Otteluraportti: Rops – Lahden Reipas

Lahden Reipas kaatui saappaat jalassa

 

Lahden Reipas laittoi Rovaniemen Palloseuran tiukoille kaksiosaisessa nousukarsinnassa. Molemmat ottelut olivat tasaisia ja RoPS pääsi ratkaisevaan kotiotteluunsa maalin karkumatkalla. Reipas taisteli, mutta lopulta RoPS nappasi nousun jatko-ottelun jälkeen lukemin 1—1. Yhteismaalit menivät rovaniemeläisille lukemin 4—3.

 

Lahden Reipas matkusti Rovaniemelle hakemaan kahden maalin voittoa. Viirupaidat aloittivatkin jälleen hyvin ja hallitsivat peliä hienokseltaan. Paikoista huolimatta RoPS kesti Reippaan vyörytyksen kerta toisensa jälkeen. Vasta aivan lopussa Asaad Babiker iski ja tasoitti otteluparin.

 

Toisella jaksolla kumpaisellakin oli paikkansa. Reippaan maalilla torjunut Lauri Inkeröinen otti muutaman tärkeän torjunnan ja piti yhteistuloksen tasoissa. Reippaan parhaat paikat tulivat puolestaan Ville Jokelalle ja Babikerille, mutta toisessakaan päässä ei nähty maaleja. Kahden täyden ottelun jälkeen yhteismaalit olivat 3—3 ja edessä oli jatko-ottelu.

 

Jatko-ottelussa kenttä oli täynnä väsyneitä jalkoja ja RoPS onnistui tekemään tarvittavan. Kimi Isometsä keskitti ja Pekka Ruotsalainen puski pallon verkkoon. Reippaan loppukiri oli hyvä, mutta kotijoukkue kulutti kelloa viisaasti pois. Näin 120 minuutin jälkeen RoPS nousi Ykköseen yhteismaalein 4—3. Reipas kuitenkin taisteli viimeiseen pillin vihellykseen ja viirupaidat saavat olla ylpeitä esityksestään.

 

Reipas haluaa onnitella Rovaniemen Palloseuraa noususta. Samalla Reipas haluaa kiittää koko yhteisöään, sillä ilman vahvaa Reipas-perhettä, ei viirupaidat olisi kyennyt taistelemaan noususta. Kiitos tästä kaudesta, nähdään taas tulevalla kaudella!

Uutiset

Kaikki uutiset

Kausikortti x Jari Litmanen -kaulahuivi 65 €

Olli Tynkkynen siirtyy toisiin tehtäviin

Kauden päättäjäiset 2023

Otteluennakko: RoPS – Lahden Reipas

Otteluraportti: Lahden Reipas – RoPS

Otteluennakko: Reipas – RoPS

Kohti Ykkösen nousukarsintoja

Otteluraportti: JIPPO – Lahden Reipas

Otteluennakko: Reipas – Jippo

Otteluennakko: Lahden Reipas – FC Futura