Otteluennakko: Historia on Reippaan puolella

Tiistaina on suuri päivä lahtelaisessa jalkapallossa. Suomen nuorimmassa oikeassa kaupungissa, 1905 perustetussa kaupungissa jakaudutaan päiväksi meihin ja teihin. Pelataan paikallisottelu ja kaupungin herruus on jaossa. Lahden Reipas saa Suomen Cupin neljännellä kierroksella vastaansa Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden. Tiistaina kaupungin kadut hiljenevät ja Kisapuisto täyttyy. Otteluisännyydestä vastaa Toolpoint.

Lahden Reipas avasi Kakkosen kautensa vappuaattona maali-iloittelulla. Sarjanousija FC LaPa kaatui Kisapuistossa 7-3-lukemin. Viirupaidat iskivät avausjaksolla viisi osumaa ja ratkaisivat ottelun. Toisella jaksolla myös LaPa osui maalipuiden väliin kolmesti. Reippaan osumista vastasivat kahdesti osuneet Tim Martinen, Gullit Zolameso ja FC Lahti -laina Berat Köse. Myös Janne Hahl kirjautti itsensä maalintekijöiden listaan.

Reippaan perinteet velvoittavat Suomen Cup -menestystä, eikä joukkue jättänyt kolmannella kierroksella mitään sattuman varaan. FC Vaajakoski kaatui vieraskentällä hallitun esityksen jälkeen lukemin 3-0. Zolameso ja Martinen onnistuivat myös Vaajakoskea vastaan maalinteossa. Samaa on odotettavissa myös tiistaina.

Vierasjoukkue FC Lahti on aloittanut liigassa odotuksiin nähden alakanttiin. Joukkue on kyennyt voittamaan vain Helsingin IFK:n. Lahti ei ole tehnyt vielä Lahdessa pelatuissa otteluissa maaliakaan. HIFK-vierasottelun maaleista vastasivat Chinedu Geoffrey, Macoumba Kandji ja Altin Zeqiri. Perjantaina FC Lahti kärsi 2-0-tappion FC Honkaa vastaan Hiihtiksellä.

Cupissa Lahti selviytyi neljännelle kierrokselle kaadettuaan Kuopion Elon 6-0. Kandji osui kahdesti ja maalin makuun pääsivät myös Geoffrey, Arlind Sejdiu, Pyry Lampinen ja Matti Klinga. Lahden hyökkäyspäässä on Sejdiun ja Zeqirin lisäksi taitoa Albion Ademin muodossa. Lainalla Ruotsissa oleva Ademi ei ole vielä aivan päässyt huippuvireeseen, mutta Reippaan puolustus joutuu silti ottamaan hänet tarkasti. Viirupaidat saavat olla myös tarkkoina nuoren Lampisen kanssa, joka paikan saatuaan on tehokas.

FC Lahti teki puolustuspäähän paniikkihankinnan juuri ennen tiistain Cup-koitosta. Brassitoppari Alan Henrique siirtyi Maarianhaminasta Lahteen. Henrique ja muu Lahden puolustus joutuu olemaan koko ottelun tarkkana Reippaan taitavien ja sähäköiden Tim Martisen, Gullit Zolameson ja Lirinis Hazirin kanssa.

Joukkueet ovat historian saatossa kohdanneet toisensa vain harjoitusotteluissa. Reipas on tehnyt jokaisessa ottelussa avausmaalin, mutta voittoon asti se on riittänyt vain kerran. Lahti on voittanut kolmesta ottelusta kaksi. Tänä talvena Lirinis Haziri vei viirupaidat johtoon, mutta liigajoukkue osui lopulta neljästi ottelun lopussa. Nuori keskikenttämies Eemeli Virta tasoitti ja yksi maaleista merkattiin Reippaan omaksi. Muista maaleista vastasivat Geoffrey ja laitaväkkärä Loorents Hertsi.

Reippaan Cup-historia on komeaa luettavaa. Viirupaidat ovat pelanneet komeat 145 Cup-taistoa. Voittoja Reipas on juhlinut komeat 106 kertaa. Tasapelejä on kertynyt neljä. Maaleja viirupaidat ovat iskeneet 460. Ensimmäisen kerran Reipas pelasi Suomen Cupissa paikallisottelun heti ensimmäisenä vuonna, kun Reipas osallistui Cup-kilpailuun vuonna 1956. Tuolloin Lahden Pallo-Miehet kaatui lukemin 5-1. Reipas on myös kohdannut paikallisvastustajat Sampon, Sorvalin Veikot, Lahden Palloseuran ja FC Kuusysin. Suurimmasta osasta otteluista on ollut tuloksena Reippaan voitto.

Reipas on myös kaikkien aikojen kolmanneksi menestynein Cup-seura. Seitsemän mestaruutta ja kymmenen finaalipaikkaa puhuvat puolestaan. Myös kaikkien aikojen pisin voittoputki, 31 tappiotonta ottelua ja viisi mestaruutta ovat Reippaan nimissä. FC Lahdella finaalipaikkoja on yksi. Vaikka edellisestä mestaruudesta on jo hieman aikaa, tavoittelee Reipas tänäkin vuonna Cup-pystiä ja kaupungin herruutta.

Kaikki Reippaan riveissä Suomen Cupin mestaruuden voittaneet pelaajat saavat otteluun ilmaisen sisäänpääsyn. Timo Kautonen on ollut voittamassa kaikkia Reippaan Cup-mestaruuksia ja hän on kilpailun kaikkien aikojen menestynein pelaaja. Saako Tilli Kautonen ja muut Reippaan takavuosien sankarit uutta seuraa mestareiden listaan ja eteneekö Reipas tänä vuonna päätyyn asti?

Suomen Cup 4. kierros
Lahden Reipas – FC Lahti
ti 3.5. klo 19.00 Kisapuisto stadion
Otteluisäntänä Toolpoint
Tapahtuma Facebookissa.

Liput 10 euroa.
Vapaa pääsy: alle 12-vuotiaat, FC Reippaan juniorikortin haltijat, Reippaan paidassa Cup-mestaruuden voittaneet

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluraportti: Voittaminen kuuluu sanavarastoon

Otteluennakko: Kotona vastassa PPJ

Viipurin Reipas vuonna 1931

Otteluraportti: Kolme pistettä rakeiden keskeltä

Otteluennakko: Aikainen lintu madon nappaa

Otteluraportti: Kuuma ilta Kisapuistossa

Otteluraportti: Vapputunnelmaa ja ämpärikaupalla maaleja

Otteluennakko: Sarja-avaus kotona

Talvikauden summaus

Otteluraportti: Reipas – Futura