Otteluennakko: Aikainen lintu madon nappaa

Lahden Reipas palaa jälleen Kakkosen otteluiden pariin ja vuorossa on ensimmäinen vierasottelu Kakkosessa. Viirupaidat matkaavat lauantaina Klaukkalaan. Reipasta isännöi Nurmijärven Jalkapalloseura.

Reipas sai lentävän lähdön Kakkoseen avauskierroksella Kisapuistossa. Viirupaidat pyörittelivät peliä ensimmäisellä jaksolla ja vastustaja FC LaPan puolustuksessa meininki muistuttikin entisaikojen menoa Teerijärven Kesoililla. Lopulta Reipas nappasi 7-3-voiton. FC Lahti -laina Berat Köse osui kahdesti, kuten myös Gullit Zolameso ja Tim Martinen. Kapteenistoon kuuluva Janne Hahl iski myös kauden avausosumansa.

Kakkosen avauksen jälkeen Reipas kohtasi Suomen Cupissa FC Lahden. Reipas laittoi ensimmäisellä jaksolla liigajoukkueen tiukoille, mutta toisella jaksolla liigan ja Kakkosen erot näkyivät. Lopulta Lahti voitti ottelun lukemin 5-0 ja eteni jatkokierroksille. Cup laittoi otteluohjelmaa hieman uusiksi, sillä viime lauantaina Reipas sai huilivuoron Pallokerho Keski-Uusimaan pelattua oman Cup-ottelunsa.

Klaukkalaan Reipas lähtee hakemaan toista voittoa, joka nostaisi viirupaidat jälleen lohkon kärkipaikalle. Ottelun aikainen aloitusajankohta asettaa pieniä haasteita, mutta onneksi Reippaasta löytyy myös aamuvirkkuja. Alkukauden onnistumiset ovat ruokkineet joukkueen itseluottamusta ja sen päälle on hyvä rakentaa menestystä.

Kotijoukkue Nurmijärven Jalkapalloseura on ehtinyt pelaamaan Kakkosessa jo kaksi ottelua. Avauskierroksella NJS nappasi 2-0-voiton Atlantis FC:stä. Eetu Sankkinen ja Matti Kaipio osuivat maalipuiden väliin. Edellisessä ottelussa klaukkalalaiset kärsivät puolestaan 3-0-tappion FC Kiffenille.

NJS on vuosittain ollut nuori ja yllätysvalmis nippu, mutta nuori joukkue on kärsinyt otteiden epätasaisuudesta. Nyt joukkue on taas vuoden vanhempi ja talvikaudella se menetti runkopelaajistaan vain Miro Salmisen ja Otso Knuuttilan. NJS:n hyvä juniorityö tuottaa kuitenkin uusia tähtiä, jotka voivat syttyä koska tahansa. Yksi klaukkalalaisten nuorista pelaajista, Janar Georg saa nyt entistä suurempaa vastuuta joukkueen hyökkäyspäässä. Georg tekee paljon töitä laajalla säteellä, joten viirupaidat saavat olla tarkkana muun muassa hänen kanssaan.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa Klaukkalassa myös alkukaudella. Sakari Jokinen vei Reippaan johtoon, mutta Georg tasoitti ottelun vartti ennen loppua. Lisäajalla Kaipion vapaapotku upposi Reippaan maaliin ja NJS voitti ottelun 2-1. Kotiottelussa Reipas nappasi 2-0-voiton Tomi Kultin ja Berat Kösen osumilla. Reipas hakee jälleen voittoa, mutta helpolla se ei tule, kuten edelliset vuodet ovat osoittaneet.

NJS – Lahden Reipas
la 14.5. klo 12.30
Klaukkala TN 

Seuraava kotiottelu la 21.5. klo 17.

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves