Pepo Reippaan vieraaksi lauantaiaamuna

Reippaan kauteen valmistavat harjoitusottelut ovat lähteneet kiittettävästi käyntiin, varsinkin tulosten valossa. Ensimmäisessä harjoitusottelussa Reipas otti suvereenin 5-0 voiton FC Kuusysistä. Seuraavaksi saatiin astetta kovempi vastus ensi kaudella samassa lohkossa pelaavasta Mikkelin Pallo-Kissoista. Tasainen ottelu päättyi Reippaan 2-1 kotivoittoon. Reippaan molemmat maalit teki ikinuori Teemu Toukonen.

MiKP valmentaja Janne Moilanen analysoi Reippaan ja Mikkeliläisten kohtaamista seuraavasti: ”Ottelu oli hyvä tasainen fyysinen vääntö, jossa Reipas ansaitsi voittonsa. Aloitimme pelin erittäin vahvasti ja saimme siitä maalinkin palkinnoksi. Alun jälkeen peli tasoittui ja Reipas oli juurikin tuon 2-1 verran parempi joukkue tänään. Ottelu oli hyvä fyysinen vääntö meille. Nuoret saivat taas arvokkaita minuutteja jatkoa ajatellen ja tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.”

Lauantaina 23.2 viirupaitoijen vieraaksi saapuu PEPO Lappeenrannasta. Myös PEPO pelaa ensi kaudella samassa Kakkosen lohkossa. Kakkosen tasolle rutinoitunut PEPO on jälleen erinomainen mittari ja harjoitusvastus tulevaan kauteen valmistautuessa. Reippaalla ei ole juurikaan loukkaantumisia ja lauantain otteluun valmentaja Petri Järvisellä onkin käytettävissään ”täysi lappu”. 

Lahden Reipas – PEPO Mukkulan hallissa lauantaina 23.2 kello 10.00! Tervetuloa! 

PS. Tässä vaiheessa kautta grilli ei kuumene, mutta pelaajat ovat kuumina! 

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa

Otteluraportti: Lahden Reipas – JJK

Sarjakauden avaus lähestyy – jäljellä olevat harjoituspelit

Otteluraportti : Lahden Reipas – TamU

Kausikortti 2024

Reippaan tiedote Kisapuiston hankesuunnitelmaan

Kahdelle viirupaidalle liigasopimukset

Kausikortti x Jari Litmanen -kaulahuivi 65 €

Otteluraportti: Lahden Reipas – HJS