Reippaan tiedote Kisapuiston hankesuunnitelmaan

Lahden Reipas on seurannut Kisapuistosta käytyä keskustelua ja Kakkosessa pelaavaan amatööriseuran, jonka päätulonlähde ovat ottelutapahtumat, on pakko ottaa tässä vaiheessa kantaa Lahden kaupungin hankesuunnitelmaan. Lahden Reipas yhtyy FC Lahden julkisuuteen toimittaneeseen vastineeseen ja samalla haluaa tuoda esiin Reippaan omaan toimintaansa vaikuttavat hankesuunnitelman epäjohdonmukaisuudet.

Nykyinen Kisapuiston pääkatsomo on tullut käyttöikänsä päähän jo viime vuosituhannella. Tämän jälkeen Kisapuistoa on paikkamaalailtu; aurinkokatsomo rakennettiin kattamattomana, keinonurmi asennettiin ilman riittävää joustokerrosta, eikä lämmityksenkään osalta kaikki menneet nappiin. Lisäksi valaistuksen sähkökaapit asennettiin peittämään suuren osan yleisön näköyhteyden tulostauluun. Lahden Reipas on silti kovalla talkootyöllä onnistunut viime vuosina rakentamaan Kisapuistoon yhteisöllisen ottelutapahtuman Kisapuiston ylesöpalvelujen, kuten esimerkiksi vessojen ja juoksevan veden puutteesta huolimatta.

Lahden Reippaalla oli suuret odotukset Kisapuiston pääkatsomohankkeen etenemisen johdosta, sillä Reippaassa uskottiin, että uusi katsomo antaa pienelle amatööriseuralle mahdollisuuden kehittyä ja ottaa seuraavan askeleen eteenpäin. Valitettavasti nykyinen hanke ei vastaa Reippaan tarpeita, eikä anna seuralle mahdollisuuksia kehittää toimintaansa seuraavalle tasolle.

FC Lahden ohella Lahden Reipas jakaa huolensa pääkatsomon tilojen riittämättömyydestä nykyjalkapalloon sekä yleisön että pelaajien osalta. Jotta Lahden Reippaan ottelutapahtumat ja pelaajien laadukas arki voitaisiin päivittää 2020-luvulle, on hankesuunnitelmaan lisättävä tilavarauksia seuraaville toiminnoille, jotka tämän hetkisestä suunnitelmasta puuttuvat.

Pohjakerrokseen kaavailluista pukuhuonetiloissa ei ole otettu huomioon sitä, että Kakkosen pelien aikana alueella tulee varmasti olemaan myös muuta käyttöä, jolloin katsomoon sijoitetut pukuhuonetilat loppuvat yhtä lailla kesken kuin FC Lahtikin on tuonut asian julki. Lisäksi kolme erotuomaritilaa on riittämätön määrä, mikäli katsomon pukuhuonetiloja käyttää esimerkiksi kahden perättäisen pelin erotuomaristot, joissa on eri sukupuolia molemmissa kolmikoissa. Tämä on erittäin yleistä alemmilla sarjatasoilla, että kaikki tuomarit eivät ole samaa sukupuolta.

Lisäksi katsomon pohjakerrokseen olisi hyvä sijoittaa hieman varastotilaa, johon esimerkiksi Lahden Reipas voisi sijoittaa harjoituksissa ja peleissä käyttämiään palloja, liivejä ja muita harjoitteluun vaadittavia tavaroita, jotka on hyvä pitää lämpimässä. Nykyisin Lahden Reipas on vuokrannut Kisapuistoon omalla kustannuksellaan rakennustyömaakontin, jossa seura säilyttää harjoitusvälineistöä. Käytännöllisistä syistä nämä tilat olisi hyvä sijoittaa mahdollisimman lähelle kenttää ja pukuhuoneita.

Pukuhuoneiden yhteydestä puuttuu myös tilavaraus pelaajien venyttelyyn soveltuvasta tilasta. Monen suomalaisen kentän ongelmana on ollut näiden tilojen puuttuminen. Nykyisellään pelaajat joutuvat tukkimaan käytävien lattiat, jolloin myös muiden ihmisten kulku hankaloituu. Ihanteellista olisi, että pohjakerroksesta varattaisiin tilat myös otteluun ja harjoituksiin valmistautumiseen ja sitä tukevaan toimintaan esimerkiksi myös kuntopyörien osalta.

Reipasta huolettaa myös pohjakerroksen yleisötilojen riittämättömyys. Hankesuunnitelmassa esitetyt tilavaraukset ovat riittämättömät myös Lahden Reippaan tämän hetkiseen tarpeeseen, sillä kevyt kate toimii huonosti Suomessa, jossa sää ja tuuli voivat olla erittäin kylmiä. Tilavaraus on vielä tehty Vesijärven tuulen puolelle. Lisäksi kenttien yhteinen alue ei mahdollista kahta maksullista samanaikaista tai ilmaista ja maksullista samanaikaista tapahtumaa, jolloin ennestään niukoista pelivuoroista karsiutuu kaikilta seuroilta, sekä pesäpallon että jalkapallon puolelta, pois paljon mahdollisia aikoja. Myös yleisön WC-tilat ovat mitoitukseltaan riittämättömät.

Toisesta kerroksesta puolestaan puuttuu selvä tilavaraus kuuluttamolle, johon tulisi mahtua noin kolmesta kuuteen henkilöä tilastointia ja muita pakollisia asioita varten. Lisäksi taktisten kameroiden paikat niin harjoitteluun kuin peleihin olisi hyvä miettiä, sillä kamerat eivät voi olla yleisön seassa ja kymmenen asteen kulma on riittämätön. FC Lahden ohella myös Reipas tarvitsisi lämmintä tilaa, sillä nousun sattuessa myös Reippaan olosuhdevaatimukset ja tarpeet kasvavat. Nykyinen kylmä tila ei tue kovinkaan hyvin Reippaan mahdollisuutta kasvaa. Nykyisellään Reipas ei kykene resursseillaan tarjoamaan yleisölleen VIP-palveluita, mutta seuran kasvaessa ja kehittyessä myös Reipas voi kyetä maksamaan tiloista järkeväntasoista vuokraa kaupungille.

Reippaan noustessa ylemmälle sarjatasolle, joutuu seura samojen ongelmien eteen kuin FC Lahtikin. Turvallisuuden ja vieraskannattajien sijoittaminen voi olla ongelma jo Kakkosessa, mutta sarjatasoa ylempänä se on jo vaatimus. Nykyisen hankesuunnitelman toteutuessa sellaisenaan Reipas ei kykenisi ottamaan vastaan sarjanousua olosuhteiden takia, vaikka taloudelliset edellytykset sille olisi. Nykyinen hankesuunnitelma soveltuu heikosti myös Kakkosen tasolla ottelutapahtumien järjestämiseen, sillä Reippaan on tarjottava yleisöpalveluita myös aurinkokatsomon puolella, joka vaatii seuran jäsenistöltä venymistä.

Pelkona Reippaalla on se, että kustannukset kentän käytöstä nousevat, mutta mahdollisuudet järjestää entistä parempi yleisökokemus ei parane samassa suhteessa. Seuralle tämä tarkoittaa pahimmiltaan lopulta toiminnan supistamista, jolloin nuorten lahtelaispelaajien matka kohti ammattilaisuutta menettää yhden oleellisen portaan. Siksi toivomme, että hankesuunnitelmassa otetaan huomioon FC Lahden ja Lahden Reippaan huolet.

Lahden Reipas Ry:n hallitus

Lisätiedot

Mike Suviranta, puheenjohtaja
puhelin 0400496293

Uutiset

Kaikki uutiset

Toimisto suljettu hiihtojen ajaksi

Otteluraportti : Lahden Reipas – TamU

Kausikortti 2024

Kahdelle viirupaidalle liigasopimukset

Kausikortti x Jari Litmanen -kaulahuivi 65 €

Otteluraportti: Lahden Reipas – HJS

Olli Tynkkynen siirtyy toisiin tehtäviin

Kauden päättäjäiset 2023

Otteluraportti: Rops – Lahden Reipas

Otteluennakko: RoPS – Lahden Reipas