis teet lauantaina? Käyt ensin hiihtiksellä katsomassa kun FC Lahti pesee hesalaisilla lattiaa ja taistelee vieläpä paikasta europeleissä. Sen jälkeen saavut Kisapuistoon, jossa Reipas pelaa isolla sydämellä kuin viimeistä päivää. Kausi on ollut upea ja saamamme tuki ensimmäisellä Kakkosen kaudella on tullut tarpeeseen. Haluamme kiittää teitä tuesta taistelemalla loppuun asti.

Pelissä on myös myynnissä viikon päästä pidettäviin Reipas iltamiin. Varmistathan paikkasi syksyn ykköshulinoihin.

REIPAS – PEPO
LA 28.9 klo 16.30
Kisapuistossa.

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves