Otteluennakko: Sikajuhlat nyt!

Lahden Reippaan härkäviikko jatkuu lauantaina perinteisten Sikajuhlien merkeissä. Lahtelaisen jalkapalloyleisön lisäksi vieraaksi saapuu Pallokerho Keski-Uusimaa. Ota kaverisi mukaan ja saavu kannustamaan Reipas voittoon ja maistamaan Maatila Liha-Merosen maukasta possua.

Reipas on ehtinyt tällä viikolla kaatamaan kuopiolaisen KuFun jo kahdesti. Maanantaina viirupaidat nousivat 2-0-tappiolta 4-2-voittoon. Keskiviikon kotipelissä Reipas nousi jälleen tappioasemasta voittoon, mutta tällä kertaa loppulukemiksi kirjattiin 2-1. Berat Köse iski molemmissa otteluissa tasoitusosuman, jonka lisäksi keskikenttätaituri teki vielä tärkeän kavennusosuman maanantain ottelussa. Myös Asaad Babiker osui maanantain ottelussa kahdesti ja keskiviikkona maalitilinsä avasi puolustaja Tapio Torpo. Kaksi kovaa voittoa nostivatkin Reippaan Kakkosen A-lohkossa jo neljänneksi.

Jo keskiviikon ottelussa väsymys alkoi painaa pelaajien jaloissa. Lauantain ottelussa luvassa on samankaltaista taistelufutista, sillä viirupaitojen kapea rinki ei mahdollista täydellistä kierrättämistä. Toisaalta Reipas on osoittanut tällä kaudella taistelutahtoa ja joukkue onkin noussut usein väsyneenä taistelemaan voitosta. Myös kotiyleisön tuki antaa pelaajille lisävirtaa.

Vierailija Pallokerho Keski-Uusimaa on saanut levätä koko kuluvan viikon. Sarjajumbona oleva joukkue saalisti viime lauantaina kauden toisen voittonsa, kun PK-KU kaatoi kotikentällään Nurmijärven Jalkapaloseuran lukemin 3-1. NJS meni johtoon, mutta PK-KU:n Sebastian Kamara, Richard Tiberi ja Hugo Toivonen osuivat maalipuiden väliin. Voitto nosti PK-KU:n seitsemään pisteeseen, mutta sarjasijoitus keravalaisilla on yhä viimeinen.

Sarjasijoituksesta huolimatta PK-KU on vaarallinen joukkue täynnä hyviä yksilöitä. Edellisen ottelun maalintekijöiden lisäksi keravalaisten maalilla torjuu kookas Robin Källman. Myös kauden kynnyksellä Kerhon riveihin liittynyt Benjamin Dahlström on kova tekijä Kakkosessa, kuten myös ovela Martin Salin. Erittäin nuori Hugo Toivonen on iskenyt jo kolme osumaa tämän kauden Kakkosessa. Valmentaja Rami Hakanpää osaa piiskata nuoren ryhmänsä taistelemaan loppuun asti.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tänä vuonna. Huhtikuisessa harjoitusottelussa Reipas nappasi 3-1-kotivoiton Tomi Kultin osuessa kahdesti. Vierailijoiden lupaava Sebastian Kamara iski PK-KU:n ainokaisen. Sarja-avauksessa joukkueet mittelivät paremmuudestaan puolestaan Keravalla. Tuolloin tiukan pelin päätteeksi pisteet matkasivat Lahteen Miska Verkon puskumaalilla.

Kuinka Reipas kestää viikon rasitukset? Kumpi maistuu paremmalta, Merosen possu vai Reippaan voitto?

SIKAJUHLAT
Lahden Reipas – PK-KU 
la 14.8. klo 15.00 Kisapuisto stadion
Livestriimi: ess.fi (€)

 

 

Uutiset

Kaikki uutiset

Raportti: Reipas – JJK

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves