Otteluennakko: Reipas – Sudet

Loppusuora häämöttää,  mutta vielä ehdit tulla nauttimaan Reippaasta tunnelmasta Kisapuistoon. Kouvolan Sudet saapuvat lauantaina Lahteen haastamaan viirupaidat.

Susien ja Reippaan polut kohtasivat ensimmäisen kerran 1900–luvun alkupuolella Viipurissa, missä molemmat seurat on perustettu. Heti perään vuonna 2019 Sudet ja Reipas taistelevat miesten Kakkosessa. Susien ja Reippaan kohtaaminen on nimetty Viipurin derbyksi, vaikkakin molemmat seurat ovat juurtuneet  vahvasti nykyisiin kotikaupunkeihinsa.

Susien kausi on ollut haastava, eikä edes Kakkosessa vuosia pelkoa kylvänyt maalitykki Niko Nakari ole saanut nostettua Susia putoamisviivan yläpuolelle. Kevään kohtaamisessa Nakari tosin vei Sudet 1-0 johtoon ennen kuin Reipas ryhdistäytyi ja iski taululle tylyt 1-5 voittolukemat Ifu Sadikin johdolla. 

Kouvolalaiset eivät ole kuitenkaan mikään heittopussi, vaan pisteistä Susia vastaan on saanut taistella tosissaan. Susien iskukyvystä kertoo muun muassa keväällä pelattu tasapeli sarjaa ylivoimaisesti johtavaa MP:tä vastaan. Lauantai-illan ottelussa on vielä panosta, sillä Reipas taistelee paikasta neljän parhaan loppusarjaan. Susille voitto taas loisi parempia edellytyksiä säilyä sarjassa.

FC Lahdesta Reippaan rivejä täydentää Lassi Forss ja Tomi Kult.

Ottelussa on tuttuun tapaan grilli kuumana, oluet kylmässä ja se tunnelma, valon taittuessa Kisapuiston kentän yli museon ikkunoihin ja seinään Reippaan antaessa kentällä kaikkensa. Siellä on lahtelaisen hyvä olla.

 

Reipas – Sudet

LA 1.9 klo 17

Kisapuisto

 

Muun muassa Lahden johtavan jalkapalloblogin pitäjänä tunnettu Tommi Leirilaakso ennakoi Viipurien derbyä varsin ansiokkaasti klikin takana: http://jalkapallon-satuaikaa.blogspot.com 

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa

Otteluraportti: Lahden Reipas – JJK

Sarjakauden avaus lähestyy – jäljellä olevat harjoituspelit

Otteluraportti : Lahden Reipas – TamU

Kausikortti 2024

Reippaan tiedote Kisapuiston hankesuunnitelmaan

Kahdelle viirupaidalle liigasopimukset

Kausikortti x Jari Litmanen -kaulahuivi 65 €

Otteluraportti: Lahden Reipas – HJS