Otteluraportti: Runkosarja päättyi kolmanteen sijaan

Lahden Reipas haki arvokkaan vierasvoiton Kuopion Palloseuran Akatemiasta Kakkosen runkosarjan päätöskierroksella. Loppulukemiksi kirjattiin Reippaan 3–0-voitto. Gullit Zolameso iski kaksi maalia ja Lirinis Haziri yhden.

Lahden Reipas tuli otteluun terävästi ja halusi voittaa kamppailun. Vartin kohdalla Gullit Zolameso alusti vetopaikan laidaltaan nousseelle Ville Jokelalle, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus pysähtyi KuPS Akatemian maalilla torjuneeseen Miika Töyrääseen. Myös Tim Martinen ampui kertaalleen hyvästä paikkaa, mutta tulos jäi uupumaan.

Ottelun edetessä kuopiolaiset pääsivät peliin paremmin mukaan. Viirupaitojen kassari Anton Munukka otti muutaman kopin ja lopulta Reipas iski kesken painostuksen johtomaalin. Joona Tapani pelasi Martiselle vauhtiin rangaistusalueen sisään ja kuopiolaispuolustus joutui repimään keskikentän taiturin nurin. Pallo vietiin pilkulle ja Zolameso upotti rangaistuspotkun varmasti verkkoon. Tauolle siirryttiin hetkeä myöhemmin Reippaan maalin johdossa.

Myös toisen jakson alku oli viirupaidoilta vahva. Janne Hahl pelasi Asaad Babikerin puolittain läpi, mutta Töyräs onnistui torjumaan lahtelaisen yrityksen. Reipas pyöritti palloa ja KuPS Akatemia kyttäsi vastaiskuja. Hyvin pelannut puolustuslinja piti kuitenkin Munukan pitkälti työttömänä.

Reipas ratkaisi ottelun jakson puolivälissä. Ensin Jokela pelasi maalin edustalle matalan keskityksen ja Lirinis Haziri jatkoi sen maaliin. Hetkeä myöhemmin Martinen sai käännyttyä rangaistusalueella pallon kanssa ja puolittaisesta vetopaikasta huolimatta hän pelasi maltilla pallon vierelle. Zolameso sai ampua pallon vapaasti maaliin. Näin ollen Reipas nappasi 3–0-voitolla arvokkaat kolme pistettä kotimatkalleen.

Kun pahimmat kilpakumppanit Käpylän Pallo ja JIPPO tasasivat pisteet runkosarjan päätöskierroksella, lähtee Reipas nousukarsintasarjaan kolmantena. Eroa nousussa kiinni olevaan JIPPOon on vain kaksi pistettä, joten sarjanousu on viirupaitojen omissa käsissä. Nousukarsintasarjassa Reipas pelaa kolme ottelua. Vieraskentällä lahtelaiset kohtaavat JIPPOn ja KäPan. Kotiottelu ja mahdolliset nousujuhlat ovat Kisapuistossa päätöskierroksella FC Kiffeniä vastaan todennäköisesti 22.10., mutta ohjelma varmistetaan myöhemmin.

Reipas suoriutui runkosarjasta erittäin mallikkaasti ja teki muun muassa A-lohkossa kaikista eniten maaleja. Niistä saatiin iloita kotiyleisön edessä ja toivottavasti sama ilo jatkuu lokakuussa.

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu