Valmennustiimi vuodelle 2023 on nimetty

Jalkapallon miesten Kakkosessa pelaava Lahden Reipas on nimittänyt päävalmentajan kaudelle 2023. Päävalmentajana jatkaa Tommi Kautonen, joka on valmentanut Reipasta pian jo kaksi kautta.
Reippaan valmennustiimissä jatkavat myös apuvalmentaja Tommi Vartiainen ja maalivahtivalmentaja Petri Haapsaari. Huoltajana toimii jatkossakin Martti Vekkeli.

Reipas on ottanut paikkansa sarjan kärkikastissa. Runkosarjaa on tällä hetkellä jäljellä yhden ottelun verran ja sen jälkeen joukkue pelaa nousukarsintasarjan.  Lopullinen sijoitus tiedetään lokakuussa.
Päävalmentajana jatkaminen tuntuu Kautosesta erittäin hienolta. Koko taustaryhmä ansaitsee Kautoselta kiitoksia. Niin huolto kuin valmenus toimivat.

– Meillä on erinomainen tekemisen meininki ja hyvä henki. Se on yksi suuri tekijä, miksi jatkan mielelläni roolissani, Kautonen kommentoi.

Kautonen on nauttinut tekemisestä joukkueen kanssa ja koko toimintaympäristöstä. Joukkue on onnistunut hyvin ja samalla tiellä on helppo jatkaa. Tiimi on osoittautunut toimivaksi. Kaudella 2021 Reipas sijoittui neljänneksi ja vähintään yhtä hyvää on odotettavissa tänä vuonna.

Tommi Kautonen on tehnyt pitkän pelaajauran Veikkausliigassa ja pelannut myös Suomen A-maajoukkueessa. Kautonen on Reippaan kasvatti ja toiminut valmentajana juniorijoukkueissa, Suomen U21 maajoukkueessa sekä Veikkausliigassa.

Kisapuistossa tullaan näkemään vielä ainakin yksi kotiottelu. Kausi paketoidaan kaikille avoimiin päättäjäisiin lauantaina 29.10. Malskilla Ant Brewssa.

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves