Otteluennakko: Nousukarsinta alkaa

Lauantai on pelipäivä ja Lahden Reipas pelaa nousun kannalta erittäin tärkeän ottelun. Reipas matkaa Joensuuhun, jossa Eliel Saarisen Reippaan logosta tuttua muotokieltä edustava kaupungintalo vartioi Pielisjokea. Vastaan asettuu nousukarsintasarjaa johtava JIPPO.

Lahden Reipas nappasi loistavat lähtöasetelmat nousukarsintasarjaan kaatamalla runkosarjan viimeisellä kierroksella tyylipuhtaasti vieraskentällä Kuopion Palloseuran Akatemian lukemin 3–0. Gullit Zolameso osui kahdesti ja Lirinis Haziri auttoi yhdellä maalillaan. Voitto nosti Reippaan kahden pisteen päähän kärjestä kolmannelle sijalle.

Nousukarsinnassa kohtaavat A-lohkon neljä parasta joukkuetta ja kärkikolmikko on erittäin tiivis. Voittamalla jäljellä olevat kolme ottelua, nousee Reipas varmasti, sillä sarjanousu on viirupaitojen omissa käsissä. Reipas on pelannut tähän mennessä loistavan syksyn ja on tehnyt kaikista Kakkosen joukkueista toiseksi eniten maaleja. Myös oma pää on pysynyt puhtaana perättäiset kuusi ottelua, yhteensä jo liki 600 minuuttia. Viirupaitojen edellinen tappio on tullut elokuun puolivälissä, joten asetelmat nousukarsintaan ovat kutkuttavat.

Kotijoukkue JIPPO sai torjuntavoiton runkosarjan viimeiseltä kierrokselta, kun se tasasi pisteet Käpylän Pallon kanssa Mehtimäellä Joensuussa. Näin ollen joensuulaiset pääsevät nousukarsintasarjaan piikkipaikalta, mutta ero Reippaaseen ja KäPaan on pieni. KäPa-ottelussa joensuulaisten ainoan osuman iski Lari Liukkonen.

JIPPOn menestys on nojannut tällä kaudella tiiviiseen ja kollektiiviseen puolustukseen. Joukkue päästi runkosarjassa vähiten maaleja. Maalivahti Pyry Piirainen on toiminut puolustuksen viimeisenä lukkona. Maajoukkueessakin esiintynyt kokenut laitapuolustaja Timo Tahvanainen tukee puolustuksesta hyökkäyksiä ja hänen rajaheittonsa ovat erikoistilanteita. Topparipari Jens Harju – Victor de Paula on esiintynyt varmasti läpi kauden, mutta Reipas-ottelussa Jens Harju on pelikiellossa ja JIPPO joutuu miettimään toista ratkaisua. Myös Harjua kauden aikana muutamaan kertaan tuurannut Topi Kela on pelikiellossa.

JIPPOn hyökkäys on lahtelaisten tapaan vaarallinen. Liigassakin pelannut Toni Tahvanainen on monipuolinen ja monikäyttöinen pelaaja. Tahvanainen on viimeistellyt tällä kaudella jo yhdeksän maalia. JIPPOn sisäistä maalipörssiä johtaa silti nuori Miro Turunen, joka voitti A-lohkon runkosarjan maalintekijätilaston 15 maalillaan.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo kolmesti. Talven harjoitusottelussa Reipas nappasi Mukkulassa 3–1-voiton Topias Inkisen, Asaad Babikerin ja Lirinis Hazirin osumilla. Joensuulaisten maalista vastasi Santeri Saarenkunnas. Kesäkuun Joensuussa pelatussa sarjaottelussa JIPPO puolestaan veti pidemmän korren lukemin 2–1. Niko Niemeläinen ja Miro Turunen toimivat kotijoukkueen maalipyssyinä, viirupaitojen ainokaisen iski Gullit Zolameso.

Elokuun lopussa Kisapuistossa joukkueiden välillä nähtiin jännitysnäytelmä. Reipas painoi koko ottelun päälle ja oli useita kertoja erittäin lähellä maalintekoa. JIPPO kesti ja kesti kerta toisensa jälkeen. Lisäajalla JIPPO sai paikkansa, mutta Anton Munukka venyi paraatipelastukseen ja lisäajan seitsemännellä minuutilla Joona Tapani ohjasi Daniel Koskipalon kovan syötön verkkoon räjäyttäen Kisapuiston yleisön. Samanlaista venymistä viirupaidat tarvitsevat lauantaina myös Joensuussa, sillä tappio tekisi lahtelaisten noususta hieman haastavampaa. Voitto puolestaan antaisi Reippaalle erittäin hyvät asetelmat nousua ajatellen.

Kumman kantti kestää paremmin Pohjois-Karjalan syksyisessä viimassa?

JIPPO – Lahden Reipas
la 8.10. klo 14.00
Joensuu, Mehtimäki

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa

Otteluraportti: Lahden Reipas – JJK

Sarjakauden avaus lähestyy – jäljellä olevat harjoituspelit

Otteluraportti : Lahden Reipas – TamU

Kausikortti 2024

Reippaan tiedote Kisapuiston hankesuunnitelmaan

Kahdelle viirupaidalle liigasopimukset

Kausikortti x Jari Litmanen -kaulahuivi 65 €

Otteluraportti: Lahden Reipas – HJS