Otteluennakko: Vieraita Mikkelistä

Kakkosen sarjakausi on niin sanottujen paikallispelikierrosten vaiheessa. Toki Reippaalle paikallispeli on vahvasti lainausmerkeissä, kun rinkiin kuuluvat Joutsenon Kultsu FC, Lappeenrannan PEPO ja Mikkelin Pallo-Kissat. Jokaiseen vierasotteluun on oma pitkä matkansa. Kesäinen 5-tie on sunnuntaisin ruuhkainen etelän suuntaan, mutta onneksi tänä viikonloppuna tietä kuluttaa mikkeliläisten bussi meidän sijaamme. Reipas saa vieraaksi viime kaudelta tutun vastustajan, kun Mikkelin Pallo-Kissat kurvaavat Lahteen.

Reippaan maalivahti Joonas Meronen ynnää yhteen viimeistä harjoitusviikkoa joukkueen sisäpiiristä:

– Viime viikonlopun voitto näkyy vain sarjataulukossa, Meronen kuittaa. Harjoituksissa on edelleen tehty päivätyö nöyränä.

– Voitto vapautti meitä, kun ei ala puristaa pääkopassa niin paljon, Meronen sanailee. Urheilun seuraajat nyt voivatkin olettaa näin tapahtuneen.

Kakkosen sarja on Reippaalle mielenkiintoinen. Merosen sanoin joukkue voi olla niin huono, että häviää kenelle tahansa. Toisaalta yhtä lailla Reipas voi olla niin hyvä, että voimme voittaa kenet tahansa.

– Voitettiin PK-35 ja JäPSiä vastaan olisimme ansainneet enemmän kuin saimme. Samaan aikaan pelaamme hyvin ilman tulosta, ja sitten huonostikin pelaamalla voi tulla pisteitä, Meronen pohtii ääneen ristiin menevää tekemistä ja sarjan yllätyksellisyyttä. Matseissa voi käydä kuinka tahansa, ja juuri siksi niitä on mukava seurata paikan päällä.

Maalivahdin näkökulmasta ei ole helppoa huudella hyökkäyspäähän nykyisessä tilanteessa, kun tappioita ja päästettyjä maaleja on alla. On kuitenkin totta, että myös yläkerrassa on tarve rummuttaa kunnolla. Meronen odottaa, että Reipas tekisi sunnuntaina enemmän kuin yhden maalin:

– Ja nolla omissa, hän virnistää.

Tavoitteena sunnuntaille on pelata ehjä yhdeksänkymmentä minuuttia ja säilyttää hyvä Reippaan taso. Maalivahti ei usko muuhun kuin kolmeen pisteeseen.

Aurinkoinen Kisapuisto tarjoaa myös katsojille mukavat puitteet ottelun seuraamiseen. Merosen mukaan kotona on kiva pelata, kun Kisapuistossa on hyvä fiilis olla ja yleisöä paikalla. Viime kaudella hänet nähtiin FC Kuusysin miesten Kolmosen maalivahtina, joten lisääntynyt väkimäärä katsomossa nostaa myös pelaajan tunnetta:

– Olen tykännyt olla, hyvä tunnelma eli porukkaa vaan orrelle!

Merosen mukaan Reipas voi itse vaikuttaa yleisön viihtyvyyteen. Hän toivoo, että joukkue pystyy tarjoamaan elämyksiä seuraajille.

– On mahtavaa, kun yleisö elää pelissä mukana niin lähellä, Meronen nautiskelee.  

Toivottavasti se jatkuu ja samoin Reippaan voittojen tie. Tervetuloa Kisapuistoon sunnuntaina!

Lahden Reipas – MiPK
Su 19.7. klo 17.00
Liput 5 e (alle 18 v. ilmaiseksi)
ESS striimaa ottelun suorana verkkoon (ess.fi). 

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves