Otteluennakko: Hukan mukana Lappeenrantaan

Reipas suuntaa lauantaina Lappeenrantaan kauden viimeiselle vieraspelimatkalle. Nyt on aika mitata keskinäisten kamppailujen herruus Etelä-Karjalan vesseleiden kanssa. Elokuun alussa Reipas voitti PEPOn kotona maalein 4-1 ja vastaavasti PEPO vei syyskuisen sadekelin kamppailun Kimpisessä 2-0. Tilanne on kutkuttava. Reipas pelaa täysin paineettomassa tilassa ja lappeenrantalaiset kisaavat tiukasti lohkon voitosta. PEPO on erittäin nousuhaluinen. Sarjataulukon perusteella luvassa voi olla rumat lukemat, kun PEPO on toisena (27 p.) ja Reipas kahdeksantena (19 p.). Lohkoa johtaa PK-35 32. pisteellä. Onko kotijoukkueen mahdollisessa ylilatauksessa Reippaan iskun paikka? 

Toisen polven reippaalainen Antti Hukka nauttii luokkaretkitunnelmasta joukkueen bussissa. Hukan molemmat vanhemmat ovat olleet vahvasti Reippaan matkassa mukana ja viirupaita kulkee verissä. Sukupolvien ketju on saanut jo jatkoa Hukan ja myös muiden pelaajiemme osalta. Useampi pieni silmäpari on ollut seuraamassa isien tekemistä kotiotteluissa. Kääntyykö asetelma toiseen suuntaan kymmenen vuoden päästä? “Ainakin neuvoja tulee kentän laidalta silloin”, Hukka viittaa mahdolliseen kovaan kotivalmennuskööriin tulevaisuuden junioriotteluissa. 

Reipas on tuntumalta heitettynä keski-iältä kaiketi sarjan vanhimpia joukkueita. Hukan mukaan kokemus on Reippaan valtti. Suuri osa joukkueesta on pelannut Kakkosta monta vuotta Lahdessa Kyykän, Lahti Akatemian tai City Starsin mukana, ja nyt viimeisimpänä Reippaassa. Joukkueen runko on pysynyt samana lähes kymmenen vuotta. “Toukonen, Hauhia, Edu, Mallu ja yksi koripalloilijakin on eksynyt porukkaan”, Hukka luettelee konkareita. Myös päävalmentaja Petri Järvinen on ollut joukkueen mukana useita vuosia ja tuonut toivottua tasaisuutta. Näin uusien kasvojen on ollut helppo tulla mukaan. Etenkin nuoret pelaajat janoavat haasteita. Sassilaa on kuulemma aina harjoituksissa juniori-ikäisillä ikävä jos mies on poissa. “Hyvä kombo kokemusta ja uutta virtaa”, myös Hukka toteaa.

Toisaalta Hukan mielestä pitkäikäisyys kentällä tuo myös haittaa. “Tuomareilla on aikamoinen nimimuisti”, hän nauraa. Reipas on kärkäs suustaan ja terävä jaloistaan. Hukan omaa viiltävää vasuria myös fanit kehuvat. Lapsuuden toistot ja nykyinen kasvava lihasmassa antaakin aihetta ihailuun. Ensi vuonna 130 vuotta täyttävälle seuralle Hukalla on vain yksi lahjatoive. “Reippaan pitää pysyä Kisapuistossa ja Kisapuiston stadion on saatava kuntoon”, hän naulaa. 

ESS striimaa lauantain ottelun suorana. Pelialusta on muuttunut. PEPO on tottunut pelaamaan kotona nurmella. Peli on siirretty Kimpisen kentältä Sammonlahden tekonurmelle olosuhteiden vuoksi. Alusta tasoittaa hieman lähtökohtia. Reipas ei ole loistanut vierasnurmilla. Hukan mukaan paine on silti PEPOn: “me vain nautimme pelaamisesta tässä vaiheessa”. 


PEPO – Lahden Reipas
la 17.10. klo 14
Sammonlahden tekonurmi, Lappeenranta
Striimi: ess.fi 

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu