Talvikauden summaus

Lahden Reipas lähtee alkavaan kauteen tavoitteenaan sijoittua Kakkosen A-lohkossa kolmen parhaan joukkoon. Reipas on myös linjannut perinteiden velvoittamana, että se haluaa voittaa Suomen Cupin. Talvikausi on nyt takana ja Reipas on valmis taistelemaan tavoitteidensa eteen.

Talven haasteita

Sydäntalvi oli Lahden Reippaan kannalta haastava. Korona-aalto kiusasi milloin viirupaitoja, milloin sovittuja harjoitusvastustajia. Harjoitusottelut pääsivät lopulta alkamaan tammikuun lopussa samaan lohkoon Ykkösestä tippunutta JIPPOa vastaan. Reipas nitisti 3-1-voiton heti alkajaisiksi.

Heti ensimmäisestä ottelusta alkaen on pelaamisessa näkynyt punainen lanka. Reipas haluaa prässätä aggressiivisesti ylhäältä ja saada pallonriistoja. Pallonriisto syvällä vastustajan alueella on usein itsessään maalipaikka. Taktiikka oli toimia myös liigaseura FC Lahtea vastaan viikkoa myöhemmin. Reipas meni ottelussa johtoon, mutta FC Lahti kairasi lopulta voiton.

Helmikuussa ja maaliskuussa Reipas kohtasi muita Kakkosen seuroja ja napsi voitot samassa lohkossa pelaavista PeKasta ja Atlantiksesta. Naapurilohkon kestomenestyjiä FC Vaajakoskea ja Hämeenlinnan Jalkapalloseuraa vastaan Reipas kärsi niukat tappiot, mutta oli kuitenkin molemmissa otteluissa hyvin mukana. Vielä ennen kauden alkua Reipas kaatoi Kisapuistossa FC Futuran. Laajasta ja tasaisesta materiaalista kertoo se, että Reipas pyöräytti ensimmäisen nelivitosen jälkeen täyden vaihtoruletin ja kykeni siitä huolimatta hallitsemaan kenttätapahtumia.

Talvikaudella Reipas pelasi myös yhden virallisen ottelun. Suomen Cupin kolmannelta kierrokselta lahtelaisryhmä eteni hallitusti jatkoon. Reipas iski vierasottelussa FC Vaajakoskea vastaan kolmesti ja piti omassa päässä nollat. Näin ollen viirupaidat etenivät neljännelle kierrokselle.

Kautosen alaisuudessa tulosta

Reippaan valmennustiimi on säilynyt ennallaan viime kaudesta. Päävalmentajana jatkaa seuralegenda Tommi Kautonen. Hänellä on apunaan Tommi Vartiainen ja maalivahtivalmentaja Petri Haapsaari. Kautosen apuna on myös toinen seuralegenda Jari Litmanen, jonka vinkit treenikentällä nostavat jokaisen tasoa. Joukkueen huoltajana jatkaa Martti Vekkeli ja joukkueenjohtajana toimii Ville Karlsson.

Reippaan miehistö menetti viime kauden päätteeksi jälleen paljon kokemusta. Kokenut Jussi Hauhia vaihtoi Jalkarannan Palloseuraan ja kolmannen polven Reipas-legenda Kasperi Heinonen suuntasi pääkaupunkiseudulle. Myös lahtelaisen jalkapalloilun moderni ikoni Tom Hellqvist päätti värikkään uransa, tällä kertaa oikeasti.

Joukkue

Joukkueen tärkeimmät tukipilarit kapteeni Mikko Tuomi ja uuden kevään löytänyt Janne Hahl jatkavat. Kaksikko muodostaa myös nuoren joukkueen henkistä selkärankaa kokemuksen tuomalla varmuudella. Myös viime kaudella loistaneet Miska Verkko, Tapio Torpo ja Ville Jokela jatkavat viirupaidoissa. He muodostavat joukkueen rungon.

Reipas oli siirtomarkkinoilla talvella voittajien puolella. Entinen liigapelaaja Masa Malen palasi Lahteen FC Vaajakoskesta ja pukee tulevalla kaudella Reippaan paidan päällensä. Turkista viirupaitaan palasi keskikentän työmyyrä Onuray Köse. Ykkösessä kovaa jälkeä tehnyt Joona Tapani ja liigassa viime kaudella pelannut Lassi Forss siirtyivät myös Reippaaseen.

Reippaan hyökkäys vahvistui Tim Martisella. Paikalliskilpailija FC Kuusysistä Reippaaseen vaihtoi yksi talven kovista nimistä. Lirinis Haziri on tehnyt Kolmosessa kovaa jälkeä ja sama tahti on jatkunut myös harjoitusotteluissa.

Viirupaitojen maalinsuulla on tapahtunut suurimmat muutokset. Joona Halla siirtyi Ruotsiin ja seurajohtaja Olli Tynkkynen joutui laittamaan ostohousut jalkaan. Hämeenlinnassa pelannut Lauri Inkeroinen tuli lainalle ja Tynkkynen hommasi pelaajalisenssin myös Petri Haapsaarelle. Seuramoguli Tynkkynen vihjasi vielä uudesta maalivahdista ennen kauden alkua.

Nuorista pelaajista lopullista läpimurtoa voidaan kesällä odottaa Topias Inkiseltä, Tuomas Kautoselta ja Roope Niskaselta. Gullit Zolameso on pysynyt talven aikana ehjänä, joten laitaväkkärä tulee viihdyttämään lahtelaisia kesällä. Asaad Babikerin nopeus yllättää tänäkin kesänä vastustajien puolustajia.

Kausi alkaa

Reipas pelaa tänäkin vuonna Kisapuistossa. Perinteiden velvoittamana viirupaidat haluavat viihdyttää ja luoda kaupunkikulttuuria lahtelaisilta lahtelaisille. Tervetuloa viihtymään Kisapuistoon.

Sarjakausi avataan lauantaina 30.4. klo 14.00 ottelulla FC LaPaa vastaan. Suomen Cupin herkuttelua on luvassa tiistaina 3.5. klo 19.00 rakkaan vastustajan FC Lahden kanssa. Molemmat ottelut pelataan Kisapuistossa.

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluraportti: Tärkeä kotivoitto Kiffenistä

Otteluennakko: Suuria pisteitä jaossa Kisapuistossa

Otteluraportti: Tennislukemat Lappeenrannassa

Otteluennakko: Jatkuuko kiito Lappeenrannassa?

Otteluraportti: Voitto varmisti paikan neljän kärjessä

Otteluennakko: Huippufutista kaikelle kansalle

In Memoriam Juha Peltomaa

Otteluraportti: Maalihanat auki Helsingissä

Otteluennakko: Marginaalien ilta tulossa Helsingissä

Otteluraportti: Sarjakärki kaatui!