Otteluennakko: RoPS – Lahden Reipas

Nyt ei ottelusta puutu panosta. Lahden Reipas matkaa hankien keskelle pohjoiseen Rovaniemen Palloseuran vieraaksi. Kotijoukkue RoPS lähtee hienoisena ennakkosuosikkina nousukarsinnan toiseen osaotteluun pienen etunsa turvin, mutta Reipas pelaa tosissaan noususta viimeiseen vihellykseen asti.

Lahden Reipas hallitsi ensimmäistä osaa Kisapuistossa, mutta vierailija RoPS puolusti erittäin tiiviisti. RoPS käytti ensimmäisen paikkansa ja Tatu Lakela vei vieraat johtoon rangaistuspotkusta. Toisen jakson alussa Reipas sai lopulta maalitilin auki, kun Lassi Forssin kaukolaukaus upposi verkkoon. Antoine Lemarié kuitenkin kuittasi osuman seuraavasta tilanteesta omalla kaukolaukauksellaan. RoPS meni vielä 3—1-johtoon Tomas Varhin osumalla, mutta Reipas ei luovuttanut. Eemil Laamanen toi viirupaidat maalin päähän ja Reipas sai vielä kertaalleen pallon maaliviivalle.

RoPS pääsee kuitenkin lähtemään toiseen osaotteluun maalin johdossa. Kun vierasmaalisääntöä ei ole, tarvitsee Reipas kahden maalin voiton. Mikäli ottelupari on tasan 90 minuutin jälkeen, pelataan jatko-ottelu ja tarvittaessa nousija ratkaistaan rangaistuspotkukilpailulla. Panokset ovat valtavat, mutta kumpi joukkueista hallitsee hermonsa paremmin ja pelaa ensi kaudella Ykköstä?

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu