Reipas iloitteli Jokelan Kisan kumoon

Lahden Reipas oli oivassa vireessä Mukkulan torstaisessa kevätillassa. Reipas kaatoi Jokelan Kisan lukemin 7-1 (2-1).

Reippaan maaleista vastasi kahdesti osuneet Aaro Leutola,parhaan pelinsä viirupaidassa pelannut taskuraketti Miika Juven ja oivassa vireessä mylläävä target-kärki Anton Nieminen. Kerran verkkoa venytti kapteeni Edu Sassila, jonka maali ei kauneudellaan häikäissyt, mutta tahtoa sitäkin enemmän.

Ottelu alkoi tunnustelevissa merkeissä. Kotijoukkue oli lievästi niskan päällä, kunnes Joki iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Oikeasta laidasta lähetetty kierteinen keskitys löysi hyökkääjän otsaluun, joka napautti pallon hienosti takakulmaan.

Reipas ei vieraiden johtomaalista hätkähtänyt. Palloa maltettiin liikuttaa puolelta toiselle ja Joki joutui puolustamaan koko joukkueen voimin. Maltti tuotti tulosta, kun Juven rynnisti keskeltä läpi ja laittoi munkin kukkaroon. Ennen puoliaikaa kotijoukkue ennätti vielä johtoon, kun Aaro Leutola pisti pallon reppuun.

Toinen puoliaika oli sitten täysin Reippaan hallintaa. Komeimmista maaleista vastasivat Leutolan vapaapotkun verkkoon ohjannut Juven ja keskityksestä onnistunut Nieminen. Sassila osoitti kovaa tahtoa murjoessaan pallon maalin uuvuttavan taistelun päätteeksi. Loppunumerot tykitti Leutola. Reippaan seuraava koitos on helatorstaina, jolloin joukkue suuntaa Riihimäellä Ripsin vieraaksi.

Arvovaltainen raati valtsi pelin Hanheksi kevyellä jalalla liikkeellä olleen Miika Juvenin ja Pikkuhanheksi Apa Leutolan.

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves