Otteluennakko: Tasapisteistä lähdetään

Lauantai on pelipäivä ja Kisapuisto täyttyy jalkapallosta. Lahden Reipas kohtaa Kakkosen A-lohkon ottelussa helsinkiläisen Käpylän Pallon. Joukkueet ovat sarjataulukossa tasapisteissä, mutta viirupaidat ovat kakkossijalla maalieron turvin.

Lahden Reipas on hyvässä vireessä. Viirupaidat ovat pelanneet jo viisi tappiotonta ottelua, joissa kaikissa se on tehnyt vähintään kolme maalia. Viime perjantaina Reipas haki pisteet kaatamalla vieraskentällä PPJ:n lukemin 3-0. Reipas hallitsi näennäisesti ensimmäistä jaksoa ja ratkaisi ottelun toisen jakson puolivälissä. Anton Munukka torjui rangaistuspotkun ja heti perään Tim Martinen ja Asaad Babiker iskivät maalit mieheen. Martinen katkaisi PPJ:n selkärangan toisella osumallaan kymmenen minuuttia ennen loppua.

Reipas on mättänyt eniten osumia A-lohkossa. Kun otteluita on takana 14, on maaleja syntynyt huimat 38. Martinen ja Gullit Zolameso ovat osuneet kuudesti, kuten myös Lahdesta Järvenpäähän siirtynyt Berat Köse. Viime ottelussa Reipas sai myös puolustuspelin toimimaan, sillä PPJ:llä ei juuri maalipaikkoja ollut. Siitä on hyvä jatkaa myös lauantain kamppailuun.

Vierailija Käpylän Pallo on sarjassa kolmantena tasapisteissä Reippaan kanssa. KäPa on kuitenkin pelannut kaksi ottelua Reipasta vähemmän. Edellisellä kierroksella se kaatoi kotikentällään 8-0-murskalukemin FC LaPan. Mikael Pulkkinen osui kahdesti. Maalin makuun pääsivät myös Samir Kantelinen, Marius Söderbäck, Iiro Kärsämä ja Joonas Kekarainen. Lisäksi kaksi osumaa merkattiin lappeenrantalaisten omiksi maaleiksi.

Käpyläläisten hyökkäyskalusto on kova. Reippaan paidassakin maalannut Kristian Yli-Hietanen on iskenyt seitsemän osumaa. Hän oli edellisessä ottelussa pelikiellossa, mutta pelikielto on nyt kärsitty. Edellisessä ottelussa kertaalleen osuneen Kärsämän maalisarake näyttää kuutta osumaa. Nuori Onni Viljamaa puolestaan kuuluu ikäluokkansa maajoukkueeseen.

KäPan vire on vielä Reipastakin hurjempi. Joukkue on hävinnyt viimeksi toukokuussa. Sen jälkeen helsinkiläiset ovat pelanneet yhdeksän tappiotonta ottelua, joista se on napannut kahdeksan voittoa. KäPan putken ainoa tasapeli on tullut sarjajohtaja JIPPOa vastaan.

KäPa voitti niukasti viime kauden keskinäiset ottelut, joten helppoa iltapuhdetta ei viirupaidoille ole lauantaina luvassa. Onnistuuko Reipas katkaisemaan KäPan huiman putken ja jatkamaan omaansa?

Lahden Reippaan ottelun jälkeen Kisapuistossa pelataan myös SM-sarjaottelu, jossa sarjakakkonen FC Reipas P20 kohtaa Vantaan Jalkapalloseuran.

Lahden Reipas – Käpylän Pallo 
lauantaina 13.8. klo 17.00 
Kisapuisto stadion 
Liput 5e, käteinen ja kortti käy.

Livestriimi: PAINA TÄSTÄ

Uutiset

Kaikki uutiset

Otteluennakko: Reipas – JJK

Raportti: Reipas – Kiffen

Otteluennakko: Reipas – FC Kiffen

Matti Klinga vahvistaa Lahden Reipasta

133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Valmentaja Tommi Kautosen tunnelmat kauden alla

Loorents Hertsi viirupaitaan

Reipas 1891 -huppari

Otteluraportti: Lahden Reipas – Ilves

Järvenpää pelaa Kisapuistossa