Reipas tyylikkääseen vierasvoittoon

Viirupaidat vierailivat torstaina helteisessä Helsingissä, jossa vastaan asettui Club Latino Espanol. Ennakkoasetelma otteluun oli selkeä. CLE oli ennen lauantain kohtaamista onnistunut voittamaan vain yhden pelin ja Reipas taas ei ollut ennen lauantaita menettänyt yhtään pistettä. Eikä menettänyt lauantainakaan. Reipas voitti CLE:n 0-8.

CLE lähti peliin puolustusvoittoisella taktiikalla, Reippaan pitäessä palloa ja CLE:n hakiessa paikkoja vastahyökkäyksiin. Reippaan hyökkääjä Olli Tynkkynen iski alkutahdit Reippaan maalitehtailulle kahdella kauniilla maalilla. Tynkkynen teki toisella puoliajalla vielä yhden maalin. Reippaalta onnistui maalinteossa myös Reippaassa debytoinut Robin Saastamoinen, Markus Prami, Antti Hukka, Johannes Karjalainen ja Janne Hahl. 

Reippaan esitys oli rutinoitunut ja tyylikäs eikä se lähtenyt vastustajan koiruuksiin mukaan, vaan viirupaidat pitivät päät ammattimaisesti kylmänä ja laittoivat pallon nauramaan. 

Ottelun Pikkuhanhena palkittiin hattutempun tehnyt Tynkkynen.

Reipas piti voitolla paikan sarjakärjessä puhtaalla pelillä. Seuraavan kerran Reipas on tositoimissa jo tiistaina 19.6 kello 19.30 kun Kisapuistoon saapuu Töölön Taisto. 

 

 

 

 

Uutiset

Kaikki uutiset

Suojattu: Vieraspelireissu: Union Plaani – Reipas 22.8.

Ukko Pekka Derby: Reipas – Union Plaani | La 13.6. klo 16:30

Reipas-legenda Timo Kautonen on poissa

Reippaan joukkue kaudelle 2026 julkaistu

Otteluohjelma talteen

Infoa kausikorteista

Arkistojen aarteita: Haastattelussa Olli Heinonen

Joukkueen kuulumisia ja siirtouutisia

Mustaoranssia historiaa: Kausi alkaa

Harjoituspelit talvella 2026