Otteluennakko: Tiivis tahti jatkuu Helsingissä

Lahden Reipas pelaa jälleen tiiviillä tahdilla. Tiistaina viirupaidat suuntaavat Helsinkiin ja Pukinmäkeen, jossa lahtelaisia isännöi sarjakakkonen Atlantis FC. Kauden puoliväli on juuri ylitetty, joten panokset kovenevat ottelu ottelulta.

Reippaan tappioton putki tuli päätökseen perjantaina vierasottelussa MYPAa vastaan. MYPA painoi taululle toisen jakson puoliväliin mennessä 2-0-lukemat. Reipas puolestaan ei päässyt juurikaan maalipaikoille. Noin 20 minuuttia ennen loppua Miska Verkko kavensi komealla yksilösuorituksella, mutta lopun paineistuksesta huolimatta pisteet jäivät Anjalankoskelle. Reipas ei saanut peliään rullaamaan juurikaan missään vaiheessa.

Tiistaina Reipas lähtee hakemaan täyttä pistepottia ja parempaa esitystä perjantaihin nähden. Tiistaista Pertun päivää on perinteisesti pidetty syksyn ensimmäisenä päivänä, joten keväällä kylvetyn sadon korjaus voidaan aloittaa. Reippaalla on matkaa 13 pistettä. Edellä häämöttävät Atlantis ja PEPO ovat kuitenkin vain kuuden pisteen päässä. Putoajan paikalle on puolestaan kymmenen pistettä.

Kotijoukkue Atlantis FC on pelannut viime aikoina vaihtelevasti. Joukkue saalisti tuplaottelusta Mikkelin Pallo-Kissoja vastaan yhden voiton, hävisi 4-1 PEPOlle ja tasasi pisteet FC Kiffenin kanssa 1-1. Jean de Lima ja Antti-Pekka Kesonen iskivät helsinkiläisten ainokaiset kahdessa edellisessä ottelussa. Mikkeliläisten verkkoon puolestaan osuivat Kesosen lisäksi Miro Marin ja kokenut Obi Metzger.

Vaihtelevista otteistaan huolimatta Atlantis on vaarallinen jokaisessa ottelussaan. Taitavat yksilöt luovat maalipaikkoja itselleen tyhjästä. Atlantis joutuu kuitenkin lähtemään kohtaamiseen ilman pelikieltoista Konan Kouakouta. Kouakou on ollut yksi helsinkiläisten pelin sieluista läpi kauden. Atlantiksen joukkueen tasapainosta kertoo se, että joukkue on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja ja päästänyt toiseksi vähiten.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Kylmässä Mukkulassa tehtiin talvella töitä ja harjoitusottelu tasattiin Miska Verkon osuessa ensin ja Max Mäkipään tasoittaessa ottelun. Myös sarjaottelu päättyi samoihin lukemiin Kisapuistossa. Atlantis siirtyi johtoon Reippaan omalla maalilla, mutta jälleen huippukuntoon itsensä virittänyt Jussi Hauhia tasoitti. Joukkueiden todellinen paremmuus on siis tältä kaudelta vielä ratkaisematta, joten ensimmäisen syyspäivän kunniaksi on luvassa voittajalle myös palkinto siitä, kolmen tärkeän sarjapisteen lisäksi.

Atlantis FC – Lahden Reipas
ti 24.8. klo 18.30

Uutiset

Kaikki uutiset

Perustaminen – Osa 7

Otteluraportti: Ei tehtyjä maaleja, ei pisteitä

Otteluennakko: Käpylästä pisteitä?

Otteluraportti: Pisteet iloiseen Karjalaan

Otteluennakko: Kova vastus, kova peli?

Otteluraportti: Tasapeli ilman kunniaa

Otteluennakko: Rakas vieras Helsingistä

Otteluraportti: Tyylikäs kotivoitto

Otteluennakko: Lauantaina vauhti kiihtyy

Otteluraportti: Helsingin nurmilta tasapeli