Otteluraportti: Maalijuhlat päättyivät tappioon.

Lauantaiaamupäivänä pelatusta Reippaan ja Klubi 04:n välisestä ottelusta kehkeytyi varsin katsojaystävällinen trilleri, joka päättyi kotijoukkueen 4-3 voittoon.

Reipas lähti Helsinkiin latautuneena voitto mielessään, mutta Klubin nuoret lupaukset olivat toista mieltä. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli Klubin hallintaa. 11 minuutin pelin jälkeen Terho Casper vapautui maalipaikkaan ja vei Klubin 1-0 johtoon. Ennen taukoa Samuel Anini viimeisteli Klubin toisen maalin. 

Taukolukemat 2-0 ja ensimmäisen puoliajan tapahtumien perusteella vaikutti, että lauantain kohtaaminen olisi Klubin juhlaa. Puoliajalla Reipas sai rivit kasaan ja otti toisen puoliajan alussa kuskin roolin. 47. minuutin kohdalla Reipas prässäsi ylhäältä ja Tomi Kult pääsi Klubi pakin syötön väliin ja sijoitti pallon maaliin.

Kultin maalin jälkeen Reipas jatkoi hallintaa, mikä palkittiin 68. minuutilla. Suonio iski tavaramerkillään ja heitti pallon vastustajan maalin eteen, Kasperi Heinonen oli Klubin veskaria ripeämpi ja jatkoi pallon verkon perukoille.

Reippaan noustua tasoihin myös Klubin nuoret miehet muistivat, että peli oli käynnissä. Kai Meriluoto vei Klubin uudelleen johtoon. 81. minuutin kohdalla Tomi Kult eteni Z-junan lailla Klubin puolustuksen läpi ja viimeisteli Reippaan 3-3 tasoituksen. Tällä kertaa Klubi oli vielä Reipastakin nälkäisempi ja Kai Meriluoto kuittasi Kultin tasoituksen muutaman minuutin kuluttua. Reipas haki vielä tasoitusta, mutta tällä kertaa Klubin johto piti. 

Klubin 4-3 voittoa voi pitää ansaittuna, mutta kokonaisuutena ottelu oli tapahtumarikas. Paremmalla onnella ja ripauksella huolellisuutta olisi Reipas voinut saada matkaansa pisteitäkin.

Reippaan kokoonpanossa oli useita oman kylän lupauksia, joilta on jatkossa lupa odottaa paljon. Nuorten tulemiseen liittyvä maininnan arvoinen asia on myös Erik Heinosen debyytti kakkosessa.

Ottelun Hanheksi valittiin hienosti taistellut ja kaksi maalia viimeistellyt Tomi Kult.

 

Reippaalla jäljellä olevat ottelut:

21.9 JÄPS vieraissa

28.9 PEPO kotona

5.10 NJS vieraissa

 

PS. Kävi jatkosarjan kanssa miten tahansa, niin lauantaina 5.10 juhlimme upeasti sujunutta kautta Pikku Hanhessa. Laittakaa päivämäärä ylös kalentereihin.

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa

Otteluraportti: Lahden Reipas – JJK

Sarjakauden avaus lähestyy – jäljellä olevat harjoituspelit

Otteluraportti : Lahden Reipas – TamU

Kausikortti 2024

Reippaan tiedote Kisapuiston hankesuunnitelmaan

Kahdelle viirupaidalle liigasopimukset

Kausikortti x Jari Litmanen -kaulahuivi 65 €

Otteluraportti: Lahden Reipas – HJS