Otteluraportti: Lahden Reipas – HJS

Reipas voittoon vuoden ensimmäisessä harjoituspelissä

Lahden Reipas – HJS 4-1

Ensimmäinen jakso oli Reippaan hallintaa, vaikka HJS pääsi muutamaan otteeseen läpiajoon. Reippaan maalivahti Lauri Inkeroinen torjui uhkaavat tilanteet vakuuttavilla jalkatorjunnoilla. HJS loi painetta ja sai aikaan hässäkkän kulmasta, jonka jälkitilanteesta pallo osui sekä rimaan että tolppaan, mutta maalia ei syntynyt.

Jakson loppuhetkillä Reipas lisäsi kierroksia. 37. minuutilla Nikke Oksanen puski kulmapotkusta 1-0-johtomaalin, ja vain kolme minuuttia myöhemmin Reippaan prässipeli tuotti tulosta. Adamu Makuda pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin, vieden Reippaan 2-0-taukojohtoon.

Toisella jaksolla Reipas oli entistäkin vaarallisempi, vaikka viimeistely oli vielä hieman talviterässä. HJS kuitenkin herätti ottelun vielä henkiin 81. minuutilla, kun Roope Haavisto puski kavennusmaalin kulmapotkusta.

Reipas meinasi vastata jo seuraavasta hyökkäyksestä, mutta Onuray Kösen veto tippu ylärimasta maaliviivan väärälle puolelle. Köse oli aikaisemminkin osunut rimaan pelin aikana. Kösen sitkeys palkittiin 88. minuutilla: Komea riisto, veto yläkulmaan ja peli ohi.

Viimeinen niitti nähtiin ottelun loppuhetkillä, kun Reipas esitteli taituruuttaan ja leikkasi HJS:n puolustuksen auki. Makuda viimeisteli toisen maalinsa ja lukemat 4-1.

Kiitos kaikille katsojille! Kevät lähestyy!

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu