Otteluraportti: Romahdus Helsingin kirkkaassa päivässä

Lahden Reipas romahti Kakkosen nousukarsinnoissa Helsingissä, kun Käpylän Pallo paukutti taululle tylyt 7–0-lukemat. Kotijoukkueen Kristian Yli-Hietaselle kirjattiin hattutemppu. KäPan muista osumista vastasivat Marius Söderbäck, Joonas Kekarainen, Brian Mansaray ja Iiro Kärsämä.

Ottelun ensimmäisellä jaksolla Lahden Reipas pysyi vielä näennäisesti mukana ottelussa. Kotijoukkue Käpylän Pallo sai rangaistuspotkun noin puolen tunnin pelin jälkeen. Marius Söderbäck tyylitteli pallon ohi Reipas-vahti Anton Munukan komealla ja hallitulla panenkalla.

KäPa iski vielä ensimmäisen jakson lopussa. Joonas Salmi keskitti tarkasti Kristian Yli-Hietaselle, joka jatkoi pallon maaliin. Reippaan peli ei juurikaan toiminut ensimmäisen jakson aikana ja KäPa purki viirupaitojen prässin tavattoman helposti. Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 2–0-johdossa.

Toisella jaksolla lukemat repesivät. Reipas tarvitsi ottelusta voiton nousuhaaveiden ylläpitämiseksi ja viirupaidat lähtivät toiselle jaksolle riskillä. Riski kostautui ja kotijoukkue ratkaisi pelin tunnin kohdalla. Viime kaudella viirupaidassakin viilettänyt Yli-Hietanen kuritti vanhaa seuraansa nopeaan tahtiin kahdesti ja kirjautti itselleen hattutempun.

Ottelun viimeinen puolituntinen oli Reippaan osalta pelailua. Nuoret debytantit Teemu Kettunen ja Vilho Huovila saivat arvokkaita minuutteja tulevaisuutta ajatellen. Teemu Kettunen valittiin myös ottelun reippammaksi viirupaidaksi. Yhä noususta kamppaileva KäPa puolestaan paranteli maalieroaan vielä kolmen osuman verran viimeisellä kymmenminuuttisella. Näin ottelun loppulukemiksi kirjattiin tylyt 7–0-lukemat.

Tappion myötä sarjan kärkijoukkueet KäPa ja joensuulainen JIPPO ratkaisevat nousun viimeisellä kierroksella. Reipas tulee olemaan sarjassa kolmas. Päätöskierroksella Reipas kohtaa Kisapuistossa vanhan tutun FC Kiffenin. Tule nauttimaan lahtelaisesta jalkapallosta vielä kerran ennen pimeää talvea.

Seuraava ja kauden viimeinen ottelu:
Lahden Reipas – FC Kiffen
la 22.10. klo 14.00 Kisapuisto stadion
Liput 5e (alle 18v. maksutta).

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu