Otteluraportti: Reipas palasi voittojen tielle

Reipas nylki Sudet 1-5 (1-1) Kouvolan keskuskentällä. Reippaan maaleista vastasivat Irfan Sadik (4) ja Miska Verkko.

Torstain peli lähti käyntiin hieman yskien. Ensimmäisen 30 minuutin aikana peli oli tasaista ja osittain Reippaan puolivillaisen pelaamisen ansiosta myös Sudet pääsivät maalipaikoille. Haasteensa toi myös Susien avausmaali 9. minuutilla. Reipas ei saanut purettua palloa muutamankaan yrityksen jälkeen, jonka jälkeen pallo nostettiin Reippaan maalille ja vanha maalisieppo Niko Nakari pääsi viimeistelemään 1-0 maalin Susille.

 
Reipas ei lannistunut vaan nousi tasoihin 23. minuutilla. Mikko Tuomi pelasi pallon poikittain rangaistusalueen rajaa pitkin, Verkko päästi pallon jalkojensa välistä Sadikille, joka otti pallon haltuun ja runttasi kovan rintapotkun vastustamattomasti verkon perukoille. Puoliajalle siirryttiin 1-1 tilanteessa.

Toiselle puoliajalle kentälle juoksi huomattavasti terävämpi ja huolellisempi Reipas. Heti puoliajan alussa Sadik iski 1-2 johtomaalin. Sudet pyristelivät vielä hetken mukana kunnes 73. minuutilla Reipas päätti nylkeä loukkuun jääneen susilauman.  Mise Verkko teki Kappe Heinosen upeasta esityöstä 1-3, jonka jälkeen pirteällä pelipäällä ollut Sadik herkutteli vielä muutamalla maalilla loppulukemiksi 1-5.

 
Ottelun Hanheksi valittiin pirteästi pelannut ja neljä maalia iskenyt Sadik.

 
Seuraavan kerran Reipas on tositoimissa kotipelissä Kisapuistossa 26.6. klo 18.30, kun Klubin maajoukkuejunnut tulevat vierailulle.

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu