Otteluennakko: Yleisöhuumasta pisteitä

Lahden Reipas aloittaa kotiottelunsa tämän kauden osalta perjantaina 4.6.2021. Vieraaksi Kisapuistoon saapuu suur-kouvolalainen MYPA. Otteluun otetaan rajallinen määrä yleisöä, ja se on nähtävissä myös suorana ja selostettuna Etelä-Suomen Sanomien kautta.

Lahden Reipas aloitti kautensa vierasottelulla Keravalla. Tahmean alun jälkeen viirupaidat saivat hyvän jakson toisen puolikkaan alkuun ja Miska Verkko viimeisteli tyylikkään puskumaalin Lassi Forssin keskityksestä. Viimeisen puolituntisen Reipas joutui taistelemaan johtoasemansa puolesta tosissaan, mutta Joona Hallan maali pysyi koskemattomana ja Reipas nappasi täyden pistepotin mukaansa.

Perjantain otteluun lahtelaiset lähtevät hakemaan toista perättäistä voittoa. Ensimmäisen nollapelinsä Reippaan paidassa torjunut Halla uskoo, että yleisö saa nähdä perjantaina aggressiivista ja iloista futista. Jos Mikko Tuomi vertasi Reipasta tiistaina kesken ottelun dieselkoneeseen, vertasi Halla Reipasta V8-koneeseen.

– Nollapelistä tuli ehdottomasti boosti. Se oli minulle ensimmäinen näissä väreissä. Nollapeli lämmittää, mutta tärkeintä oli kolme pistettä. Tässä on nyt pelattu tyhjille katsomoille, eikä se ole ollut kivaa. Siitä tulee itselleni extralataus kun pääsee pelaamaan vihdoin oikeiden ihmisten edessä. Ja yleisö tulee näkemään aggressiivista ja iloista futista. Reipas on kuin V8, paitsi jos jostain löytyy vielä isompi kone. Ja loppuun, Bumballe terveisiä, Halla päättää.

Vierailija MYPA tippui viime kauden päätteeksi Ykkösestä. Sarja ei lähtenyt Kouvolan Myllykoskella käyntiin suunnitellusti, vaan MYPA kärsi 2-0-kotitappion Nurmijärven Jalkapalloseuralle. Myllykoskelaiset kolisuttelivat pariin otteeseen maalipuita, mutta käteen jäi lopulta vain Jussi-Pekka Rämän ottama punainen kortti. Hyökkäyspäässä vaarallinen Rämä onkin pelikiellossa Reipasta vastaan.

Kokeneen Rämän poissaolo vaikuttaa MYPAn pelaamiseen, mutta helpolla Reipas ei pääse lupaavia nuoria vilisevää vierailijaansa vastaan. Kookas Tommi Roponen tuo MYPAlle rutkasti pääpelivoimaa. Nuori Väinö Hietala avasi maalitilinsä jo Ykkösessä ollen yksi Ykkösen nuorimmista maalintekijöistä. MYPAn keskikenttää tukki Joakim Lindberg, joka isänsä tavoin on puolustava, rikkova ja repivä keskikenttäpelaaja. Lindberg tosin oli sivussa kauden avausottelusta. Lisäksi MYPAn riveissä palloilevat Somalian maajoukkuemies, toppari Ahmed Said Ahmed ja puolen sataa Kakkosen ottelua pelannut Jari Hassel.

Joukkueet kohtasivat toisensa huhtikuussa harjoitusottelussa Kisapuistossa. Reippaan korkea prässi puri ja lahtelaiset nappasivat tyylipuhtaan 3-0-voiton. Tomi Kult ja Mikko Tuomi osuivat kertaalleen ja yksi viirupaitojen osumista merkattiin MYPAn omaksi maaliksi.

Onnistuuko Reipas kesyttämään MYPAn kotiyleisön edessä?

Lahden Reipas – MYPA
pe 4.6.2021 
klo 18.30 
Kisapuisto stadion / ESS.fi

Ottelu alkaa klo 18.30 ja Kisapuisto on jaettu viiteen eri lohkoon. Jokaiseen lohkoon otetaan 50 katsojaa kausikortilla, kortteja myynnissä paikan päällä. Lipunmyynti avataan, mikäli paikkoja jää vapaaksi. Anniskelualue aukeaa klo 17.30. Anniskelu päättyy klo 18, ja kyseisellä terassilla voi nauttia virvokkeistaan klo 19 asti.

Saavuthan paikalle vain täysin terveenä. Muista hyvä käsihygienia ja etäisyydet muihin ihmisiin. ESS.fi näyttää pelin suorana. Yhteistyökumppanimme Jako jakaa tapahtumassa kasvomaskeja. Suosittelemme maskin käyttöä.

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu