Otteluraportti: Kuusi päivää, kolme voittoa

Lahden Reipas nappasi viikon kolmannen voittonsa, kun Pallokerho Keski-Uusimaa kaatui Kisapuistossa lukemin 1-0. Ottelun ainokaisen viimeisteli Miska Verkko. Ottelu oli tiukkaa taistelua alusta loppuun.

Ottelu alkoi taistellen. Molempien joukkueiden keskikenttä jakeli taklauksia ja peliväline vaihtoi tiuhaan omistajaa. Kahdeksannella minuutilla Miska Verkko onnistui riistämään pallon. PKKU-vahti Robin Källman oli hieman ulkona maaliltaan ja Verkko näki tämän. Kaunis nosto maalivahdin yli putosi juuri ennen ylärimaa ja Reipas nappasi johtopaikan.

Hetkeä myöhemmin vierailija oli lähellä hyödyntää oman pallonriistonsa. Richard Tiberi väänsi ja sai punnerrettua laukauksen. Pallo tömähti kuitenkin pystytolppaan ja Reipas selvisi säikähdyksellä. Hetkeä myöhemmin PKKU sai pallon maaliin, mutta osuma hylättiin paitsiona. Lisäosumia ei ensimmäisellä jaksolla nähty, joten tauolle ja Maatila Liha-Merosen sikamukille lähdettiin kotijoukkueen 1-0-johdossa.

Toisella jaksolla PKKU sai otteen, mutta Reipas puolusti tiiviisti. Vierailijoiden paras paikka tuli jakson puolivälissä, mutta Elias Turunen ampui niukasti ohi kulmahässäkän päätteeksi. Reippaan paras paikka tuli puolestaan Erik Heinoselle, joka pääsi ampumaan suoraan ilmasta Miska Verkon taidokkaasta pudotuksesta. Robin Källman venyi pommin kuitenkin kulmaksi.

Kun lisäosumia ei nähty, jäivät pisteet Lahteen. Kuuteen päivään Reipas onnistui taistelemaan yhdeksän pistettä kolmesta ottelusta. Ottelun Reippain pelaaja Daniel Koskipalo oli ottelun jälkeen väsynyt, mutta tyytyväinen pisteisiin.

– Nyt on hyvä fiilis. Oli rankka viikko, mutta pystyimme punnertamaan yhdeksän pistettä. Tänään emme saaneet pidettyä tempoa, mutta puolustimme tiiviisti. Toisella jaksolla PKKU sai luotua painetta, mutta puolustimme hyvin. Ottelu oli kunnon kamppailufutista. Harvoin saa yhden viikon aikana saa yhdeksän pistettä, joten nyt on hyvä fiilis, Koskipalo päätti.

Neljäntenä sarjassa oleva Reipas nousi tasapisteisiin kolmantena olevan PEPOn kanssa. Seuraavana Reipas kohtaa ensi perjantaina vieraskentällä kouvolalaisen MYPAn. Seuraava kotiottelu on puolestaan lauantaina 28.8. jolloin Lahteen saapuu Nurmijärven Jalkapalloseura.

Ottelun koostevideo julkaistaan jälleen Reippaan YouTube-kanavalla hieman myöhemmin.

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu