Otteluraportti: Tyylikäs kotivoitto

Lahden Reipas otti tyylipuhtaan 2-0 kotivoiton Nurmijärven Jalkapalloseurasta lauantaina. Reippaalta maalin makuun pääsivät melko odotetut nimet, Tomi Kult ja Berat Köse.

Ennakolta lauantai-illan kattaus antoi odottaa hienoa jalkapalloiltaa. Sateisen viikon jälkeen aurinko ja yleisö täyttivät nostalgisen Kisapuiston. Kentälle asteli kaksi hyvässä vireessä olevaa nuorta ja nälkäistä joukkuetta. NJS on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut Reippaan lämminhenkinen kilpakumppani aina kolmosen vuosilta asti.

Viirupaidat ottivat ottelussa kuskin paikan aivan ottelun alkuminuuteista asti. Ensimmäinen maali nähtiin 36. minuutilla, kun Tomi Kult teki voimakkaan pystyjuoksun NJS-puolustuksen keskelle, juonikas Miska Verkko laittoi millin tarkan läpisyötön Kultin rintaan. Kult otti pallon rinnalla haltuun ja tuikkasi pallon yläkulmaan. Puoliajalle siirryttiin 1-0 tilanteessa.

Toisella puoliajalla Reipas jatkoi siitä, mihin ensimmäisellä puoliajalla jäi ja hallitsi ottelua. Reippaan toinen maali nähtiin 61. minuutilla, kun Daniel Koskipalo pelasi pallon vasemmalle laidalle, jossa vahvaan syysvireeseen päässyt laitapuolustaja Ville Jokela oli vauhdissa. Jokela kuljetti kohti keskustaa ja antoi tulisen laukauksen puhui noin 20 metristä. NJS-maalivahti Otso Knuuttila sai kuitenkin torjuttua Jokelan viuhutuksen, mutta vain vaivoin. Elämänsä toistaiseksi parasta kautta pelaava ja nälkäinen Berat Köse oli ensimmäisenä paikalla ja junttasi riparin verkon perukoille. Köse viihdytti yleisöä maalin päälle keskiviikkona Helsingissä vierailleen Mehmet Özilin tavaramerkkituuletuksella.

Kösen 2-0 maali oli viimeinen naula NJS arkkuun eikä vieraat saaneet enää kunnollista kirivaihdetta päälle. Voittomaalin tehnyt ja ottelun Reippaimmaksi valittu Tomi Kult oli pelin jälkeisessä haastattelussa tyytyväinen joukkueen esitykseen: ”Meillä oli terävämpi prässi, oltiin tiiviimpiä, topparit ja maalivahti hoitivat vastustajan muutaman paikan ja teimme itse pari maalia. Silloin yleensä voittaa pelin”.

Pelin jälkeen kohti AntBrewtä lähti valumaan tyytyväinen lahtelaisyleisö, jolle on luvassa alkavalla viikolla lisää herkkua, sillä Reippaalla on edessä kaksi kotiottelua. Ensin tiistaina klo 18.30 Mustia Hurmureita vastaan ja lauantaina klo 15.00 Lappeenrannan liloja vastaan. Reipas on sarjataulukossa neljäntenä JäPSin, Atlantiksen ja PEPOn jälkeen.

Ottelun kooste julkaistaan jälleen hieman YouTubessa, joten sitä väijymään.

Seuraava kotiottelu:
Lahden Reipas – FC Kiffen
ti 31.8. klo 18:30

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu