Otteluraportti: tiukka vääntö Klubia vastaan päättyi pistejakoon

Reipas palasi tositoimiin pienen juhannustauon jälkeen eilen Kisapuiston illassa. Paussi oli tehnyt joukkueelle hyvää. Kentällä nähtiin pirteä ja rautainen Reipas, joka taisteli sarjataulukossa pari sijaa ylempää paikkaa pitävältä Klubi 04:lta tasapelin. Voittokin olisi ollut otettavissa. 

Jo ennakolta tiedettiin, että ottelu tulee tarjoamaan viihdettä yleisölle. Siitä piti huolen taistelupari Eetu Sassila (Reipas) – Olli Tynkkynen (Klubi 04) kentällä. Toinen pelasi luotettavalla taidolla ja toinen luotti enemmän suullisiin vahvuuksiin ja fyysiseen olemukseen. Kentältä poistuttiin kuitenkin karhunhalauksen saattelemana ystävyksinä ilman edes henkisiä naarmuja. Helsinkiläinen Klubi 04 on hyvä joukkue. Oli kunnia pelata nuoria pelaajia vastaan, jotka nälkäisesti halusivat haastaa kokeneemman vastustajan.

Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla Klubin nuoret ja taitavat jätkät tulivat kovaa. Reipas oli valmis, mutta meinasi silti jäädä iloisesti kirmaavan nuorison jalkoihin. Puolustuksen pelastukset ja ennen kaikkea maalivahti Juha Tuomen arvokkaat torjunnat pitivät Reippaan pelissä mukana. Tasainen puoliaika päättyi Reippaan 1-0 osumaan. Reipas teki legendaarisen pukukoppimaalin, kun Kasperi Heinonen ajoi sisään ja laukoi kierteisen matalan laukauksen tolppaan. Tomi Kult taisteli maalin edestä pallon verkon perukoille.

Toinen puoliaika oli toisaalta tasaisempi, mutta ailahtelevampaa peliä. Klubilla oli hyviä hyökkäyksiä, ja Reippaan oli pakko puolustaa johtoasemaansa tiiviisti. Reipas sai selkeästi enemmän paikkoja luotua kuin ensimmäisellä jaksolla. 

– Päästiin peliin paremmin mukaan, vaikka Klubi teki maalin (hienon), kommentoi tiukan päivätyön tehnyt Tuomi. 

Teemu Toukosella oli kaksi kertaa melkoinen namupaikka Klubin maalin edustalla. Karkkikaupassa oli näköjään käyty riittävästi, kun ensimmäistä kertaa tällä kaudella Toukosen ruuti oli märkää. Pelimiehen merkki on, että Toukonen pääsi heti maalintekopaikoille vaihdosta tultuaan. Kokonaisuutena Reippaalta hyvä, uhrautuva ja siten ehjä esitys. 

– Reipasta voi kehua kurinalaisesta puolustamisesta. Lopputulos 1-1 on pelitapahtumiin nähden oikeutettu, ottelun Pikku Hanhi – pelaajaksi valittu maalivahti tiivistää. 

Klubin nuoret lupaukset ansaitsevat kunnioituksen Lahdesta. Valoisa tulevaisuus edessä. Reipas on tositoimissa heti lauantaina Lappeenrannassa PEPOa vastaan. 

Ja Tynkkynen <3 (tämä sydän tulee Edulta). 

Seuraava kotipeli:
La 6.7. Lahden Reipas – NJS (Nurmijärvi)
17:00 Kisapuisto stadion 

 

Uutiset

Kaikki uutiset

Lahden Reipas pääsee takaisin Kisapuistoon

Tiedote: Kisapuiston käyttökielto

Reipas JäPS-47 PERUTTU

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla