Otteluraportti: Fc Lahti – Lahden Reipas 1-1

Lahden Reipas taisteli tasapelin Veikkausliigassa pelaavaa FC Lahtea vastaan. Loppulukemiksi kirjattiin kutkuttava 1 —1-tasapeli. Viirupaitojen maalista vastasi Tim Martinen. FC Lahden osuman iski Altin Zeqiri.

Kuten aiemmissakin paikalliskamppailuissa, oli Reipas ottelun alussa erittäin vahva ja hallitsevampi osapuoli. Jo ensimmäisellä minuutilla Reippaan prässipeli toimi ja Tim Martinen riisti pallon syvällä hyökkäyspäässä. Hän sai pelattua pallon Onuray Köselle, joka ampui tulisesti. FC Lahden maalivahti Marin Ljubić joutui venymään.

Jakson lopussa Lahti sai hieman otetta, mutta viirupaitojen maalivahti Lauri Inkeroinen venyi kerta toisensa jälkeen. Kertaalleen myös Janne Hahl siivosi maaliviivalta Marius Könkkölän yrityksen. Eemeli Virta puolestaan pyssytti vapaapotkun poikkipuuhun. Näin ollen tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Reipas iski heti toisen jakson alkuun. Mikko Tuomi avasi Asaad Babikerille vauhtiin ja Babiker onnistui ohittamaan nopeudellaan Juho Pirttijoen. Babiker käänsi pallon keskelle, josta paikalle kaventanut Martinen tökkäsi Reippaan tuttuun johtoon.

FC Lahti kuittasi maalin kuitenkin seuraavalla minuutilla hieman onnekkaasti. Altin Zeqiri haastoi ja hänen jalkansa sotkeutuivat Tuomen ja Hahlin jalkoihin. Pallo vietiin pilkulle ja Zeqiri itse upotti tasoitusosuman.

Reipas onnistui vielä saamaan kaksi vaarallista laukausta. Kentälle tauolla tullut Anton Munukka kuitenkin poimi Ville Jokelan ja Nikke Oksasen tuliset kudit. Toisessa päässä toisen jakson Reippaan maalilla torjunut Mykyta Savtšenko venyilukuisten yritysten tielle. Näin ollen kauden ensimmäinen ottelu päättyi tasapeliin.

Reippaan kokeneeseen kaartiin kuuluva Mikko Tuomi oli ottelun jälkeen tyytyväinen tulokseen. Tuomi korosti, että Reipas pysyi ottelussa hyvin mukana. Hän nosti esiin myös edukseen esiintyneet nuoret pelaajat.

– Kausi on nyt avattu ja emme voi olla enempää tyytyväisiä. Avauksessa meillä oli viime kaudella pelanneita pelaajia ja prässipelimme toimi. Pysyimme yllättävän hyvin mukana. Uudet ja nuoret pelaajamme vielä opettelevat yhteistä pelitapaamme, mutta he suoriutuivat hyvin. Myös Asaad Babiker ja Lauri Inkeroinen olivat tänään tärkeitä palasia, Tuomi summasi.

Fc Lahti – Lahden Reipas 1-1

0-1 Martinen (Babiker)

1-1 Zeqiri rp.

                  Tim Martinen   Asaad Babiker    Vilho Huovila
                       Viljami Jokiranta            Onuray Köse
                                               Nikke Oksanen
 Ville Jokela – Tuomas Kautonen – Janne Hahl – Mikko Tuomi
                                            Lauri Inkeroinen
Vaihdossa: Bacary Traore, Noa Ahlfors, Lauri Ala-Kauhaluoma, Julius Utriainen, Leevi Liikanen, Joel Puolakanaho, Emil Yildrim

Reipas kohtaa seuraavaksi harjoitusottelussa sunnuntaina 29.1. Ilveksen kakkosjoukkueen.

 

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa

Otteluraportti: Lahden Reipas – JJK

Sarjakauden avaus lähestyy – jäljellä olevat harjoituspelit

Otteluraportti : Lahden Reipas – TamU

Kausikortti 2024

Reippaan tiedote Kisapuiston hankesuunnitelmaan

Kahdelle viirupaidalle liigasopimukset

Kausikortti x Jari Litmanen -kaulahuivi 65 €

Otteluraportti: Lahden Reipas – HJS