Reipasta kautta 2023

Reippaan kausi alkaa pian

Suomen pitkä talvi on takana ja Lahden Reipas on valmiina pian alkavaan Kakkosen kauteen. Pallo potkaistaan liikkeelle Kisapuistossa 22.4. kello 16.00. Vastustajaksi saapuu Kakkoseen pudonnut ja aina kärkikahinoissa oleva lappeenrantalainen PEPO.

 

Lahden Reippaan miehistö on uusiutunut talven aikana. Viime kauden avainpelaajista Joona Tapani, Berat Köse ja Gullit Zolameso vaihtoivat viirupaidan siniseen Järvenpään Palloseuran paitaan. Masa Malén puolestaan keskittyy ensi kaudella jalkapallon ulkopuoliseen elämään.

Joukkue kaudella 2023

Uusina pelaajina viirupaidan pääsevät tulevan kauden aikana pukemaan junioreista nousseet Lauri Ala-Kauhaluoma, Bacary Traore, Nikke Oksanen, Viljami Heinonen ja Julius Utriainen. Lisäksi maalivahtien harjoitusrinkiin nousivat Elmo Laaksonen ja Mikko Yrjölä. Nuorten pelaajien lisäksi uusina pelaajina nähdään Hämeenlinnasta siirtynyt Harry Kossigbo, Turusta siirtynyt Leevi Liikanen ja Kuopiosta Lahteen palannut Joonas Tuomi. Viime kaudella lainalla Hämeenlinnasta ollut Lauri Inkeroinen puolestaan siirtyi Reippaaseen koko tulevaksi kaudeksi.

 

Alkavalla kaudella Reippaan maalivahtiosastolla ovat Lauri Inkeroinen ja harjoitusringissä olevat juniorit Elmo Laaksonen ja Mikko Yrjölä. Puolustuslinjasta löytyvät läpimurtokauden tehneet Tuomas Kautonen ja Topias Inkinen. Kapteeni Mikko Tuomi on monikäyttöinen pelaaja ja talvella Tuomi on pelannut puolustuslinjassa kaikilla paikoilla. Avauskokoonpanoon ovat tyrkyllä myös luottopuolustajat Ville Jokela ja Lassi Forss, hyvän talvikauden pelannut nopea Lauri Ala-Kauhaluoma ja viime kaudella debytoinut Teemu Kettunen.

 

Keskikentälle viirupaidoilta löytyvät sarjan parhaimmistoon kuuluva Onuray Köse ja uutena tulokkaana vahva Harry Kossigbo. Luottoratsu Janne Hahl loukkaantui talvella, eikä hän ole alkukaudesta pelikunnossa. Joonas Tuomi ja viime kaudella A-junioreissa potkutekniikkansa väläytellyt Julius Utriainen tuovat keskikentän keskustaan syvyyttä. Avauksen paikasta taistelee myös paljon talven aikana pelannut pallovarma Nikke Oksanen.

 

Hyökkäyspäähän Reippaalla on tarjolla useita vaihtoehtoja. Jo viime kaudella nopeudellaan paikkoja luonut Asaad Babiker on jatkanut talvella siitä, mihin viime syksynä jäi. Nuorista noussut Noa Ahlfors onnistui iskemään talvella ensimmäisen maalinsa ja samaa voi olla luvassa myös kesällä. Lirinis Hazirilla on ollut rikkonainen talvi, mutta hän kykenee henkilökohtaisella taidollaan ratkaisemaan otteluita. Bacary Traore kärsi takaiskun juuri ennen kauden alkua. Laidalle on tyrkyllä Turusta Lahteen saapunut Leevi Liikanen ja viime kaudella debytoinut Roope Niskanen. Hyökkäyspäässä tai keskikentän hyökkäävissä rooleissa kesällä nähdään myös armeijasta kotiutunut Emil Yildirim.

 

Reippaan valmennusta on vahvistettu täksi kaudeksi. Päävalmentaja Tommi Kautosen ja valmentaja Tommi Vartiaisen avuksi on tullut viime kaudella FC Reippaan A-nuorien peräsimessä mestaruudesta taistellut Olli Tynkkynen. Maalivahtivalmennuksesta vastaa tälläkin kaudella Petri Haapsaari. Huoltajana jatkaa legendaarinen Martti Vekkeli. Joukkueenjohtajaksi tällä kaudella on nimetty Jyri Heinonen.

 

Talvella Reipas on päässyt harjoittelemaan suhtellisen hyvin suunnitelmien mukaan kaupungin säästötalkoista huolimatta. Harjoitusotteluiden tulokset ovat vaihdelleet, mutta nuorentuneen joukkueen pelillinen ilme on ollut nousujohteinen. Pitkän talven jälkeen viirupaidat ovat valmiina lauantain 22.4. PEPOa vastaan Kisapuistossa alkavaan kauteen.

Ottelutapahtumiin pientä viilausta

Lahden Reipas aloittaa kotiotteluidensa pelaamisen Kisapuistossa. Kausikortin hinta nousi täksi kaudeksi 40 euroon. Samalla myös irtolipun hinta koki pienen inflaatiokorotuksen ja nousi kahdeksaan euroon. Alle 18-vuotialle sisäänpäässy on tutusti maksutun.

 

Reippaan legendaarinen kotipelipaita on tänä vuonna yleisön suunnittelema ja äänestämä. Suunnittelukilpailun voitti Lahden johtava jalkapallograafikko Taneli Okkonen. Seura sai paljon hyviä ehdotuksia, mutta lopulta yleisö sai päättää mieleisimmän.

 

Yleisö on saanut vaikuttaa myös Reippaan peleissä soitettavaan musiikkiin. Lisäksi ottelutapahtumissa kuullaan vanhojen klassikoiden lisäksi uutta Reipas-tuotantoa. Kisapuiston kultakurkku, kuuluttaja Antti Kumpulainen nousi sarjaporrasta ylemmäs ja uutena Kisapuiston äänenä kuullaan tulevana kesänä Kalle Loihurannan innostavaa kuulutusta.

 

Anniskelualueen viihtyvyyttä ja tarjontaa on uudistettu vahvistuneella yhteistyöllä Ant Brewn kanssa. Ottelutapahtumassa on myös paljon tuttua. Makkarat ovat Maatila Liha-Merosen paikallisia herkkuja. Reippaan naiset vastaavat lipunmyynnistä ja Reippaan ikämiehet kioskitoiminnasta. Kisapuiston ottelutapahtumista löytyy myös Lahden aurinkoisin terassi.

 

Heinäkuusta eteenpäin Reipas joutuu evakkomatkalle Kisapuiston mennessä käyttökieltoon. Uuden katsomon rakentaminen on lahtelaisen jalkapallon kannalta tärkeää, mutta evakkomatka tuottaa viirupaidoille huolia niin urheilullisella kuin taloudellisellakin puolella. Reipas on kuitenkin selvinnyt kaikista koettelemuksistaan vahvan yhteisön tuella ja niin se selviää tästäkin.

 

Seura on käynyt loppukauden pelipaikasta neuvotteluja kaupungin kanssa ja haluaa pelata kotiottelunsa yleisöäänestyksen mukaan Radiomäellä. Yleisurheilukäytössä olevalle Radiomäelle Reipas saa rakennettua Kisapuisto-tasoisen tapahtuman. Päällekkäisten yleisurheilutapahtumien johdosta muutaman ottelun ajankohtaa on jouduttu viilaamaan alkuperäisestä, sillä Reipas ei halua siirtyä pelaamaan Rakokiveen. Neuvotteluita kaupungin ja legendaarisen Lahden Ahkeran kanssa on käyty hyvässä hengessä ja lopullinen otteluohjelma on saatu sovittua.

 

Kaikista vaikeuksista huolimatta Reippaan kapea, mutta sitäkin intohimoisempi organisaatio on valmiina kauteen 2023. Nähdään heti Kisapuistossa lauantaina 22.4. ja tehdään yhdessä hyvä ja ikimuistoinen kausi.

 

Lahden Reipas – Ennen, Nyt, Aina!

Uutiset

Kaikki uutiset

Kiitos kaudesta 2024!

Ykkösen nousukarsintaa lauantaina 5.10. Kisapuistossa!

Pudotuspelit kutsuu!

Vieraskynä: Reipas x RAULI -yhteistyö

FC Lahdesta yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista

Kausari loppukaudeksi: 15 €

Loppusarjan otteluohjelma julkaistu

Otamme osaa – Kiitos Pekka Masalin

Miesten 55-vuotiaiden SM-lopputurnaus

Reipas Super-viikonloppu