Reipas kärsi viime hetken tappion

Lahden Reipas kohtasi toistamiseen harjoitusottelussa lappeenrantalaisen PEPOn, nyt vieraskentällä. PEPO vei tälläkin kertaa ottelun nimiinsä lukemin 3-2. Reippaan maaleista vastasivat Tomi Kult ja Roope Niskanen. Kotijoukkueelta osuivat Nuutti Toiviainen, Eelis Heimonen ja Leon Augusto.

Ottelun ensimmäinen jakso alkoi lappeenrantalaisten onnistumisilla. Peliä oli käyty noin kymmenen minuuttia, kun lahtelaistaustaisen Jerry Särkän kulmapotku löysi Nuutti Toiviaisen. Nuori toppari puski pallon maaliin ja kotijoukkueen 1-0-johtoon. Särkkä oli vasemman jalkansa kanssa myös muuten vaarallinen.

Ottelun edetessä nuori Reippaan ryhmä sai otetta pelistä. Jakson puolivälissä viirupaidat tasoittivat. Tomi Kult oli terävänä ja nosti pallon yli PEPO-vahti Anton Kylkilahden. Hetkeä myöhemmin lahtelaiset olivat vielä siirtyä johtoon, mutta Mikko Tuomen laukaus 20 metristä osui yläputkeen. Tauolle kuitenkin lähdettiin 1-1-lukemissa.

Reipas iski heti toisen jakson alkuun. Roope Niskanen vältti paitsioansan ja viimeisteli viirupaidat 2-1-johtoon ohi PEPO-vahti Miko Sederholmin. PEPO kuitenkin kuittasi välittömästi. Reipas ei saanut purettua lappeenrantalaisten prässiä vaan menettivät pallon ja lopulta Eelis Heimonen iski tolpan kautta ottelun tasoihin.

PEPO sai tasoitusosumasta virtaa ja painoi päälle koko loppujakson. Reipas pelasi uhrautuvasti ja puolustus blokkasi useita vaarallisia vetoja. Viirupaidat pitivät puolustuksen tiiviinä, joten kotijoukkue joutui ampumaan usein huonoista paikoista. Loppua kohden PEPO alkoi saada lisää painetta ja paikkoja.

Lopulta aivan jakson lopussa lahtelaispuolustus joutui repimään rangaistusalueella Markus Koistisen nurin ja pallo vietiin pilkulle. Leon Augusto ampui pilkun varmasti yläkulmaan ja siirsi PEPOn jälleen johtoon. Reipas ei saanut kiriään käyntiin ja näin ollen loppulukemiksi kirjattiin 3-2.

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu