Otteluennakko: Sikamaisen hyvää tarjolla

Lauantai on juhlapäivä ja pelipäivä. Kisapuistossa vietetään Sikajuhlia ja pelataan Kakkosen kärkikamppailu. Kolmantena sarjassa oleva Lahden Reipas saa vieraakseen sarjakärjen joensuulaisen JIPPOn.

Lahden Reipas kohtasi kahdessa edellisessä ottelussa Käpylän Pallon. Ensin kotiottelu päättyi niukkaan 2-1-tappioon. Vierasottelusta Reipas saalisti pisteen 2-2-tasapelillä. Kotiottelun maalista vastasi Tim Martinen ja vierasottelussa osuivat FC Lahti -lainat Pyry Lampinen ja Onni Hänninen. Reipas on kahdesta edellisestä ottelusta huolimatta yhä iskuetäisyydellä kärjestä.

Edellisessä ottelussa pelikiellossa ollut puolustuksen kulmakivi Masa Malén on kärsinyt pelikieltonsa ja on jälleen valmennusjohdon käytettävissä. Illan vastustaja on tehnyt Reippaan tavoin paljon maaleja, joten puolustuksen tiiviys nousee avainasemaan. Vastustajan puolustus on puolestaan ollut lohkon pitävin, joten viirupaitojen hyökkäyksen on onnistuttava hyödyntämään paikkansa, jotta pisteet jäävät Kisapuistoon.

Vierailija JIPPO johtaa sarjaa pisteen erolla KäPaan. Edellisellä kierroksella jäi yllättäen 1-1-tasapeliin FC Kiffeniä vastaan. JIPPO saalisti pisteen Terrence Smithin lisäajan osumalla. Lari Liukkosen ottelussa ottama kortti täytti hänen korttitilinsä ja Liukkonen on sivussa lauantain ottelusta.

JIPPO on iskenyt kaudella jo 38 osumaa, joka on vain kolme osumaa vähemmän kuin Reipas. Miro Turunen on viimeistellyt 14 maalia ja hän johtaa A-lohkon maalipörssiä. JIPPON puolustus on puolestaan ollut lohkon pitävin ja joensuulaiset ovat päästäneet vain 11 maalia. Maalivahti Pyry Piirainen ja entinen maajoukkuepuolustaja Timo Tahvanainen ovat kulmakiviä yhdessä Jens Harjun kanssa. Lahtelaisilta vaaditaan täydellistä suoritusta voittoon.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Mukkulassa Reipas vei harjoitusottelun nimiinsä 3-1 Lirinis Hazirin, Topias Inkisen ja Asaad Babikerin osumilla. JIPPOn ainoan osuman viimeisteli Santeri Saarenkunnas. Sarjassa puolestaan JIPPO oli niukasti vahvempi Joensuussa lukemin 2-1. Viirupaitojen osumasta vastasi Gullit Zolameso. Kotijoukkueelta osuivat Niko Niemeläinen ja Miro Turunen. Reipas loi ottelun lopussa vielä valtaisan paineen JIPPOn maalille, mutta pisteet jäivät Joensuuhun, joten Reipas hakee lauantaina revanssia.

Reippaan ottelun ja perinteisten Sikajuhlien jälkeen Lahti ja Joensuu kohtaavat vielä samalla kentällä toisensa Naisten Kakkosessa, kun FC Lahden naisten edustusjoukkue saa vastaansa joensuulaisen FC Hertan. Ottelu alkaa kello 17.30.

Näihin juhliin kannattaa tulla!

Lahden Reipas – JIPPO (Joensuu)
SIKAJUHLAT

la 27.8. klo 15:00 
Kisapuisto stadion
Livestriimi: paina tästä

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves